Eläinvastaisuuspalkinnon ehdokkaat julki
Eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia on kyseenalainen tunnustus eläinten oikeuksia polkevalle taholle. Nyt sinulla on mahdollisuus antaa äänesi ja vaikuttaa palkinnon saajaan!
Tänä vuonna ehdokkaina on suomalaisia toimijoita, jotka ovat edistäneet broilerien tuhotuotantoa.
Ehdolla on 5 kotimaista tahoa, jotka ovat edistäneet broilerinlihan kulutusta ja tuotantoa Suomessa.
Ehdolla Anti Animalian saajiksi
Atria
Uudesta megateurastamosta, joka tuhoaa broilereita ennennäkemättömällä vauhdilla.
HKFoods Kariniemen kananpoika
Broilerintuotannon vastuullisuusviestinnäksi naamioidusta viherpesusta.
Maa- ja metsätalousministeriö
Broilerin kehonosien vienninedistämisestä Kiinaan.
Naapurin maalaiskana
Hämäävän brändinimen taakse kätkeytymisestä ja kärsimyksen ulkoistamisesta.
Saarioinen
Broileri-sanan tuomisesta ja broilerinkulutuksen kysynnän massiivisesta levittämisestä suomalaisten pöytiin 1970-luvulla.
Broilerinkulutuksen edistämistä
Broilerintuotannon nykyinen mittakaava Suomessa ei ole syntynyt tyhjästä. Yksi keskeinen vaikuttaja on Saarioinen, jota saamme “kiittää” siitä, että broileri-sana on tuotu Suomeen. Saarioinen myös vauhditti broilerinlihan kysynnän kasvua massiivisesti 1970-luvulla. Yhtiön rooli broilerintuotannon vakiinnuttamisessa on ollut ratkaiseva: Saarioinen loi kysyntää, joka johti broilereiden tehotuotannon rakenteiden syntymiseen Suomessa. Tämä historiallinen vaikutus näkyy yhä tänä päivänä suomalaisissa ruokapöydissä.
Saarioisen luoman pohjan jälkeen Suomen valtion rooli on ollut tärkeä tuotannon edellytysten luomisessa ja kasvattamisessa. Maa- ja metsätalousministeriö on jatkanut broilerintuotannon kannattavuuden edistämistä tukemalla broilerituotteiden vienninedistämistä Kiinaan, mikä kasvattaa broilerintuotannon kannattavuutta ja laajentaa markkinoita. Tämä tukee tuotannon jatkumista ja kasvattamista sen sijaan, että eläintuotannon ongelmiin puututtaisiin tai vienninedistämisessä keskityttäisiin kasviperäisiin tuotteisiin.
Kärsimyksen peittelyä ja ulkoistamista
Samaan aikaan kun kulutus on vakiintunut ja vienti kasvaa, tuotannon todellisuutta pyritään aktiivisesti peittämään. Tästä hyvä esimerkki on Naapurin Maalaiskana, joka markkinoi itseään kotimaisena ja vastuullisempana vaihtoehtona. Yrityksen laatu- ja vastuullisuuslupaus on ”Parasta kanaa”. Brändin viesti luo kuvaa paremmasta tuotannosta, mutta ei kerro koko totuutta.
Osa Naapurin Maalaiskanan ongelmista ei liity vain kyseiseen brändiin, vaan suomalaisen broilerituotannon rakenteisiin, joita yritykset eivät tuo selkeästi esiin: Kanat kasvatetaan Suomessa, mutta niiden emot tuodaan ulkomailta, ja tuotantoketjun alkupään eläinten kärsimys jää piiloon kuluttajilta ja brändiviestinnältä. Broilereiden kasvatus tapahtuu ahtaissa ikkunattomissa halleissa kuten muillakin broileritiloilla. Hyvältä kuulostava brändinimi ja mainonta eivät siis poista tehotuotannon perusongelmia, vaan ennemminkin peittävät ne.
Naapurin Maalaiskanan brändin historia paljastaa myös konkreettisia eläinten hyvinvointiongelmia. Yrityksen teurastamolla on aiemmin paljastettu kärsimystä, ja samaa jatkuu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Ruotsalainen eläinjärjestö Djurrättsalliansen julkaisi maan suurimman broilerintuottajan Swehatchin hautomosta salakuvattua materiaalia loppuvuodesta 2023. Yhtiön yksi brändi on myös suomalaisille tuttu Naapurin Maalaiskana. Naapurin Maalaiskana on ollut osa Scandi Standard -konsernia vuodesta 2015 lähtien.
Mainonnan luoma kuva ja todellisuus ovat jyrkässä ristiriidassa.
Viherpesua ja tuhotuotannon tehostamista
Kulutuksen luomisen ja kärsimyksen piilottamisen rinnalla tuotantoa myös viherpestään ja tehostetaan entisestään. HKFoods ilmoitti laskeneensa maailman ensimmäisenä broilerin vesijalanjäljen Kariniemen kananpojalle. Tällä laskelmalla haluttiin osoittaa läpinäkyvyyttä ja ympäristövastuullisuutta, toisin sanoen viherpestä broilerintuotantoa. Vesijalanjälki ei yksin kerro tuotannon kokonaisympäristövaikutuksista eikä huomioi biodiversiteettihaittoja tai esimerkiksi päästöjä rehun tuotannon alkuperämaissa. Näin syntyy kuva vastuullisuudesta, joka ei vastaa tuotannon kokonaiskuvaa.
Lisäksi brändi markkinoi muutaman pilottitilan laskentaan perustuen, että broilerin hiilijalanjälki on pieni ja kutsuu tätä “parhaaksi ilmastoreseptiksi”. Yhtiö luo ympäristöväitteillään kuvaa vastuullisesta tuotannosta, vaikka broilerinlihan luontokatovaikutukset ovat huomattavat.
Samalla Atria on vienyt tuotannon tehostamisen uudelle tasolle. Atrian Nurmon tuotantolaitoksella sijaitsevan uuden siipikarjatehtaan eli megateurastamon avajaisia vietettiin 22.8.2024, ja siellä pääpuhujana oli maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah. Kyseessä on Atrian historian suurin investointi, joka maksoi noin 165 miljoonaa euroa. Teurastuslinjan kapasiteetti on 15 000 lintua tunnissa. Uusi tehdas tekee Atrian broilerintuotannosta entistä enemmän tuhotuotantoa ja se kasvattaa teurastettujen broilerien määrää Suomessa.
Tämä kokonaisuus – kulutuksen luominen, kärsimyksen peittely, viherpesu ja tehotuotanto – muodostaa sen rakenteellisen perustan, jonka varaan suomalainen broilerintuotanto rakentuu.
Anti Animalia -palkinnon tarkoituksena on nostaa nämä rakenteet julkiseen keskusteluun ja paljastaa eläinvastaiset käytännöt, jotka muuten jäävät mainonnan ja hallinnon puheiden taakse. Äänestyksen tarkoitus on herättää keskustelua ja tietoisuutta broilerintuotannon mittakaavasta ja broileriyksilöiden arvottomuudesta Suomessa.
Ajankohtaista Animaliasta
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi.
Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.