Pyyntiraudat ja karhuemot toivat esiin metsästyksen epäkohtia

Kesän aikana mediaan nousivat uutiset emokarhuista, jotka olivat jääneet tassustaan kiinni pienpedoille tarkoitettuun pyyntirautaan. Myös meille on tullut useita yhteydenottoja eri tahoilta aiheeseen liittyen, ja se selvästi kiinnostaa laajasti ihmisiä ympäri Suomen.

Pienpetojen, kuten minkin ja näädän sekä muun muassa majavan metsästyksessä saa käyttää niin sanottuja hetitappavia rautoja. Pyyntiraudat toimivat niin, että kun että eläin menee rautojen lävitse, rauta laukeaa ja aiheuttaa eläimen välittömän kuoleman. Jos rauta toimii kuten on ajateltu.

Eläinjärjestön näkökulmasta rautapyyntiin voi suhtautua kahdella tavalla. Sitä voidaan tarkastella eläinoikeus- tai eläinsuojelullisesta näkökulmasta. Eläinsuojelun kannalta pyyntiraudat pitää kieltää muun muassa siitä syystä, että ne eivät valikoi uhrejaan ja ne toimivat hyvin arvaamattomasti. Niihin voi jäädä minkä tahansa lajin edustaja, ehkäpä rauhoitettu eläin tai lemmikki. Oli eläin mikä hyvänsä, se joutuu kärsimään, jos se päätyy rautaan eri tavalla kuin oli tarkoitus tai rauta ei toimi halutulla tavalla ja tapa eläintä heti.

Tästä näkökulmasta olemme myös jättäneet lausuntoja useaan otteeseen eri metsästyskysymyksiin liittyen. Rautapyyntiin liittyvissä kysymyksissä kannatamme rautojen kieltämistä. Nyt rautapyynnin yhteydessä esiin noussut niin sanottujen vieraslajien torjunta on myös ollut aihe, johon olemme monesti ottaneet kantaa.

Rautakarhuille olisi apua

Tämän kesän rautakarhut eivät suinkaan ole ensimmäisiä, vaan pyyntiraudat käpälissään kulkevia karhuja on pikaisenkin googlettelun perusteella ollut myös aiempina vuosina. Karhuja ei pyritä yleensä auttamaan, vaan ne tapetaan. Karhut voisi myös loukuttaa ja nukuttaa rautojen poistamiseksi. Myös ulkomaista asiantuntija-apua karhuille on tarjottu, mutta sitä ei ole otettu vastaan.

Tänä vuonna rautakarhut ovat saaneet mediatilaa ja puolustajia aiempaa enemmän. Ei ole tietoa, kuinka paljon karhuja tai muita eläimiä päätyy rautoihin kärsimään, mutta koska pyyntiraudat eivät valikoi, lukuja voi vain arvailla.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on jo ehättänyt useaan otteeseen mediaan kertomaan, että pyyntirautoja ei voi kieltää, koska ne ovat avainasemassa vieraslajien torjunnassa.

Arvokas vai hävitettävä?

Niin kutsuttujen vieraslajien torjunnassa tulisi ottaa huomioon se, että eläinten suojeleminen kärsimykseltä on ensisijaisen tärkeää. EU:n vieraslajiasetuksessa korostetaan vieraslajien torjunnassa eläinten suojelua kärsimykseltä sekä ei-tappavien menetelmien käyttöä. Nämä asiat tulisi ottaa huomioon Suomessakin, mutta sellaista keskustelua ei juuri käydä. Vieraslajien luontaista torjuntaa edistävät muun muassa luonnon ympäristöjen suojelu ja elinvoimaisuus sekä suurempien petoeläinten kantojen suojelu.

Suomessa myös kasvatetaan vieraslajeiksi luokiteltuja minkkiä ja supikoiraa turkistarhoilla. Valkohäntäkaurista ja täplärapua pidetään arvokkaina saaliseläiminä, vaikka molempia samalla kutsutaan vieraslajeiksi. Näitä ei kuitenkaan haluta hävittää Suomesta, päinvastoin. On kuitenkin epäloogista esimerkiksi tarhata, pyytää tai arvostaa joitakin lajeja, koska niistä on ihmiselle jotakin hyötyä, kun niistä toisessa kontekstissa puhutaan haitallisina. Koko Suomen minkkikanta on syntynyt alun perin tarhakarkureista. Jos ei haluta, että turkistarhoilta pääsee eläimiä luontoon, vieraslajien torjunnan näkökulmasta minkki- ja supikoiratarhaus tulisikin loogisesti kieltää.

Pitää myös miettiä, onko mielekästä tai tehokasta yrittää poistaa jo tänne kotiutunutta elinvoimaista lajia? Urakka on todennäköisesti mahdoton.

Me ja ne muut

Eläinsuojelullisesta näkökulmasta kaikessa metsästyksessä on epäkohtia esimerkiksi juuri pyyntitapoihin ja -välineisiin liittyen. Eläinoikeusnäkökulmasta rautapyynti on toki myös kiellettävä. Samasta näkökulmasta koko metsästys tulee kyseenalaistaa. Luonnonvaraisiin eläimiin tulee suhtautua itseisarvoisina yksilöinä. Niiden kohtelua ei tule käsitellä ainoastaan kannan säätelyä koskevista näkökulmista.

Eläinten jaottelu vieraslajeihin ja kotoperäisiin lajeihin on ongelmallinen. Vieraslajeiksi määritellyistä eläimistä tehdään lainsäädännössä herkästi vapaata riistaa, jota saa metsästää. Osasta eläimiä tulee ”vieraita”, jotka eivät kuulu ”meihin”. Vieraita voidaan vihata ja ne voidaan poistaa.

Väitöskirjatutkija ja Animalian hallituksen jäsen Tiina Ollila kirjoittaa Eläimiksi-blogissa vieraslajeista ja miten niistä käytetyt puhetavat, eli diskurssit, vaikuttavat siihen, miten niihin suhtaudutaan.

”Tiettyjen lajien kohdalla rakennetaan kuvaa hankalista tai vaarallisista eläimistä, joiden metsästystä ja tuhoamista voidaan perustella lehtijuttujen synnyttämien mielikuvien perusteella. — Vieraslajipuhetta yhdistää näkemys ihmisestä kyseenalaistamattomana luonnon päällikkönä – elämän ja kuoleman kysymysten itsevaltiaana. Eläin nähdään uhkana ja sitä pidetään itsessään pahana – vähintäänkin väärässä paikassa olevana. Eläimen lajityypillistä käyttäytymistä ei kuvailla tai arvioida luonnollisena. Vieraslaji joutuu syntipukiksi silloinkin, kun kyse on ihmisen toiminnasta. Yksilöitä ei tuoda esiin. Pahaksi leimattu muukalainen voidaan hävittää ilman oikeuksien puntarointia.”

Kaikilla lajeilla on itseisarvonsa, jota meidän tulee kunnioittaa. Meidän tulee myös kantaa vastuumme vahingoista, joita aiheutamme muille eläimille.

Pyyntiraudat ovat arvaamattomia ja vaarallisia ja ne tulee kieltää. Jos haluat auttaa, allekirjoita kansalaisaloite pyyntirautojen kieltämiseksi.

Voit myös auttaa lahjoittamalla Animalian vaikuttamistyöhön eläinten oikeuksien edistämiseksi.

Kuva: Zdenek Machacek / Unsplash

Taija Rinne
viestintäpäällikkö