Kala, laiminlyöty eläinoikeuskysymys 

• Kaloihin suhtaudutaan eri tavalla kuin muihin älykkäisiin ja tuntoisiin eläimiin. Esimerkiksi ympäristöjärjestöt suosittavat kalanlihan syömistä kestävänä valintana. 
• Kalankasvatus on eläintuotantoa, jossa eläimet kasvavat ahtaissa tiloissa päätyäkseen ihmisten ravinnoksi.
• Kalankasvatuksen suurimpia eläinoikeusongelmia ovat vankeus, virikkeettömyys ja ahtaus. 
• Kalat nähdään ilmaston kannalta tärkeänä tulevaisuuden ravintona Suomessa ja EU:ssa. Kalankasvatusta säädellään toistaiseksi vain vähän ja alan käytännöt voivat olla hyvin kirjavia ja kalojen kannalta tuskallisia. 
• Kalojen aseman parantamiseksi on tehtävissä paljon: Kasvatettavien kalojen tuskallinen hiilidioksiditainnutus tulisi kieltää, kalankasvatusta koskevia eläinsuojelutarkastuksia ja tiedonkeruuta tulisi lisätä, kalojen kasvatustiheyttä tulisi säädellä tarkemmin ja kalastuskilpailuihin ja pyydystä ja päästä -kalastukseen tulisi puuttua. 

Etologi Jonathan Balcombe on puhunut kaloista ”väärinymmärrettynä” eläinryhmänä. Kalojen älykkyys, sosiaalisuus ja monet ihmisestä poikkeavat kyvyt jäävät helposti pimentoon. Samalla kalat jäävät helposti eläineettisissä keskusteluissa toissijaisiksi muihin, tutumpiin eläimiin verrattuna. 

Eläinoikeusaktivistit ovat tehneet paljon töitä eläinliikkeen eettisen johdonmukaisuuden eteen viimeisten vuosikymmenien aikana. Johdonmukaisuudella tarkoitetaan pyrkimystä kohdella kaikkia samaan kategoriaan, esimerkiksi ”tuntoiset”, kuuluvia samojen periaatteiden mukaan. 

Eläinliikkeessä kysymys tiivistyy usein yhteen ja samaan ristiriitaan: Ihmiset reagoivat positiivisemmin esimerkiksi markkinointiviestinnässä kaikkein tutuimpia ja söpöimpiä eläinryhmiä kohtaan. 

Jos tavoitteena olisi vain rahalahjoitusten määrän maksimoiminen, eläinoikeusviestintää kannattaisi tehdä pelkästään helposti samaistuttavien ja yleisöön vetoavien lajien avulla: suloisten, mutta kärsivien koirien, kissojen ja kenties turkistarhojen ketunpoikasten kuvilla. 

Johdonmukaisuus tarkoittaa käytännössä sellaisia periaatteita, että aktivistit nostavat esiin myös ihmisen kannalta joskus vaivalloisten, ikävien, rumien tai muuten ei-samastuttavien eläinten oikeuksia, kuten hyönteisiin ja niiden syömiseen liittyviä kysymyksiä. 

Hyönteiset ovat siitä hyvä esimerkki, että niitä vain kovin harva pitää millään tavalla samastuttavana tai söpönä. Silti nekin ovat eläimiä, jotka potentiaalisesti kokevat kärsimystä. Niin kauan kuin meillä on vajavaista tutkimustietoa hyönteisten kokemusmaailmasta, on niiden massamittainen tappaminen arveluttavaa. Johdonmukaisuuden ja tietenkin etiikan itsensä nimissä niitäkin on siis ajateltava eläinetiikan kannalta. 

Kalat ovat jopa hyönteisiä parempi esimerkki useasta syystä. Hyönteisiin liittyvät eläineettiset kysymykset ovat toistaiseksi osin hypoteettisia. Kalojen kohdalla kyse on yleisesti hyväksytystä tiedosta. Tiedämme, että monet kalat ovat hyvin älykkäitä. Joillain kalalajeilla on osoitettu olevan niin kutsuttu ”mielen teoria” eli ymmärrys siitä, että toiset yksilöt tietävät, aikovat ja kokevat asioita. Se tarkoittaa esimerkiksi käsitystä siitä, tietääkö lajitoveri ruokakätköstä, jonka kala itse tietää. Kalat myös tuntevat kipua. 

Nämä kaksi perustetta, monipuolinen kokemusmaailma ja kyky kärsimykseen, muodostavat eläineettisen keskustelun ytimen. Käytännössä asia on kuitenkin ollut toisin. Kaloihin ei ole juuri keskitytty eläinoikeuskysymyksenä. Esimerkiksi etiikkaperusteisissa ruokavalioissa kalat on tapana niputtaa yhteen kasvisten kanssa puhumalla ”pesco-vegetarismista”. Kalat eivät myöskään ole olleet perinteisen eläinoikeustoiminnan agendalla erityisen korkealla. Kalojen hyödyntäminen ruoan ja rehuntuotannossa on jatkunut vapaasti lähes koko 1900-luvun. Ensimmäiset vahvat poliittiset avaukset kaloihin liittyen onkin kuultu ympäristöjärjestöiltä, jotka vaativat rajoituksia ylikalastukseen. Fokus näissä avauksissa ei kuitenkaan ole eläinten oikeuksissa, vaan ympäristöllisessä kestävyydessä ja kalastajayhteisöjen oikeuksissa. 

Kalankasvatus ja kalastus 

Kaloja hankitaan ruoaksi ja turkistarhoilla kasvatettavien eläinten rehuksi kahdella tavalla: kalastamalla ja kasvattamalla. Kalastuksessa vangitut kalat rinnastuvat eläinkategoriana riistaan, sillä ne elävät vapaina kuolemaansa asti. Ne eivät siis elä teollisissa oloissa. Teollisesti kasvatettua kalaa taas on perusteltua tarkastella tuotantoeläimenä. Kasvattamoissa elävät kalat eivät ole vapaita, vaan ne elävät ihmisen luomissa teollista hyödyntämistä ja taloudellista tuottoa optimoivissa tiloissa. 

Suomessa toimii noin 150 kalankasvattamoa. Kasvatusprosessi alkaa emokaloista saadun mädin hedelmöittämisellä ja kalojen kuoriutumisella hautomoissa. Kalat kulkevat hautomosta poikaslaitoksen kautta varsinaisiin ruokakalalaitoksiin, joista ne nostetaan teurastettaviksi 2–3 vuoden ikäisinä. Sisämaassa kalat kasvavat täyteen kokoon halleissa ja merellä niin sanotuissa ”kasseissa” eli verkkoaltaissa. 

Suomen kalankasvatuksesta 95 % on kirjolohen kasvatusta. Kirjolohen kasvatusoloilla on siten erityinen merkitys kasvatettujen kalojen hyvinvoinnille. Käytännössä kalankasvatus tarkoittaa teollisia oloja, joissa kalat uivat kooltaan hyvin rajatussa kasvatusaltaassa. Kirjolohet kasvatetaan lopulliseen teuraskokoon meressä verkkoaltaissa. 

Tyypillisiä kirjolohen kasvatukseen liittyviä ongelmia ovat tilaan liittyvät rajoitukset: kalat uivat yhdenmukaisesti samaan suuntaan päättymätöntä kiertoa, niillä esiintyy aggressiivista käytöstä erityisesti ruokinnan yhteydessä, rajallinen tila aiheuttaa stressiä ja kaloilla esiintyy erilaisia epämuodostumia. Kirjolohi on vaelluskala, joka luonnossa voi uida pitkiä matkoja, joten allaskasvatus rajoittaa sen mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. 

Lisäksi Suomessa on kalojen teurastuksessa edelleen käytössä valtaosin hiilidioksiditainnutus, joka tarkoittaa hidasta tukehtumiskuolemaa, kun veteen lisätään hiilidioksidia tukehduttava määrä. Kalat ovat yksilömääräisesti mitattuna toiseksi suurin Suomessa elävä tuotantoeläinryhmä broilerien jälkeen. Kaloja kasvatetaan noin 15 miljoonaa kiloa vuodessa. Yksilömäärinä tämän voi arvioida tarkoittavan noin 7 miljoonaa kalaa, kun arvioidaan kirjolohien keskipainoksi kaksi kilogrammaa. Kalojen suurtuottajamaassa Norjassa tapetaan Animalian tekemän vientilukuihin perustuvan arvion mukaan yli miljardi kalaa vuodessa enimmäkseen vientiä varten. Tarkkoja yksilömääräisiä lukuja ei ole saatavilla, sillä kalat tilastoidaan kilomäärinä. 

Kalastuksen luvut ovat Suomessa kalankasvatukseen verrattuna toistaiseksi valtavia. Animalia haluaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota juuri kalankasvatukseen, koska se on teollisen eläintuotannon kasvava ala, jossa esimerkiksi EU:n ja Suomen ruokapolitiikan laatijat näkevät tulevaisuuden potentiaalia. Ottaen huomioon kasvatettujen kalojen muihin tuotantoeläimiin nähden suhteellisen suuren tuotantomäärän Suomessa, tuotannon säätely on melko vähäistä. 

Vaikka eläinsuojelulaki ulottuu myös kalojen kohteluun, tulkitaan sitä eri tavalla kuin nisäkkäiden tai lintujen kohdalla. Lain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kärsimyksen tulkinta ei kuitenkaan perustu tutkittuun tietoon eläinten kokemuksesta, vaan se noudattelee perinteitä. Kalojen tainnutusvaatimus kalastuksen yhteydessä on kiristymässä. Uusi, vuonna 2024 voimaan tuleva laki eläinten hyvinvoinnista vaatii, että kalat pitää jatkossa tainnuttaa mahdollisimman nopeasti pyytämisen jälkeen. Laki kuitenkin rajaa suuret kalansaaliit pykälän ulkopuolelle, mikä tarkoittaa, että kalastuksessa on jatkossakin laillista antaa pyydettyjen kalansaaliiden tukehtua kalastusalusten tiloissa.

Suomessa kalastettiin kaupallisilla aluksilla meri- ja sisävesillä 102 miljoonaa kiloa kalaa vuonna 2021. Määrä on yli kuusinkertainen verrattuna kalankasvatuksen kilomääriin. Noin 80 prosenttia tästä saaliista on silakkaa. Silakkaa pyydetään pääosin eläinten rehuksi, ja vain noin kolme prosenttia saaliista menee ihmisten ravinnoksi Suomessa. Kaloja käytetään rehuna merkittäviä määriä esimerkiksi Suomen turkistarhoilla. Turkisala perusteleekin omaa ”kestävyyttään” paljolti tällä argumentilla: ihmisille syötäväksi kelpaamatonta kalaa ja perkuujätettä käytetään turkiseläinten ruoaksi. Käytännössä turkisala hyödyntänee kalaa rehutuotannossa puhtaasti kustannussyistä. Kotimaisen kalastuksen voikin tällä hetkellä nähdä ennen kaikkea syömäkelpoisen biomassan hankkimisena eläintuotannon ylläpitämistä varten. 

Kalastusta perustellaan Itämeren ravinnekuorman pienentämisellä. Kalat syövät kasvinosia, planktoneita ja toisia kaloja merivedestä, jonka jälkeen kalastamalla saadaan näitä ravinneketjuja poistettua vedestä. Käytännössä fosforia kuitenkin päätyy meriin yksin Suomen maatalouden päästöistä noin neljä kertaa enemmän vuodessa kuin kalastus sitä poistaa, minkä päälle tulee muiden Itämeren maiden fosforikuormitus (esimerkiksi Pietarin kaupunki tuottaa vuosittain tuplasti sen, minkä suomalainen kalastus poistaa). Samanaikaisesti kalankasvatus tuottaa tällä hetkellä noin prosentin koko Itämeren ravinnekuormasta. Itämerta ei siis kalankasvatus- ja kalastussektorilla voida pelastaa. 

Kala ilmastotehtaan polttoaineena 

Nykyisiä tuotantolukuja isompi kysymys on kalojen hyödyntämisen tulevaisuus Suomessa ja EU:ssa. Suomi näyttäisi nykyisin olevan polulla, jonka Animalia on tulevaisuustyössään nimennyt ”ilmastotehtaaksi”. Tässä skenaariossa Suomi pyrkii ilmastonmuutoksen torjunnassa mallimaaksi, mutta eläinten oikeudet eivät ole merkittävässä osassa poliittisessa keskustelussa. 

Kasvatetun kalan hiilidioksidipäästöt ovat eri arvioiden mukaan melko samaa luokkaa kuin broilereilla, eli selvästi matalammat kuin naudanlihan tuotannossa. Kun ilmastopolitiikkaa tehdään eläinten oikeuksista piittaamatta, hyväksytään eläinten teollinen hyödyntäminen, kunhan sen ei uskota aiheuttavan merkittäviä ilmastopäästöjä. 

Ilmastotehtaan toiminnasta on helppo löytää esimerkkejä Suomesta. Esimerkiksi WWF, yksi maailman suurimmista ympäristöjärjestöistä, suosittelee Kalaoppaassaan Suomessa kasvatettua kirjolohta ”parhaana valintana” kuluttajalle. Liikennevalomallissa Suomessa kasvatettu kirjolohi ansaitsee vihreän värin.

Ympäristöjärjestöjä ei voi yksin nostaa tikunnokkaan tässä asiassa, sillä kalan asema on yleisesti yhteiskunnassa mielletty ennen kaikkea ekologisena kysymyksenä. Kalaopas kuitenkin osoittaa, miten vähälle huomiolle kalat jäävät juuri eläinoikeusnäkokulmasta myös tänä päivänä. 

Kalankasvatusta ei nähdä päästöjen kannalta ongelmallisena ruoan tuotantotapana. Niinpä kalan hyödyntämisen lisääminen on helppoa sovittaa yhteen hallituksen ilmastopolitiikan kanssa. Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi vuonna 2022 Kotimaisen kalan edistämisohjelman, joka on täynnä keinoja kalankasvatuksen ja kalastuksen edellytysten parantamiseksi. Kalojen hyvinvointi mainitaan ohjelman papereissa vain yhdessä kohdassa, siinäkin tosin vielä käynnissä olevana selvityskohtana. Ohjelman vaikutusarvio sen sijaan lupaa kalansyönnin kasvun pienentävän ”ruokavalion hiilijalanjälkeä” viidestä kuuteen prosenttia. 

Ohjelmaa lukiessa käy selväksi, ettei siinä peräänkuulutettu kestävyys liity eläinetiikkaan juuri mitenkään. Kestävyys tulkitaan puhtaasti ympäristölliseksi kestävyydeksi. Tässä suhteessa ilmastotehtaan periaatteet siis käyvät toteen: eläinten teollinen hyödyntäminen voi hiilineutraalissa yhteiskunnassa jatkua vapaasti niin kauan kuin päästöt eivät kasva. Sama näkyy myös EU-tasolla. Euroopan komissio omaksui uudet kalankasvatusta koskevat strategiset periaatteet vuonna 2021. Periaatteet ovat ”kestävyyden ja kilpailukyvyn rakentaminen, osallistuminen vihreään siirtymään, sosiaalisen hyväksynnän ja kuluttajatiedotuksen vahvistaminen, ja tiedon ja innovaatioiden lisääminen”. Kalankasvatus liitetään osaksi EU:n tavoittelemaa massiivista vihreää siirtymää, eli ilmastopoliittista muutosta, jossa nykyiset kestämättömät tuotantotavat korvataan vihreillä vaihtoehdoilla. Koontisivullaan Euroopan komission Meri- ja kalastusasioiden pääosasto mainitsee kestävyysosion lopussa lyhyesti, että ”yksi yhä tärkeämpi näkökohta on eläinten hyvinvointi kalankasvatuksessa”. 

Miten voimme parantaa kalojen tilannetta? 

Kalojen kohtelun nykytilanne Suomessa ei ole mairitteleva. Lainsäädäntö onnistuu vain heikosti huomioimaan kalojen erityisiä tarpeita. Kalankasvatuksen lisäämiseen näyttää olevan laaja poliittinen konsensus eivätkä eettiset kysymykset näytä hetkauttavan julkisessa keskustelussa. Mitä siis pitäisi tehdä? 

Voimme listata muutamia kaikkein keskeisimpiä tavoitteita, joita kaloja koskevaan säätelyyn tulisi sisällyttää. Kasvatettavien kalojen tuskallinen hiilidioksiditainnutus tulisi kieltää ensi tilassa. Suomea merkittävästi suuremmassa kalankasvatusmaa Norjassa tainnutusmenetelmän kielto astui voimaan jo vuonna 2007. 

Kaloja koskevan hyvinvointitiedon kerääminen ja saatavuus on huomattavan heikkoa Suomessa. Esimerkiksi tietoa tainnutusmenetelmien yleisyydestä tai tarkastustietoa kalankasvatuslaitosten olosuhteista on vähän saatavilla. Otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia ei tehdä kalankasvatuslaitoksilla ollenkaan, ja asia luultavasti vaatisi kokonaan uusia valmiuksia viranomaisilta.

Myöskään kalojen kasvatustiheyttä ei säädellä lukuihin perustuen, vaan ainoastaan sanallisella kuvauksella ”kasvatustiheys ei saa olla niin suuri, että se vaarantaa kalojen hyvinvoinnin ja terveyden”. Samalla tavoin kalojen määrän tilastointi on epäselvää: nykyisin tilastot ovat kilomääräisiä sen sijaan, että tilastoitaisiin yksilöitä. Kalat ovat selvästi nykyisessä lainsäädännössä biomassaa ennemmin kuin tuntoisia ja älykkäitä olentoja, joilla on oikeuksia. 

Pitkällä aikavälillä Animalia tavoittelee kalan syömisestä ja kalan hyväksikäytöstä luopumista. Tämä tarkoittaa kalankasvatuksen ja nykymuotoisen kaupallisen kalastuksen kieltämistä. Animalian tavoitteena on, että Suomessa ei valtiollisilla toimilla lisättäisi kalankasvatusta tai kalansyömistä, vaan kaikki panostus kohdennettaisiin kasviperäisten proteiinien käytön ja tuotannon lisäämiseen. 

Suomen nykyinen ilmastopolitiikka jättää kalakysymyksen kokonaan pimentoon, koska kalaa pidetään ekologisena vaihtoehtona esimerkiksi sian- tai naudanlihalle. Meillä on kuitenkin painavia eläineettisiä syitä kohdella kaloja muuna kuin pelkkänä punaista lihaa ekologisempana biomassana. 

Lähteet 

• Balcombe, Jonathan 2016: What a Fish Knows: The Inner Lives of Our Underwater Cousins. Scientifi American / Farrar, Straus & Giroux. 
• Eduskunta 2022: Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eläinten hyvinvoinnista ja siihen liittyviksi laeiksi. HE 186/2022.
• Eläinten hyvinvointikeskus 2023a: Kirjolohi ihmisen kasvattamana. Eläintieto.fi.
• Eläinten hyvinvointikeskus 2023b: Kirjolohi luonnossa. Eläintieto.fi.
• Euroopan komissio 2021a: European Green Deal: Commission adopts strategic guidelines for sustainable and competitive EU aquaculture. Lehdistötiedote.
• Euroopan komissio 2021b: Overview of EU aquaculture (fish farming).
• Fiskeridirektoratet 2022: Key figures from Norwegian Aquaculture Industry 2021.
• Ilmasto-opas.fi 2020: Ilmastonmuutosta voi hillitä ilmastoystävällisellä ruokavaliolla.
• Luonnonvarakeskus 2022a: Kaupallinen kalastus sisävesillä 2021.
• Luonnonvarakeskus 2022b: Kaupallinen kalastus merellä 2021.
• Maa- ja metsätalousministeriö 2021: Kalastus poistaa ravinteita Itämerestä.
• Metsähallitus 2022: Kalavaltio edistää kotimaista kalantuotantoa.
• Nærings- og fiskeridepartementet 2006: Forskrift om slakterier og tilvirkingsanlegg for akvakulturdyr. Lovdata.no.
• Ruokavirasto 2022: Otantaan perustuvat tarkastukset 2021.
• Suomen kalankasvattajaliitto ry 2022: Kalanviljely Suomessa.
• Suomen ympäristökeskus 2020a: Kaupallinen kalastus on merellinen elinkeino. Östersjön.fi.
• Suomen ympäristökeskus 2020b: Ravinnekuormituksen lähteet. Itämeri.fi.
• Valtioneuvosto 2010: Valtioneuvoston asetus viljeltävien kalojen suojelusta. Valtioneuvoston asetus 812/2010. Finlex.
• Volstorf, Jenny & Castanheira, Maria Filipa 2023: Rainbow Trout. The fair-fish database. Fair-fish international.
• WWF 2022: Kirjolohi. WWF:n kalaopas.