Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta

Animalia ei kannata suden suojelun heikentämistä Suomessa. Siksi vastustamme ehdotettua lakimuutosta eli suden poistamista ympärivuotisesti rauhoitettujen eläinlajien joukosta.

Suomen susikanta on nykyiselläänkin pieni ja sen tulisi kasvaa nykyisestä, jotta kanta säilyisi geneettisesti elinvoimaisena. Luonnonvarakeskuksen mukaan geneettisesti elinvoimaisen susikannan koko on vähintään 500 yksilöä. Luonnonvarakeskuksen julkaiseman raportin mukaan “genetiikkaan liittyvät alustavat tulokset osoittavat Suomen nykyisen susikannan olevan liian pieni säilyäkseen geneettisesti elinvoimaisena edes melko lyhyellä (17 v.) aikavälillä”. 

Animalian mielestä pitäisi aina ensisijaisesti pyrkiä rauhanomaisen rinnakkaiselon edistämiseen luonnonvaraisten eläinten kanssa.

Myös luonnonvaraiset eläimet tulee nähdä yksilöinä, joilla on oikeus ja halu elää. Susilla ja muilla suurpedoilla on tärkeä rooli ekosysteemeissä, eikä niitä tule tappaa metsästysharrastuksen vuoksi, jota harjoittaa alle viisi prosenttia koko Suomen väestöstä.

Metsästys aiheuttaa lisäksi kärsimystä susiyksilöille, kun perhelaumat hajoavat. On myös todennäköistä, että laumojen hajotessa yksinäisiksi jäävät sudet hakeutuvat asutusten lähelle etsimään saaliiksi kotieläimiä, jotka ovat yksinäisille susille helpompia saalistaa kuin hirvieläimet. Niin kutsuttuja petovahinkoja voidaan ennaltaehkäistä muun muassa sähköistetyillä petoaidoilla, eläimiä paimentamalla sekä erilaisilla karkotteilla. Eläinten tappamisen tulee olla viimeinen ratkaisu ja vasta silloin, kun kaikki muut keinot on kokeiltu.

Sudet eivät myöskään ole merkittävässä määrin vaaraksi metsästyskoirille: Suurpedot (ilves, susi, karhu) aiheuttavat vain alle 0,1 prosenttia metsästyskoirien kuolemista, kun samaan aikaan liikenneonnettomuudet aiheuttavat 13,5 prosenttia metsästyskoirien kuolemista.

Ihmisten mahdollista pelkoa susia kohtaan tulee pyrkiä lieventämään jakamalla asiantuntevaa tietoa susista sekä muista suurpedoista ja niiden käyttäytymisestä. Myös ympäristö- ja luontokasvatusta kouluissa tulee lisätä, jotta lapset saavat neutraalia tietoa susista.

Suurpetoasiat kuuluvat kaikille suomalaisille, mutta yleensä parhaiten äänensä saavat kuuluviin metsästystä ajavat tahot. Aito vuoropuhelu laajemman sidosryhmäjoukon kanssa puuttuu, jotta kaikkien näkökannat tulisivat huomioitua. 

Eurooppalaisen eläinjärjestöjen kattojärjestön Eurogroup for Animalsin teettämän susiaiheisen mielipidetutkimuksen perusteella suurin osa EU-kansalaisista kannattaa susien suojelua ja vielä suurempi osa vastustaa susien tappamista kaikissa olosuhteissa. Kyselyn mukaan 88 prosenttia suomalaisista vastaajista oli sitä mieltä, että sudet kuuluvat luontoon samalla tavalla kuin ketut, peurat ja jäniksetkin, ja 90 prosenttia vastanneista katsoi, että sudella on oikeus elää luonnossa. 

Susien salametsästys on edelleen laajaa ja järjestäytynyttä. Salametsästys on tyypillistä piilorikollisuutta, jonka valvonta Suomen laajoilla metsäalueilla on erittäin haastavaa. Salametsästys on tutkijoiden mukaan susien yleisin kuolinsyy Suomessa, ja arvioiden mukaan poliisin tietoon tulee vain joka kymmenes susien salametsästystapaus. Salametsästykseen tulisi puuttua nykyistä huomattavasti tehokkaammin.

Susiin liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan parempaa tiedottamista, luontokasvatusta ja perusteltua suojelua – ei metsästyksen sallimista, joka voi muuttaa tilanteen entistä vaikeammiksi niin susien kuin ihmistenkin kannalta. Susien suojelun tulisi sisältää toimenpiteet, jotka mahdollistava susikannan kasvamisen. 

Edellä mainituista syistä johtuen Animalia ei kannata esitettyä muutosta.

Lähteet

Eurogroup for Animals, 2020. Wolf Protection Research – Finland.
Helsingin Sanomat, 7.12.2024. Metsästyskoiria kuolee liikenteessä ja katoaa – Metsästäjä-liitto keskittyy haluamaan sudet hengiltä
Pellikka, 2022. An evaluation report on the best damage mitigation practices used in wolf conservation.
Suutarinen, 2019. Ecology of lawbreaking. Effects of poaching on legally harvested wolf populations in human-dominated landscapes University of Oulu.
Valtonen et al., 2021. Suomen susikannan suotuisen suojelutason viitearvojen määrittäminen: väliraportti.

Lausunnot lausuntopalvelussa

Kuva: Hans Veth / Unsplash

Ajankohtaista Animaliasta