perjantai 25.11. klo 17-18

Hämeensillalla Tampere

Fur Free Fridayn mielenilmaus Tampereella

Oikeutta eläimille ja Animalia järjestävät turkistarhausta vastustavan mielenilmauksen Tampereella 25.11.2022. Kyseinen päivä on Fur Free Friday eli Turkiton perjantai, joka on kansainvälinen turkistarhausta vastustava toimintapäivä.

Mielenilmaus on Keskustorilla Joulutorin aidatun alueen vierellä. Tapaamme 25.11. klo 16:45 Keskustorin laidalla. Seisomme hiljaa rauhallisessa mielenilmauksessa jalkakäytävän reunassa häiritsemättä ohikulkijoita noin tunnin ajan pidellen kylttejä. Voit lainata meiltä kyltin tai tuoda mukanasi oman turkistarhausta vastustavan kylttisi. Pyydämme jättämään lemmikit kotiin.

Suomessa turkisalaa koskeva lainsäädäntö on jäämässä jälkeen muun Euroopan kehityksestä, sillä useita vuosia valmisteilla ollut eläinten hyvinvointilaki ei sellaisenaan voimaan astuessaan puutu kestämättömään ja epäeettiseen turkistarhaukseen. Sen sijaan useat muut Euroopan unionin maat ovat joko kieltäneet turkistarhauksen kokonaan tai rajoittaneet alan toimintaa merkittävästi lainsäädännön keinoin.

Oikeutta eläimille ja Animalia ovat mukana eurooppalaisessa Fur Free Europe -kansalaisaloitteessa ja vaatii EU:ta:

• kieltämään turkistarhauksen
• kieltämään turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynnin EU:ssa

Kun Euroopan unionin laajuisen kansalaisaloitteen on allekirjoittanut miljoona henkilöä, on Euroopan komissio velvollinen käsittelemään aloitteen.

Mielenilmauksella toivomme saavamme huomiota Fur Free Europe -kansalaisaloitteelle ja tukevamme nimienkeruuta. Tällä hetkellä lähes 65 000 suomalaista on allekirjoittanut aloitteen. Euroopan unionin alueella aloitetta on tukenut jo yli 500 000 Euroopan unionin kansalaista.

Auta meitä ja allekirjoita kansalaisaloite ja/tai tule kanssamme hiljaiseen, kaikille avoimeen kylttimielenilmaukseen.

Fur Free Europe -kansalaisaloitteen voit allekirjoittaa täällä:

https://furfreeeurope.fi/

Tervetuloa mukaan tekemään Suomesta ja Euroopan unionista turkistarhaton!

Fb-tapahtuma: 

https://fb.me/e/25sniALKC