Elämä betonipohjaisessa karsinassa ei riitä sioille

Siat ovat tunnettuja älykkyydestään. Niiden ongelmanratkaisukyky on jopa parempi kuin koirilla, mutta silti sikoja saa kasvattaa ahtaissa, virikkeettömissä betonipohjaisissa karsinoissa. Emakot voivat joutua olemaan lähes puolet vuodesta liikkumisen estävissä häkeissä. Sika tarvitsee paljon enemmän kuin sille tuotanto-olosuhteissa tällä hetkellä tarjotaan.

Suomessa elää kerrallaan noin 1,1 miljoonaa sikaa. Vuosittain teurastetaan kuitenkin noin 1,8 miljoonaa sikaa, sillä suurin osa teurastettavista sioista on nimenomaan lihantuotantotarkoitukseen kasvatettuja, 56 kuukauden ikäisiä sikoja. Myös tuotannosta poistetut emakot ja karjut teurastetaan yleensä elintarviketeollisuuden käyttöön.

Suomen sikatilojen määrä on laskussa. Yksikkökoot sen sijaan kasvavat, eli yhdellä tilalla on yhä enemmän sikoja. Sianlihan tuotanto perustuu tehokkaaseen tuotantoketjuun, jossa tilat ovat erikoistuneet eri kasvatusvaiheisiin. Sikatilat jakautuvat tuotantosuunnaltaan emakkosikaloihin ja lihasikaloihin tai ovat ns. yhdistelmäsikaloita.

Lihaksi kasvatettavan sian elämä

Lihaksi kasvatettavan sian elämä alkaa porsituskarsinassa, jossa se viettää emänsä ja sisarustensa kanssa neljä viikkoa. Emä viettää yleensä koko tämän ajan kääntymisen estävässä porsitushäkissä, ja porsaat saavat olla vapaana häkkiä ympäröivässä karsinassa. Vieroituksen jälkeen porsaat viettävät noin kaksi kuukautta syntymäsikalansa vieroitusosastolla. Saavutettuaan 25–30 kilon painon ne myydään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa.

Vastasyntyneille porsaille suoritetaan erilaisia toimenpiteitä. Nisävaurioiden estämiseksi alle viikon ikäisten porsaiden kulmahampaat voidaan hioa tai eläinlääkärin luvalla katkaista. Pienet porsaat tarvitsevat myös rautalisän, jonka ne luonnossa saavat maata tonkimalla. Rauta-annos voidaan antaa pistoksena tai suun kautta.

Toimenpiteistä kivuliain on kastrointi, joka suoritetaan uros- eli karjuporsaille. Toimenpide tehdään, jotta niiden lihaan ei kehittyisi karjunhajua, jota osa kuluttajista pitää epämiellyttävänä. Alle viikon ikäisen porsaan saa lain mukaan kastroida ilman puudutusta pihdeillä vetämällä kives ulos ihoon tehdystä reiästä ja katkaisemalla siemenjohdin. Vuonna 2012 lihateollisuus sitoutui kuitenkin siihen, että kastroinnin yhteydessä ryhdytään käyttämään kipulääkitystä. Kipulääkitys ei vie kipua pois itse toimenpiteen aikana, mutta se vähentää sen aiheuttamaa jälkikipua. Eurooppalainen liha-ala sitoutui siihen, että kirurgisesta kastraatiosta tullaan pääsemään eroon vuoteen 2018 mennessä, mutta tätä tavoitetta ei saavutettu.

Eläinsuojelulaissa kehotetaan välttämään kastrointia, mutta käytännössä toimenpide suoritetaan rutiininomaisesti lähes jokaisessa sikalassa. Karjujen teurastaminen jo noin 65–70 kilogramman painoisina tekisi tämän toimenpiteen tarpeettomaksi, sillä silloin lihaan ei ehtisi muodostua karjunhajua. Yksi vaihtoehto kirurgiselle kastraatiolle on myös immunokastraatio, jossa kastraatio suoritetaan rokottamalla porsaat kaksi kertaa.

Sikojen kasvatusolosuhteet

Suomessa lihaksi kasvatettava sika kasvatetaan yleensä yli kymmenen sian karsinassa, joissa teuraspainoa lähestyvälle lähes satakiloiselle sialle on Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan varattava tilaa ainoastaan 0,65 m². Isolla sialla voi siis olla alle sanomalehden aukeaman verran liikkumatilaa. Siat saavat hieman lisää tilaa vasta vuonna 2025.

Luontaisesti sika on erittäin siisti eläin, jotka erottelee makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikan tarkasti toisistaan. Tämä ei ole mahdollista ahtaissa karsinoissa, vaan siat voivat joutua makaamaan omien ulosteidensa päällä.

Lihaksi kasvatettavat siat joutuvat yleensä tyytymään betoni- ja ritiläpohjaisiin karsinoihin, jotka ovat kaukana sian luontaisesta ympäristöstä. Karsinoissa käytetään kuivikkeita hyvin harvoin. Lietelantajärjestelmä on Suomessa yleisimmin käytössä oleva sikaloiden lannanpoistoratkaisu ja tarkoittaa sitä, että karsinan lattia on osittain tai kokonaan ritilää, josta ulosteet polkeutuvat läpi. Lietelannanpoistojärjestelmä tukkeutuu helposti kuivikkeita käytettäessä, eikä lietelantasikaloissa tämän vuoksi juuri käytetä kuivikkeita.

Kuivikkeiden käyttö olisi tärkeää sikojen hyvinvoinnille. Mielekkään tekemisen ja lajityypillisen tonkimisen ja pesänrakentamisen lisäksi kuivikkeet tarjoavat sioille pehmeän makuualustan. Korsirehun käyttäminen kuivikkeena tarjoaa myös sikojen ruuansulatukselle tärkeää karkearehua. Eläinsuojelusäädösten mukaan sioilla tulee olla karsinassaan jotain muokattavaa virikemateriaalia. Käytännössä useilla tiloilla heitetään karsinaan kourallinen olkisilppua silloin tällöin sioille syötäväksi.

Sikoja kasvatetaan muutamilla tiloilla suurissa, useamman kymmenen sian kestokuivitetuissa karsinoissa. Tällaisissa puru- tai olkipohjasikaloissa siat saavat käyttäytymistarpeidensa mukaisesti tonkia paksulla kuivikepohjalla. Kestokuivikepohjalla tilaa on oltava 1,5 m² eläintä kohden. Hännänpurentaa ja muita käyttäytymishäiriöitä, kuten stereotyyppistä kaltereiden purentaa, on kuivikepohjaisissa sikaloissa todettu huomattavasti lietelantasikaloita vähemmän.

Luomutiloja ja muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset lihantuotantoon käytettävät siat eivät pääse koskaan ulos.

Hännänpurenta on oire stressistä

Hännänpurenta on lihaksi kasvatettavien sikojen yleinen käytösongelma: Suomalaistutkimuksen mukaan 11 % lihasikojen hännistä on jonkinasteisesti vaurioituneita. Mikä tahansa sioille stressiä aiheuttava tilanne tai niiden hyvinvointia heikentävä asia altistaa sikoja hännänpurennalle. Esimerkiksi virikkeetön betoniympäristö, tilanahtaus, karsinoiden likaisuus, kilpailu rehusta sekä eläinten heikko terveystilanne ovat hännänpurennalle altistavia tekijöitä. Luonnostaan utelias sika tutkii ympäristöään suullaan, mutta kun tonkimismahdollisuutta ei ole, purkaa sika tutkimistarpeensa karsinatovereihinsa. Tämä saattaa muuttua häntien, korvien tai kylkien puremiseksi.

Tulehtuneet hännäntyngät aiheuttavat sioille paljon kipua. Pahimmillaan tulehdus voi levitä koko elimistöön muodostaen paiseita muun muassa selkärankaan. Hännänpurennan on todettu olevan yhteydessä etenkin jalkavikoihin. Niveltulehdukset ja vammat jaloissa aiheuttavat sioille kipua ja vievät huonoimmassa tilanteessa jopa kävelykyvyn.

Monissa muissa maissa sikojen saparot katkaistaan hännän purennan ehkäisemiseksi. Suomessa tämä on kiellettyä.

Liian lyhyt ruokintakaukalo ja harvoin tapahtuva ruokinta aiheuttavat sioilla tappeluita ja loukkaantumisia. Rehuautomaatti voi lisätä hännänpurentaa, ellei ruokintapaikkoja ole riittävästi, sillä luontaisesti siat söisivät samanaikaisesti. Sikojen hyvinvointia heikentävät usein myös sikalan huono ilmanvaihto, liiallinen veto, liian kostea tai kuiva ilma sekä epäsopiva lämpötila.

Sika ansaitsee enemmän

Sosiaaliset ja älykkäät siat ansaitsevat paljon paremman elämän kuin mitä niille tällä hetkellä tarjotaan. Jokainen sika tarvitsee mahdollisuuden tonkimiseen ja maan kaivelemiseen, liikkumiseen ilman rajoittavia häkkejä ja ulos pääsemiseen. Animalian tavoitteena on muuttaa maailmaa niin, että tulevaisuudessa ei nykyisen kaltainen sikojen kasvatus olisi enää mahdollista.

Jotta eläin saisi olla taas eläin

Nykyinen eläinteollisuus on tehotuotantoa, jossa eläin on pelkkä koneiston osa. Tälle on saatava stoppi. Tue työtä eläintuotannon korjaamiseksi. Lahjoita nyt!

Lahjoituksen kohde

Stoppi tehotuotannolle

Lahjoitettava summa

Kuvat: Andrew Skowron