Eläinpoliittinen tuuli puhaltaa idästä – uusi karjalaisvahvistus Animalian tiimiin
Eläinpoliittinen vaikuttamistyö Animaliassa sai maaliskuussa lisävahvistuksen yhteiskuntatieteilijä Elina Hietasesta. Tutustu työyhteisömme uusimpaan eläinten puolustajaan!
Olen Elina, savolainen yhteiskuntatieteilijä. Olen etnisiltä juuriltani karjalainen, ja karjalan kieleen ja kulttuuriin tutustuminen on ollut tuoreimpia elämyksiäni.
Olen ihminen, jolle oikeudenmukaisuus ja hyväsydämisyys ovat tärkeitä arvoja. Eläinten oikeuksien lisäksi sydäntäni lähellä on myös muu yhteiskunnallinen vaikuttaminen, erityisesti ympäristö- ja ilmastoasiat, ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet, feminismi sekä mielenterveysasiat.
Nuoruudessa selvinneet eläinoikeusloukkaukset herättivät aktivistin
Olen jo lapsuudesta lähtien pitänyt itseäni eläinrakkaana ihmisenä. En tuolloin osannut vielä yhdistää eläinten ja lihan yhteyttä, saati tiennyt mitään eläinten hyödyntämisestä materiaaleissa, eläinkokeissa tai maidontuotannossa. Muistan, kun yläasteikäisenä aloin tarkemmin tutkailla eläinasioita netistä, ja löysin turkistarhaukseen liittyviä videoita. Muistan itkeneeni silmät päästäni, ja eläintuotannon julmuus avautui minulle.
Olin miettinyt kasvissyöntiä jo jonkin aikaa ja haaveillut, josko itsekin pystyisin siihen. Pidin lihasta, mutta lopulta huoli eläimistä kasvoi tarpeeksi suureksi. 14-vuotiaana lopetin lihan syönnin. Samoihin aikoihin taisin liittyä myös Animalian jäseneksi, ja kesällä osallistuin ensimmäiselle Animalian kesäleirilleni.
Muistan vieläkin, kuinka upealta tuntui tavata samanhenkisiä ihmisiä ja viettää aikaa samanmielisessä ilmapiirissä ensimmäistä kertaa. Koska olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, samanhenkisiä ihmisiä oli vaikea löytää ja kouluruokana oli usein herne-maissi-paprika-sekoitusta. Animalian leirillä koin, etten ole yksin ajatusteni kanssa, ja tutustuin ihaniin vegekokkailuihin. Muutama vuosi vierähti kasvissyöjänä, ja erään Animalian leirin jälkeen sain puhtia ryhtyä vegaaniksi.
Pieneltä kylältä kaupunkiin: tie järjestöaktivismiin ja eläinpolitiikkaan
Yläasteaikoina olin mukana perustamassa Animalian Savonlinnan alueosastoa. Osallistuimme muun muassa toritapahtumiin. Samalla kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista yleisesti, ja aloin kiinnostua myös poliittisesta vaikuttamisesta.
Vuonna 2013 muutin Joensuuhun saatuani opiskelupaikan Itä-Suomen yliopistosta ympäristöpolitiikan ja –oikeuden pääaineesta. Joensuussa asuessani olin mukana muun muassa Joensuun Animalian sekä Joensuun Vihreiden Nuorten toiminnassa sekä ylioppilaskuntapolitiikassa. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa olin ehdolla Vihreiden listalta, jolloin eläinpolitiikka oli kärkiteemojani.
Järjestötoiminnasta sekä poliittisesta toiminnasta olen saanut tärkeitä eväitä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ympäristöpolitiikan opintoni ovat olleet erinomainen ponnistuslauta vaikuttamistyön alalle. Opinnoissani olemme käsitelleet myös eläinasioita, eläinpolitiikkaa ja oikeustiedettä eläinten näkökulmasta, mikä on syventänyt osaamistani kyseisistä teemoista.
Opintoihin syventymistä ja elämyksiä ulkomailla sekä lopullinen ponnistus unelmatyöpaikkaan
Seuraavat vuodet keskityin opintoihini ja vietin vuoden vaihto-opiskelemassa Japanissa. Valmistuttuani kandiksi muutimme puolisoni työn perässä jälleen Japaniin vuodeksi. Syksyllä 2020 palasimme Suomeen ja jatkoin maisteriopintojani englanninkielisessä ympäristöpolitiikan maisteriohjelmassa pääaineenani luonnonvarahallinta. Tein samalla töitä Karjalan tutkimuslaitoksella, ensin harjoittelijana ja sitten tutkimusavustajana.
Maaliskuussa 2021 unelmani työpaikasta vaikuttamisen parissa täyttyi, kun aloitin Animalialla eläinpoliittisena asiantuntijana. Työsuhteeni on mahdollistanut lahjoittaja, jolle turkiseläimet ovat sydämen asia. Hänelle ja jokaiselle eläimistä välittävälle lupaan tehdä parhaani turkiseläinten asioiden edistämiseksi.
Eläinpoliittisen liikkeen vaikutus nykypäivään on ollut suuri. Kun aloitin kasvissyönnin ja veganismin, ei vaihtoehtoja erilaisista kasviperäisistä tuotteista ollut paljoa tarjolla. Nyt kasvistuotteita on runsaasti. Samalla visio tulevasta on selkeästi eläinmyönteisempi yhteiskunnassa. Tuntuu hienolta ajatella, että on ollut mukana vaikuttamassa tässä upeassa liikkeessä eläinten hyväksi. Olen innoissani, että pääsen tekemään töitä eläinten oikeuksien puolesta!
Kuvat: Elina Hietanen
Lue lisää (muualla verkossa):
Animalia-media 27.4.2021: Väsymättömästi eläinten puolella
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi.
Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.