Sian sydän ihmisessä

Tammikuussa kerrottiin ensimmäisestä Yhdysvalloissa Marylandin yliopiston sairaalassa tehdystä elinsiirtoleikkauksesta. Operaatiossa ihminen sai uuden sydämen geneettisesti muunnellulta sialta, joka oli varta vasten tähän tarkoitukseen kasvatettu. Kun sydän otettiin siltä, sika oli vuoden ikäinen. Geenimuuntelun avulla siasta on saatu jalostettua ihmiselle sopiva elinluovuttaja.

Tiede-lehden mukaan kahdeksan tuntia kestäneessä operaatiossa “eläimen sydän alkoi sykkiä miehen rinnassa odotetusti”. Jutussa kerrotaan, kuinka ilman siirrettä Dave Bennett olisi kuollut. Uutisessa ei sanallakaan kyseenalaisteta sian geenimuuntelua ja kasvattamista ihmisen varaosiksi. Sian elimistö on riittävän lähellä ihmistä, joten sen elimiä voidaan hyödyntää ihmisellä – tätähän meille on jo vuosia kerrottu. Sian kudoksia on jo käytetty esimerkiksi ihmisen sydämen läppävikojen korjaamiseen.

Siasta siis on jo aikaa sitten tullut tahtomattaan lihanluovuttaja ja nyt myös elinluovuttaja. Erona ihmistenväliseen elinluovutukseen on se, että ihmisen täytyy olla elimiä luovuttaessaan aivokuollut. Elinluovutustoimintaa säätelee laki ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä. Mikäli vainaja ei ole elinaikanaan tiettävästi vastustanut toimenpidettä, voidaan hänen elimiään ja kudoksiaan irrottaa toisen ihmisen hoitoa varten.

Toinen ero on tietysti se, että ihmisiä ei kasvateta sen enempää toisten ruoantuotantoa kuin elimiäkään varten. Toki ihmistenvälisessä toiminnassakin ollaan usein rikollisella maaperällä: WHO on tuominnut elinkaupan jo vuonna 1987 ja määritellyt sen osaksi ihmiskauppaa vuonna 2010. WHO, YK, EU ja Euroopan neuvosto ovatkin pyrkineet luomaan aktiivisesti työkaluja kansainvälisen yhteistyön parantamiseksi ja elinkaupan kitkemiseksi.

Kenen elimiä saa käyttää?

Ihmisten elinten ja jopa solujen käyttäminen elävistä, mutta joskus myös kuolleista, ihmisistä ajatellaan epäeettiseksi. Uusimmassa Tiede-lehdessä (2/2022) kerrottiin 1950-luvulla syöpään kuolleesta Henrietta Lacksista, jonka syövän soluja on ilman lupaa käytetty eri laboratorioissa vuosikymmenten ajan. Jutussa sanotaan, että ”syntyi eettinen ongelma”, kun paljastui, ettei Lacksin solujen käyttöön ollut lupaa läheisiltä. Joidenkin mielestä vuosikymmeniä sitten kuolleen ihmisen solujen käyttö on epäeettistä.

Ajatusmaailmassa, jossa ihminen on kaikkia muita eläimiä arvokkaampi, uutinen sian sydämen käyttämisestä tuntuu hienolta edistysaskeleelta. Jos yhden eläimen hengen ottamisella voidaan pelastaa yksi ihminen, suuri osa omanlajisiimme kuuluvista hyväksyy tämän liiempiä pohtimatta – käytetäänhän jokaista maapallon ihmisasukasta kohti yli 10 muunlajista eläintä vuosittain ruoantuotannossakin. Esimerkiksi Espanjassa teurastetaan vuosittain enemmän sikayksilöitä kuin maan ihmiskansalaisia on olemassa.

Saksassa müncheniläisen Ludwig-Maximiliansin yliopiston tutkija Eckhard Wolf arvioi, että sikojen sydänsiirtokokeet voitaisiin aloittaa vuoteen 2025 mennessä. Wolfin suunnitelmat ovat puhuttaneet Saksassa, jossa elinluovutuksia tehdään vähän ja eläinoikeusliike on vahva. Wolf on tutkinut eläimistä ihmisiin tehtäviä elinsiirtoja jo 20 vuotta. Hän suunnittelee käyttävänsä kloonausteknologiaa, jonka avulla luodaan niin sanottu alkuperäinen kanta, josta tulevaisuuden geneettisesti identtiset sukupolvet jalostetaan. Ensimmäisen sellaisen sukupolven on määrä syntyä myöhemmin tänä vuonna. Sikojen sydämet siirretään paviaaneihin ja vasta myöhemmin tarkoituksena on siirtyä ihmiskokeisiin.

Ihminen arvokas, eläin kertakäyttöinen?

Vastikään Yle esitti Riikka Kaihovaaran dokumentin Tieteen sokaisemat, jossa käytiin läpi Suomen apinakokeiden historiaa. Vielä 1980-luvun alussa eläinkokeiden tekeminen oli vapaata ja säätelemätöntä, luvaksi riitti oma ilmoitus. Suomessa apinoiden käyttö koe-eläiminä loppui 2000-luvun alussa. Viimeinen tieteellinen artikkeli fysiologian laitoksen apinoilla tehdyistä kokeista ilmestyi vuonna 2004.

Aihe on yhä arka asian parissa työskennelleille. Toisaalta esimerkiksi apinalaboratoriota pyörittänyt Synnöve Carlson on tehnyt apinakokeita yhdessä kiinalaistutkijoiden kanssa nykyäänkin. Fysiologian laitoksella tutkittiin tuolloin erityisesti aistien ja hermoston toimintaa. Tutkimusaiheet liittyivät näköaistin kehitykseen, kipuun, uneen ja näiden häiriöihin sekä aivokuoren toimintaan liittyviin kokeisiin. Eläinkokeita tehtiin runsaasti: eläimiä valvotettiin ja niiden hermosoluja murskattiin, silmäluomia ommeltiin umpeen. Tutkimuksissa käytettiin niin kutsutusti kertakäyttöeläimiä eli esimerkiksi kotikissoja, joita hankittiin maaseudulta tutkimuksia varten.

Luulisi, että Harlowin kuuluisista kidutuskokeista, joissa apinavauvat erotettiin emoistaan kosketuksen merkityksen tutkimiseksi, olisi jo päästy eteenpäin. Miksi meidän on nyt jollain tavoin helpompi kauhistua ja erottautua etenkin apina- ja koirakokeista, mutta hyväksymme silmää räpäyttämättä uutiset sian sydämen riistämisestä ihmiselle aivan kuin asiassa ei olisi eettisen arvioinnin tarvetta? Mutta mikä oikeastaan on muuttunut? Vaikka Suomessa ei apinoita enää olekaan, eläinkokeille saa lähes automaattisesti luvan, mutta kohde-eläimenä on useimmiten hiiri, rotta tai kala. Eläinkokeille ei ole edistetty vaihtoehtoja eikä näiden eläinkokeettomien menetelmien käyttöönottoa ole tosissaan resursoitu.

Eläinsuhteitamme koskevassa keskustelussa on liian pitkään korostunut kärsimyksen ja ilmiselvän tuskan aiheuttamisen korostamisen osuus. Meidän tulisi todella avata keskustelua siitä, mikä muu kuin kärsimys merkitsee: Onko oikeutettua käyttää toista tuntevaa olentoa lihaksi, raaka-aineeksi, kehon varaosaksi, nesteenä, sisustusesineenä ja kenkien materiaalina? Millä ehdoin? Kärsimyksen määritelmästäkin tulisi käydä tarkempaa neuvottelua, sillä myös henkinen kärsimys, eristäminen ja virikkeetön elämä ovat kärsimystä. Elinsiirtojen kohdalla pitäisi miettiä, onko oikein tappaa yksi ja pelastaa toinen siten, että punnintaa ei käydä? Millä lajeilla on merkitystä? Voiko “eläin” koskaan olla yhtä tärkeä kuin ihminen? Kaikki nämä tieteelliset kokeet ja kehon käyttämiset voidaan tehdä tällä tavoin vain, jos uskomme ihmis–eläin-eroon.

Ihmisen mielikuvitus erilaisten eläimiä hyväksikäyttävien tutkimusasetelmien käyttämiseen tuntuu olevan yhä vain loputon. Uutiset laittavat pohtimaan, millaista tiedettä olisimme voineet jo useamman vuosikymmenen tehdä, mikäli eettinen harkinta olisi ollut tieteentekemisessä mukana. Eläineetikko ja koe-eläinten käsittelyä opettanut Paula Hirsjärvi toteaa, että tällainen yhteiskunnallinen keskustelu on yhä käymättä.

Toisaalta poliittista tahtoa eläinkokeiden kieltämiselle tuntuu kuitenkin olevan, vaikka keskustelua ei ainakaan Suomessa ole liikaa käyty. Euroopan parlamentti hyväksyi syyskuussa 2021 lähes yksimielisesti päätöslauselman, jossa Euroopan komissiota kehotetaan laatimaan toimintasuunnitelma eläinkokeiden lopettamiseksi. Askelmerkit tavoitteen saavuttamiseksi ovat puuttuneet pitkään kokonaan.

Kuva: Kameron Kincade / Unsplash

Tiina Ollila

kampanjavastaava

tiina.ollila@animalia.fi