AU
TA

Joululahjoitus eläimille

Eläinten ainoa toivo on välittävät ihmiset. Tee joululahjoitus, jotta voimme kampanjoida ja vaikuttaa eläinten puolesta myös ensi vuonna. Jokainen lahjoitettu euro on vastavoima julmuudelle.

Voit lahjoittaa myös MobilePaylla numeroon 92940 tai tekstiviestillä ANIMALIA15 numeroon 16155 (15 €).

Lahjoitettava summa

Miten lahjoitus eläimille auttaa? 

Lahjoitus eläimille tekee eläinrakkautesi todeksi ja muuttaa maailmaa eläinten hyväksi. 

Yhteiskuntamme käyttää eläimiä hyväksi lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla. Eläimet ovat osa ruokaa, vaatetusta, tutkimusta ja viihdettä.  

Eläinten hyväksikäyttöä ei kyseenalaisteta tarpeeksi, vaikka tutkimustieto eläinten tarpeista ja kyvyistä on viime vuosina kasvanut valtavasti. Tämän vuoksi eläinten oikeudet tulee tuoda osaksi yhteiskunnallista keskustelua. Eläinten asioista eivät voi enää päättää vain sellaiset, jotka hyötyvät taloudellisesti eläinten hyväksikäytön jatkumisesta.  

Poliittisissa päätöksissä, mediassa ja kansalaisvaikuttamisessa tulee kuulua asiantuntijoiden, tutkijoiden, järjestöjen sekä suomalaisten enemmistön ääni. Kolme neljästä suomalaisesta haluaa, että eläinten itseisarvo kirjataan lakiin. Yli 90 % haluaa, että tuotantoeläimiä kohdellaan nykyistä paremmin. Viesti on selvä: on aika antaa eläinten olla jälleen eläimiä.

Voit muuttaa miljoonien eläinten kohtalon. Sinun avullasi Animalia rakentaa maailmaa, jossa jokainen eläin on arvokas omana itsenään. Yhdessä teemme maailmasta eläinten näköisen!  

Lahjoitus eläimille tilisiirrolla tai puhelimella

Voit tehdä lahjoituksen myös suoraan Animalian lahjoitustilille: FI24 1011 3000 260629 (BIC: NDEAFIHH). Jos haluat kohdentaa lahjoituksesi tiettyyn tarkoitukseen, käytäthän sopivaa viitenumeroa.  

Lahjoitus eläimille MobilePaylla

Avaa MobilePay-sovellus. Valitse haluamasi lahjoitussumma ja lähetä se Animalian numeroon 92940

Tekstiviestilahjoitukset

Lahjoita 5 €: lähetä viesti ANIMALIA5 numeroon 16155
Lahjoita 10 €: lähetä viesti ANIMALIA10 numeroon 16155
Lahjoita 15 €: lähetä viesti ANIMALIA15 numeroon 16155
Lahjoita 20 €: lähetä viesti ANIMALIA20 numeroon 16155

Tekstiviestilahjoitus veloitetaan seuraavalta puhelinlaskultasi.

Katso kaikki tekstiviestilahjoitusnumerot sekä ohjeet kuukausittaisen tekstiviestilahjoituksen peruuttamiseen täältä.

Tulevaisuudessa jokainen sika on vapaa. Lahjoitus eläimille auttaa.

Ratkaisumme: näin lahjoitus eläimille saa aikaan muutoksen  

Puolustamme ennen kaikkea niitä miljoonia eläimiä, joita käytetään ruuantuotannossa, turkistarhauksessa tai eläinkokeissa. Nämä valtavat eläinryhmät jäävät yhteiskunnassamme usein näkymättömiin.  

Eläinteollisuudessa ja tutkimuskäytössä eläimillä ei ole mahdollisuutta elämään, jossa ne voisivat toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan: tuntea maata tassujensa alla, liikkua, nuuskia, kaivella tai kyhnytellä lajitoverinsa pehmeää kylkeä vasten. 

Tavoitteenamme on maailma, jossa yhtäkään eläintä ei käytetä hyväksi. Ratkaisumme siihen on pohjimmiltaan yksinkertainen: annetaan eläimille arvo yksilönä.

Animalian työ muuttaa lainsäädäntöä, julkisia hankintoja, asenteita ja kulutusvalintoja. Emme tavoittele pikavoittoja, vaan rakenteellisia muutoksia eläinten hyväksi. Niiden ansioista miljoonien eläinten elämä muuttuu paremmaksi. Tee lahjoitus ja muutat miljoonien eläinten kohtalon!  

Näin saamme aikaan muutoksen:  

Yhteiskunnallisen keskustelun muuttaminen eläinten hyväksi

Animalia vaikuttaa tuomalla mediaan ja kansalaiskeskusteluun uusia käsitteitä, tietoa ja näkökulmia. Animalia toimii merkittävänä asiantuntijana eläinten oikeuksia, eläinten kohtelua ja lainsäädäntöä koskien.

Vaikuttajaviestintä siellä, missä valta sijaitsee

Animalia vaikuttaa päätöksentekijöihin ja politiikkaan. Viemme tukijoidemme viestiä päätöksenteon kaikille tasoille. Animalia tuo tietoa ja näkökulmia päätöksenteon tueksi ja pitää eläinten puolia myös suljettujen ovien takana siellä, missä valta sijaitsee.

Kansalaistoiminta, joka tuo ihmiset yhteen puolustamaan muita eläimiä

Animalialla on valtakunnallinen vapaaehtoisten ja tukijoiden verkosto. Se on kaiken toimintamme perusta. Animalian vapaaehtoiset järjestävät mielenosoituksia, keräävät vetoomuksia ja tekevät eläinten asiaa näkyväksi arjessa kaikille suomalaisille.

Nämäkin saavutukset ovat tulleet mahdollisiksi lahjoitusten ansiosta

Animalia julkaisi syksyllä 2023 Suomen toisen eläinoikeusraportin. Ensimmäisen eläinoikeusraportin yhteydessä 2021 tehtiin myös eläinoikeusgallup. Gallupin mukaan suomalaisista 85 % on sitä mieltä, että kaikkien eläinten tulee saada toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Kolme neljästä ajattelee, että eläimillä on oikeuksia ja siksi eläinten itseisarvo tulee myös kirjata lakiin.

Turkistarhauksen hyväksyntä Suomessa on laskenut ennätyksellisen alhaiseksi.
76 % suomalaisista ei hyväksy turkistarhauksen tukemista julkisista varoista. 80 % ei hyväksy nykymuotoista turkistarhausta.

Oletko valmis sankaritekoihin?

Lahjoitus on teko eläinten hyväksi. Astu eläinten puolelle ja lahjoita nyt!

Lahjoituksen kohde

Lahjoitettava summa

Jatka lukemista:

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Animalialle 23.12.2021.
Lupa on voimassa 1.1.2022 alkaen ja se kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero RA/2021/1758.

Kuvat: Jo-Anne McArthur, Eepu Näsi, Anni Sairio, Andrew Skowron, Getty Images