Presidenttiehdokkaat yksimielisiä kasvisruuan edistämisestä – turkistarhaus jakoi mielipiteitä

Neljä Animalian kyselyyn vastannutta presidenttiehdokasta ilmoitti kannattavansa turkistarhauksen kieltämistä. Lähes jokainen ehdokas kannatti kasvisruuan lisäämistä niin eläinten, ympäristön kuin ihmisten terveydenkin vuoksi. 

Animalia toteutti presidenttiehdokkaille suunnatun eläinpoliittisen kyselyn marras-joulukuussa. Ehdokkailta tiedusteltiin muun muassa suhtautumista turkistarhaukseen, kasvisruuan kulutuksen edistämiseen, ilmastokriisin pysäyttämiseen sekä siihen, mitä he itse olisivat valmiita tekemään eläinten oikeuksien puolesta, mikäli tulevat valituksi. 

Kysymys turkistarhauksen kieltämisestä jakoi ehdokkaita. Ehdokkaista neljä eli Mika Aaltola (val.), Li Andersson (vas.), Pekka Haavisto (val.) ja Jutta Urpilainen (sd.) sanoivat selkeästi kannattavansa turkistarhauksen kieltämistä. Muut ehdokkaat kiertelivät vastauksissaan vedoten lähinnä siihen, että markkinat hoitavat tilanteen ja ala tulee hiipumaan pois. Kukaan ei kuitenkaan puolustanut alan jatkumista. 

Kasvispainotteisen ruuan lisääminen sai ehdokkailta lähes varauksetonta kannatusta. Kasvisruuan lisäämistä pidettiin tärkeänä erityisesti ympäristönsuojelun sekä ihmisten terveyden edistämiseksi. Jokainen kyselyyn vastannut ehdokas lupasi toimia ainakin jollakin tasolla kasvispainotteisen ruuan lisäämiseksi suomalaisten ruokapöydissä. Kuitenkin ehdokkaista vain kolme ilmoitti olevansa itse kasvissyöjiä. 

“On hienoa, että jokainen kyselyyn vastannut presidenttiehdokas on ainakin jossain määrin valmis toimimaan eläinten aseman parantamiseksi. Arvojohtajana presidentin tulisi toimia myös konkreettisesti eläinten oikeuksien edistämiseksi. Monesta vastauksesta uupui kuitenkin konkretia. Äänestäjän näkökulmasta olisin toivonut, että olisi nostettu esiin myös sitä, mihin epäkohtiin presidentti olisi ensimmäisenä tarttumassa”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo. 

Ilmastokriisin pysäyttämisen keinoksi ehdokkaat mainitsivat esimerkiksi ilmastopolitiikan nostamisen Suomen ulkopolitiikan keskiöön, Suomen toimimisen EU:ssa eturintamassa ilmastoasioissa sekä presidentin pyöreän pöydän perustamisen ilmasto- ja luontoasioille. 

Kysely lähetettiin kaikille presidentinvaaleissa ehdolla oleville. Kyselyyn vastasivat Mika Aaltola (val.), Li Andersson (vas.), Sari Essayah (kd.), Pekka Haavisto (val.), Harry Harkimo (liik.), Olli Rehn (val.), Alexander Stubb (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd.). 

Vastaukset ovat luettavissa Presidentinvaalit-sivulla.

Lisätietoja: 

Heidi Kivekäs  
toiminnanjohtaja  
Animalia 
p. 050 384 5072  
heidi.kivekas@animalia.fi   

Kuva: Joakim Honkasalo / Unsplash

Ajankohtaista Animaliasta