Kirjoita kansanedustajalle porsaiden kastraatiokiellon säilyttämisen puolesta
Huhtikuussa kerroimme, että hallitus on perumassa porsaiden kastraatiokiellon eläinteollisuuden vaatimuksesta. Kirurgisen kastraation oli määrä siirtyä historiaan vuonna 2035.
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut valmistelun eläinten hyvinvointilain muuttamiseksi niin, että laista poistetaan porsaiden kastraatiokielto. Käynnistimme vetoomuksen, jossa vaadimme, että valmistelu eläinten hyvinvointilain muuttamiseksi on pysäytettävä ja porsaiden kirurgisen kastraation kielto on säilytettävä.
Mitä tähän mennessä on tapahtunut
Vetoomuksemme on allekirjoittanut nyt kuukauden aikana jo yli 17 000 ihmistä (tilanne 6.5.2025). Iso kiitos kaikille allekirjoittaneille!
Olemme viestineet aiheesta kansanedustajille. Heti asian tultua julkisuuteen kansanedustaja Tiina Elo tekikin kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, aikooko hallitus viedä läpi eläinsuojelulain lähtökohtien vastaisesti uudistuksen, jolla porsaiden kirurginen kastraatio sallittaisiin pysyvästi.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vastasi kysymykseen ja painotti jälleen teollisuuden etuja ja sianlihan vientiä Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Näyttää siltä, että ministeri on viemässä läpi teollisuuden vaatimuksista heikennyksen vasta uudistettuun lakiin. Jos olet sitä mieltä, että tämä ei käy, lähetä sähköpostia kansanedustajalle!
Näin voit auttaa juuri nyt: kirjoita kansanedustajalle!
Jos olet jo allekirjoittanut vetoomuksemme, kehotamme sinua, porsaiden ystävä, kirjoittamaan kansanedustajille. Listan nykyisistä kansanedustajista ja heidän sähköpostiosoitteensa löydät eduskunnan sivuilta.
Muotoile asiallinen viestisi kansanedustajalle, ja kerro hänelle omin sanoin näistä seikoista:
- Eläinlakia ei pidä avata porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiseksi.
- Kirurgisen kastraation tiedetään aiheuttavan porsaille vakavaa kipua ja stressiä. Tutkimustieto on tässä selvä.
- Myöskään tuottajat eivät pidä kastroimisesta: Se on työläs ja porsaille kivulias toimenpide, jonka he mielellään jättäisivät tekemättä.
- Kielto tulee pitää voimassa.
- Kirurgiselle kastraatiolle on olemassa vaihtoehtoja.
- Eläinteollisuus ei saa sanella eläinten hyvinvointia koskevia vaatimuksia taloudellisiin syihin vedoten.
Jos et ole vielä allekirjoittanut vetoomusta tai haluat jakaa sitä tuttavillesi, voit tehdä sen tällä sivulla.
Lisää tietoa kastraatiokiellon perumisesta:
Animalia: Hallitus aikoo perua porsaiden kastraatiokiellon eläinteollisuuden vaatimuksesta
Animalia: On lottovoitto syntyä Suomeen sanoi ei yksikään possu
Eduskunta: Kirjallinen kysymys KK 103/2025 vp

Jos jaat kuvan Instagramissa, muistathan tägätä @animaliary, jotta voimme jakaa kuvasi tarinassamme.
Kiitos, että olet mukana kanssamme tässä työssä. Teet eläinten puolesta jo paljon! Yhdessä kanssasi Animalia rakentaa maailmaa, jossa jokainen eläin arvokas omana itsenään.
Kuva: Andrew Skowron / We Animals
Näin voit auttaa vielä enemmän:
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi. Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.