Tavoitteena maailma, jossa eläinten oikeudet huomioidaan paremmin

Animalia on eläinten oikeuksia edistävä kansalais- ja asiantuntijajärjestö. Teemme töitä erityisesti turkiseläinten, tuotantoeläinten sekä koe-eläinten puolesta. Tavoitteenamme on maailma, jossa eläinten oikeudet tunnustetaan ja eläimillä on itseisarvo riippumatta siitä, mitä hyötyä siitä on ihmiselle.

Kuitenkin niin kauan kuin ihminen käyttää muita eläimiä eläimiä hyväkseen, meidän tulee tehdä kaikkemme sen eteen, että nämä eläimet saavat elää mahdollisimman hyvää elämää. 

Animalia vastustaa sellaista eläinten kohtelua, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä tai estää niiden lajityypillistä käyttäytymistä. Vaadimme, että eläinten hyvinvointi ja oikeudet huomioidaan nykyistä paremmin lainsäädännössä, koulutuksessa ja jokapäiväisissä suhteissamme eläimiin. Animalian työ pohjautuu aina tutkittuun tietoon. Animalia tekee töitä kaikille eläimille empaattisemman maailman puolesta.  

Animalian päätoimintakohteisiin kuuluvat eläimet, joita käytetään ruuantuotannossa, turkistarhauksessa tai eläinkokeissa. Nämä valtavat eläinryhmät jäävät yhteiskunnassamme usein näkymättömiin. Eläinteollisuudessa ja tutkimuskäytössä eläimillä ei ole mahdollisuutta elämään, jossa ne voisivat toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan: tuntea maata tassujensa alla, liikkua, nuuskia, kaivella tai kyhnytellä lajitoverinsa pehmeää kylkeä vasten. 

Mahdollisuuksien mukaan otamme kantaa myös muihin eläinten oikeuksiin liittyviin kysymyksiin, kuten eläinten viihdekäyttöön, metsästykseen ja kalastukseen.   

Miten Animalian tukeminen auttaa eläimiä? 

Animalia on asiantuntijajärjestö, joka tekee töitä eläinten oikeuksien eteen tuottamalla tietoa, kampanjoimalla ja vaikuttamalla lainsäädäntöön. Tuotamme ja julkaisemme uutta tietoa muun muassa päättäjien käyttöön. Vuonna 2021 Animalia vietti 60-juhlavuottaan, jonka kunniaksi julkaisimme Suomen ensimmäisen Eläinoikeusraportin. Vuonna 2023 julkaisimme uuden Eläinoikeusraportin, jonka teemana on eläimet ja ilmasto. Animalia tarjoaa myös ratkaisuja. Olemme julkaisseet turkistarhauksen exit-raportin vuonna 2022 sekä eläinkoeraportin vuonna 2024. Molemmat näistä antavat työkalut sekä turkistarhauksen että eläinkokeiden lopettamiseen. Jaamme raporttimme aina myös suoraan päättäjille ja käymme keskustelua raporttien aiheista henkilökohtaisissa tapaamisissa.

Teemme myös yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Kansainvälisellä yhteistyöllä muiden maiden eläinjärjestöjen kanssa on toiminnassamme vankka sija. Teemme läheisesti töitä muun muassa kattojärjestömme Eurogroup for Animalsin, turkiseläinten suojelun yhteenliittymän Fur Free Alliancen, koe-eläinten suojelun yhteenliittymän Cruelty Free Europen sekä siipikarjan suojelua edistävän Open Wing Alliancen kanssa.  

Pyrimme Suomen lisäksi vaikuttamaan erityisesti EU:n alueella tehtävään eläinsuojelulainsäädäntöön. Animalia toimii avoimesti ja laillisin keinoin. Animalia on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii jäsenmaksujen ja lahjoitusten varassa. 

Toimintamme rahoitus tulee pääosin lahjoituksista, joten jokainen tukija on meille erityisen tärkeä! Säännöllinen tuki mahdollistaa pitkäjänteisen työn, joka taas tuottaa tulosta. Vuosikymmenten varrella olemmekin saavuttaneet monia voittoja, lue siitä lisää alta tai saavutukset ja historia -sivultamme.

Yhdessä olemme saaneet aikaan jo paljon 

Animalia on perustettu vuonna 1961 ja on Suomen vanhin eläinoikeusjärjestö. Järjestön yli 60 vuoden historia takaa monipuolisen asiantuntemuksen ja tietovarannon eläinten hyvinvointiin ja oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä. Olemme tukijoidemme kanssa saaneet aikaan paljon, ja eläinten oikeudet ovatkin vuosien aikana edistyneet paljon.  

Toimintamme juuret ovat koe-eläinten suojelussa. Alkuvuosina toimme ainoina tahoina esiin koe-eläinten kurjan kohtelun ja olimme vaikuttamassa monien toimintatapojen muutokseen. Kansainvälisen yhteistyön avulla olemme  viime vuosina saaneet aikaan muun muassa Euroopan unionin laajuisen kosmetiikan eläinkoekiellon. Kielto oli suuri voitto, vaikka ei täysin aukoton. Siksi pidämme Suomessa yhä yllä eläinkokeettoman kosmetiikan ja kodinpuhdistusaineiden listaa.  Vuonna 2024 julkaisimme eläinkoeraportin, jossa on konkreettiset askeleet eläinkokeista luopumiseksi.

Eläintuotannossa käytettävien eläinten kohdalla olemme saavuttaneet esimerkiksi parsinavettojen lypsylehmille mahdollisuuden ulkoilla kesäisin. Olemme nostaneet esiin häkkikanaloiden ongelmat, ja kananmunantuotannossa onkin siirrytty kohti lattiakanaloita ja vapaan kanan munia.  

Turkistarhaus on kielletty yhä useammassa maassa, ja muotitalo toisensa perään jättää turkikset pois mallistoistaan. Suomessa turkistarhauksen hyväksyttävyys on laskenut ennätyksen alhaiseksi, mikä on selvinnyt tilaamastamme Taloustutkimuksen mielipidemittauksesta. Olemme tuoneet esiin turkistarhojen saamia tukia sekä nostaneet keskusteluun turkistarhojen riskit pandemioiden levittäjinä. Olemme julkaisseet turkistarhauksen exit-raportin, joka tarjoaa ratkaisut turkistrhauksen kestävään lakkauttamiseen Suomessa.

Ihminen silittää oljissa nukkuvaa sikaa hellästi. Eläinten oikeudet huomioidaan tulevaisuudessa kenties paremmin.

Eläinten oikeudet Suomessa – missä mennään juuri nyt? 

Uudessa eläinsuojelulaissa, tai eläinten hyvinvointilaissa, tavoitteenamme on ollut muun muassa kieltää parsinavetat, turkistarhaus ja muu eläinten häkkikasvatus kokonaan. Pitkään jatkunut eläinsuojelulakiuudistus osoitti, että lakiprosesseihin vaikuttaminen on hidasta ja vaatii pitkäjänteisyyttä. Emme ole luovuttaneet, vaikka asiaa on käsitelty jo useamman hallituksen voimin. Pitkän prosessin aikana lakiin saatiin muutamia muutoksia, ja laki eläinten hyvinvoinnista tuli voimaan 2024 alusta. Muutokset eivät ole kuitenkaan riittäviä, ja jatkamme esimerkiksi asetuksiin vaikuttamista. Tällä hetkellä odotamme asetuksia lausunnoille. Yksi merkittävä osa työtämme onkin lainsäädäntöön vaikuttaminen. 

Viime vuosina olemme tuoneet esiin eläintuotannon ja maailmaa uhkaavien pandemioiden yhteyden. Esimerkiksi minkkien turkistarhaus lisää koronavirusriskiä. Myös Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n mukaan minkkitarhaus on uhka kansanterveydelle. Moni maa onkin jo kielsikin koronapandemian aikana minkkitarhauksen kokonaan tai väliaikaisesti. Suomessa sen sijaan kehitettiin minkkien koronavirusrokote, jotta turkistarhaus voisi edelleen vain jatkua. Lintuinfluenssaepidemia alkoi levitä suomalaisilla turkistarhoilla vuonna 2023. Ruokavirasto varoitti keväällä 2023 turkistarhojen olevan mahdollisia lintuinfluenssan pandemiahautomoita. Kun tapauksia alkoi löytyä turkistarhoilta, Animalia piti aihetta esillä. Suomen kaikki noin 400 turkistarhaa tarkastettiin, ja sen johdosta noin 400 000 eläintä tapettiin. Suomen tarhoilta löydettiin myös muuntunutta virusta, mikä aiheuttaa erityisen riskin kansanterveydelle. Animalia on keskustellut aiheesta myös Euroopan komission kanssa. Euroopan komissio on tilannut raportin Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:lta, joka vieraili Suomen turkistarhoilla maaliskuussa 2024. Animalia konsultoi EFSA:a keväällä 2024. Marraskuussa 2024 sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos että Ruokavirasto kertoivat, että turkistarhaus tällaisenaan aiheuttaa vakavan riskin pandemioille.

Myös eläintuotannon yhteys ympäristö- ja ilmastovaikutuksiin on ilmeinen. Ilmastokriisi, luonnonympäristöjen tuhoutuminen ja lajikato koskettavat koko maailmaa. Eläinoikeusjärjestönä meidän velvollisuutenamme on ottaa kantaa myös näihin maailmaa muuttaviin megatrendeihin. Animalian vuoden 2023 Eläinoikeusraportti perehtyy eläintuotannon ja ilmastokriisin yhteksiin.

Osoita tukesi eläinten oikeuksille Animalian jäsenenä

Yhteiskunta, joka ottaa eläinten oikeudet huomioon, on kestävämpi ja empaattisempi – myös ihmisille. Jäsenenä olet mukana rakentamassa Suomea, jossa eläinten oikeudet ja hyvinvointi ovat kaikkien yhteinen asia. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin voimme vaikuttaa!

Auta eläimiä Animalian jäsenenä. Jokainen eläimistä välittävä on tervetullut mukaan. Kuvituskuvassa nauta ja ihminen.

Kuvat: Eepu Näsi, Jo-Anne McArthur / We Animals