Uusi EU-kysely: Enemmistö suomalaisista kannattaa turkistarhauksen täyskieltoa

Eurogroup for Animalsin teettämän tuoreen kyselyn mukaan 62 prosenttia suomalaisista kannattaa turkistarhauksen kieltoa EU:ssa ja yhtä moni kannattaa myös kansallista kieltoa. EU-tason kieltoa vastustaa vain 12 prosenttia ja kansallista kieltoa 13 prosenttia vastaajista. 

Tulokset ovat linjassa Animalian ja Oikeutta eläimille -järjestön tilaaman ja Taloustutkimuksen toteuttaman gallupin kanssa. Vuoden 2023 lopulla suomalaisista 83 prosenttia ilmoitti vastustavansa nykymuotoista turkistarhausta. Tämä luku sisälsi myös ne vastaajat, jotka sallisivat turkistarhauksen vain, jos eläinten oloihin tehtäisiin huomattavia parannuksia*. Täyskieltoa kannatti tuolloin 56 prosenttia vastaajista ja 13 prosenttia kannatti turkistarhauksen jatkamista nykyisellään.

Turkistarhauksen täyskiellon kannatus kasvussa 

Eurogroup for Animalsin tuoreen kyselyn mukaan turkistarhauksen täyskiellon kannatus on nyt 62 prosenttia. Animalian teettämiin kyselyihin vuosina 2022–2023 verrattuna täyskiellon kannatus on kasvanut lähes 11 prosenttia kahdessa vuodessa ja lähes 38 prosenttia kolmessa vuodessa*.  

“Suomalaisten turkistarhauksen vastustus on kasvanut vuosi vuodelta. Nyt täyskiellon kannatus on noussut selvästi yli 60 prosentin. Tämä on selkeä signaali päättäjille EU:ssa ja Suomessa”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs

Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti myös turkistuotteiden tuontiin EU:n ulkopuolelta. Suomalaisista 73 prosenttia kannattaa turkistuotteiden tuonnin kieltämistä EU:n alueelle. Kieltoa vastustaa vain kahdeksan prosenttia vastaajista.  

Myös muualla Euroopassa luvut ovat samankaltaiset. Koko EU:ssa turkistarhauksen kieltoa kannattaa 64 % kansalaisista.    

Euroopan komissio päättää kiellosta maaliskuussa 

Euroopan komissio on luvannut antaa vastauksensa Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen maaliskuun lopulla. Kansalaisaloitteella halutaan kieltää sekä turkistarhaus EU-alueella että turkisten tuonti muista maista. Animalian Heidi Kivekäs on aloitteen suomalainen toimeenpanija.  

“Komission tulisi kuulla kansalaismielipidettä ja laittaa stoppi tälle kärsimysbisnekselle. Euroopan elintarvikeviranomainen EFSA vahvisti komission tilaamassa raportissa sen minkä jo tiesimme: turkistarhaus aiheuttaa eläimille vakavaa kärsimystä. EFSA:n tuloksetkin tukevat sitä, että turkistarhaus tulisi lakkauttaa”, Kivekäs sanoo. 

*Kuten huomattavasti lisätilaa sekä minkeille mahdollisuus uida ja ketuille mahdollisuus kaivaa. Tätä vastausvaihtoehtoa ei ollut Eurogroup for Animalsin kyselyssä.  

**Taloustutkimuksen tulokset 2022–2023 (2022: 45 %, 2023: 56 % 2026: 62 %).

Kuva: Andrew Skowron.