Turkistarhaus tulisi lopettaa lintuinfluenssapandemian estämiseksi

Ainakin 20 turkistarhalla todetut lintuinfluenssatapaukset eivät ole saaneet Suomea keskeyttämään turkistarhausta. Sen sijaan Riistakeskus myönsi poikkeusluvan 10 000 linnun tappamiselle, mikä on vastoin asiantuntijoiden ohjeita.

Päätös lintujen tappamisesta on sekä tehoton että eettisesti arveluttava. Lintujen tappaminen on sekä suomalaisten että kansainvälisten asiantuntijoiden ohjeiden vastaista. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn tieteellisen työryhmän mukaan lintuinfluenssan torjumiseksi ei tulisi edes harkita luonnonvaraisten lintujen tappamista tai esimerkiksi elinympäristöjen myrkyttämistä. Lintuinfluenssan torjunnassa tehokkain keino on suojata kanat ja turkistarhojen eläimet sekä estää luonnonvaraisten lintujen pääsy kosketuksiin rehun kanssa.

Ihminen tarjoaa lintuinfluenssan kaltaisille zoonooseille kasvu- ja muuntumisalustan kasvattamalla eläimiä tiiviisti turkistarhoilla ja broileritiloilla.

“Linnut ovat lintuinfluenssan uhreja, eivät syyllisiä. On kestämätöntä, että ihmisen aiheuttamasta ongelmasta rangaistaan lintuja. Lisäksi rauhoittamattomien eläinten metsästysaika alkoi tänään, joten senkin valossa viime viikon poikkeuslupien myöntäminen kuulostaa lähinnä kosmeettiselta ratkaisulta”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Animalian mielestä lintujen tappamiseen keskittymisen sijaan tulisi miettiä, miten estetään taudin eteneminen ja siten viruksen muuntuminen ja mahdollinen siirtyminen toisiin nisäkkäisiin tai lintuihin. Turkistarhoilla, joilla virusta on havaittu, tullaan lopettamaan pian tuhansia eläimiä. Tautia on löydetty jo tarhatuilta ketuilta, naaleilta, minkeiltä ja supikoirilta.

“Nyt tapettavien eläinten elämä päättyy hieman ennen nahkontakautta, mutta lopputulos niiden kohdalla on sama: ne tapetaan ihmisten takia. Tarhaajille korvataan rahallisesti tapetut eläimet, mutta alan jatkuvia kriisejä ei pysäytä mikään. Turkiksia on myyty jo vuosia tappiolla, alan vientitulot ovat romahtaneet ja turkistarhoja lopettaa jatkuvasti. Paras ratkaisu sekä eläimille, turkistarhausyrittäjille että tulevien pandemioiden ehkäisemiseksi olisi lakkauttaa turkistarhaus kokonaan. Turkistarhaus on epäeettistä eikä sillä ole suomalaisten eikä EU-kansalaisten tukea”, Kivekäs kertoo.

Turkistarhauksen lisäksi broilerinkasvatus on täysin kestämätöntä

Turkistilojen lisäksi broileritilat ovat oivallisia kasvualustoja lintuinfluenssalle, sillä kun virus siirtyy sille uuteen isäntälajiin, kuten ruuaksi kasvatettavaan kanaan tai turkistarhalla elävään eläimeen, syntyy siihen herkästi mutaatioita. Mutaatiot lähtevät leviämään tuhansien eläinten yksiköissä ja tarttuvat helpommin myös muihin eläimiin. Broileritiloja ja turkistarhoja yhdistää tämän lisäksi myös se, että ne ovat kasvatusmuotoina eettisesti täysin kestämättömiä.

“Molempiin liittyy suuria eläinoikeusongelmia. Turkistarhauksen loppu on jo näkyvissä, mutta broilerinlihaa syödään yhä enemmän. Broileritiloilla kasvatetaan viidessä viikossa pienestä tipusta lihaskimppu, jolla on monia kärsimystä aiheuttavia terveysongelmia, jos ne edes selviävät teurasikään. Loppuaikana niillä on vain vähän tilaa liikkumiseen ja ne kärsivät esimerkiksi sydän- ja jalkaongelmista. Tapamme tuottaa ruokaa ja tehotuottaa eläimiä on yksiselitteisesti väärin”, Kivekäs sanoo.

Lisätiedot:

Heidi Kivekäs 
toiminnanjohtaja, Animalia 
puh. 050 384 5072 
heidi.kivekas@animalia.fi

Lähteet:

THL: Lintuinfluenssa

Birdlife: Lintuinfluenssa

FAO / CMS: H5N1 High pathogenicity avian influenza in wild birds – Unprecedented conservation impacts and urgent needs

Animalia: Turkistarhoilla saattaa kehittyä uusi pandemia

Animalia-media: Lintuinfluenssaa minkeillä, ketuilla ja supikoirilla

Kuva: Istock.com/ Neznam