Avoin kirje kokoomukselle – turkistarhaus on kiellettävä

Kokoomuksen tulevaan puoluekokoukseen on jätetty käsiteltäviksi kaksi turkistarhausta koskevaa aloitetta.  Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta on jättänyt aloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi siirtymäajalla. Tuhatkunta teki vastaavan aloitteen jo vuonna 2020.

Toinen aloite on Kokoomuksen Arvon Siskot ry jättämä. Aloite koskee turkiseläintuotantoa koskevan selvityksen käynnistämistä ja turkisasetuksen päivittämistä.

Kokoomuksen puoluehallitus esittää, että puoluekokous hyväksyisi aloitteen selvityksen käynnistämisestä, mutta ei aloitetta turkistarhauksen kieltämisestä. Animalia vetoaa puoluekokouksen osallistujiin, että kokoomus seuraisi muita edistyksellisiä puolueita ja asettuisi kannattamaan Tuhatkunnan aloitetta ja siten ajamaan turkistarhauksen kieltämistä Suomessa.

Turkistarhauksen kieltäminen on välttämätöntä seuraavista syistä:

1. Ala ei ole kannattava, ja kannattamattomia turkistarhoja on tuettu miljoonilla euroilla.
Turkisalalla meni heikosti jo ennen koronapandemiaa. Kuitenkin Business Finland, ELY-keskukset sekä Valtiokonttori ovat tukeneet turkistarhoja miljoonilla euroilla pandemian varjolla, vaikka tarhat ovat olleet taloudellisissa vaikeuksissa jo ennen koronapandemiaa. Alan tekohengittämisen sijaan tuet olisi siirrettävä tarhaajien uudelleenkouluttamiseen ja alan hallittuun alasajoon. Suomessa on jäljellä hieman yli 600 turkistarhaa, jotka työllistävät noin 1100 henkilötyövuoden edestä vuosittain (Fifur 2021), joten alan kansantaloudellinen merkitys on vähäinen.

2. Eurooppa on siirtymässä turkittomaan aikaan, ja Suomi on jäämässä yksin.
Turkistarhauksen on kieltänyt kokonaan 16 Euroopan maata. Lisäksi tiukat rajoitukset ovat lopettaneet tarhauksen useissa muissa maissa. Turkistarhauskieltoja on myös eri maiden parlamenteissa käsittelyssä.

3. Kansalaiset vastustavat turkistarhausta.
Suomalaisista 85 % on sitä mieltä, että kaikkien eläinten tulee voida toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Nykymuotoista turkistarhausta vastustaa 71 % kansalaisista. 76 % kokoomuksen kannattajista on sitä mieltä, että tuotanto- ja turkiseläinten tulisi päästä liikkumaan päivittäin usean neliömetrin alueella. Myös muualla Euroopassa turkistarhausta vastustetaan voimakkaasti: esimerkiksi yli 80 % saksalaisista ja hollantilaisista ei hyväksy turkistarhausta.

4. Turkistarhaus aiheuttaa eläimille kärsimystä.
Turkistarhaus on kestämätöntä eläinten itsensä kannalta. Ketuilla tulee olla mahdollisuus kaivamiseen, minkeillä uimiseen ja supikoirilla talviunen nukkumiseen. Ahtaissa verkkopohjaisissa häkeissä mitään näistä lajityypillisistä käyttäytymistarpeista ei ole mahdollista toteuttaa.

Me Animaliassa haluamme muistuttaa, että turkistarhauksen maine on voimakkaassa laskussa, ja yhä harvempi eurooppalainen enää hyväksyy turkistarhausta. Tulevaisuuden eurooppalainen kehitys vie selvästi kohti tarhattomuutta, häkittömyyttä ja eläinten kärsimyksen vähentämistä. Turkistarhattoman Suomen kannalle ovat jo siirtyneet vihreät, vasemmistoliitto sekä SDP.

Puoluekokouksen aloitteiden jättämisen jälkeen on myös käynnistetty eurooppalainen Fur Free Europe -kansalaisaloite, jossa Animalia on mukana yhdessä kymmenien muiden eurooppalaisten eläinjärjestöjen kanssa. Aloitteen tavoitteena on kieltää turkistarhaus sekä turkisten tuonti ja myynti koko EU-alueella. Kansalaisjärjestöjen tavoitteena on, että Euroopan komissio kieltää turkistarhauksen osana meneillään olevaa eläinsuojelulainsäädännön uudistusta.

Vetoamme siis teihin, hyvät puoluekokousedustajat: otattehan nämä puoluekokousaloitteet ja puolueenne jäsenten näkemykset turkistarhauksesta huomioon ja asetutte turkistarhattoman Suomen kannalle. Turkistarhauksen kieltäminen sosiaalisesti kestävällä tavalla on ainoa toimiva ratkaisu niin eläinten kuin myös alan itsensä kannalta. On selvää, että Euroopan tulevaisuus on turkistarhaton.

Kuva: Kristo Muurimaa / HIDDEN / We Animals Media

Tiina Ollila
kampanjavastaava

Ajankohtaista Animaliasta