Kouvolalainen eläinlääkäri lahjoitti toimitilat Animalialle
Eläinlääkäri ja Animalian aktiivi Erja Saarto lahjoitti eläinklinikkansa entisen toimitilan Animalialle. Tila tulee Animalian Kouvolan alueosaston käyttöön.
Erja Saarto liittyi Animalian jäseneksi jo 11-vuotiaana 1980-luvun puolivälissä, kun järjestö oli vielä Koe-eläinten Suojelu ry. Opiskeluaikanaan hän toimi aktiivisena Animalian opiskelijaryhmässä. Saarrolla oli alusta saakka voimakas tarve kertoa eläinten kohtelusta muille.
“Kuvittelin, että jos ihmiset tietäisivät, mitään tällaista ei tapahtuisi. Sitten turhauduin, kun tajusin, että suurin osa ihmisistä ei välitä. Siitä lähtien olen etsinyt keinoja saada ihmiset välittämään”, Saarto sanoo.
Saarto perusti vuonna 2011 Kouvolaan Eläinklinikka Siilin, joka toimi Kappelikadulla hieman yli 11 vuotta. Viime vuoden keväällä Saarto sairastui ja joutui lopettamaan klinikan toiminnan.
“Yritin ensin myydä tilaa, mutta sitten keksin, että voisin lahjoittaa sen Animalialle. Olen tehnyt testamentin Animalian hyväksi, joten toimitila olisi joka tapauksessa päätynyt yhdistykselle ennemmin tai myöhemmin. Näin se saadaan heti hyötykäyttöön”, Saarto kertoo.
Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs vastaanotti lahjoituksen keväällä.
“Lahjoitus on merkittävä, ja tuntuu erityisen hienolta, että se saadaan Kouvolan Animalian käyttöön. Animalian alueosastolla on ollut hyvin aktiivista ja pitkäjänteistä eläinoikeustoimintaa Kouvolassa, joten tila tulee tarpeeseen”, Kivekäs sanoo.
Siilinpesä on kohtaamispaikka kaikille eläinten oikeuksista kiinnostuneille
Kouvolan Animalian toimintaan Saarto tuli mukaan vuoden alussa. Alueosaston yhteyshenkilö Pauliina Klemola kertoo, että Saarto on suorapuheinen ja rehellinen ja vaikuttaa käytännölliseltä ja ratkaisukeskeiseltä ihmiseltä.
“Olimme aivan ällikällä lyötyjä, kun Erja kertoi lahjoitusaikeestaan, ja olemme valtavan kiitollisia. Se kertoo ensinnäkin luottamuksesta Animalian toimintaan. Toiseksi ikioma tila helpottaa monia käytännön asioita ja avaa uusia toimintamahdollisuuksia. Sijainti on parempi ja antaa meille enemmän näkyvyyttä, mikä voi houkutella mukaan uusia vapaaehtoisiakin”, Klemola sanoo.
Kouvolan Animalian uuden toimiston nimeksi tulee Siilinpesä entistä eläinlääkäriasemaa ja Erja Saarron lahjoitusta kunnioittaen.
“Haluamme tehdä Siilinpesästä mukavan tapaamispaikan kaikille eläinten oikeuksista ja niiden ajamisesta kiinnostuneille. Aiomme järjestää siellä monipuolista toimintaa kaiken ikäisille. Tällä hetkellä kunnostamme tilaa ja valmistelemme avajaisia ”, Klemola kertoo.
Tervetuloa Siilinpesän avajaisiin!
- MITÄ: Kouvolan Animalian uuden toimitilan avajaiset
- MISSÄ: Kappelikatu 11, 45130 KOUVOLA.
- MILLOIN: 17.6.2023 18–20 (klo 20 alkaen jatkot ravintola Seipäässä).
Kouvolan Animalia kerää lahjoituksena tarvetavaraa, lista löytyy Kouvolan Animalian Facebook-sivulta.
Lisätietoja:
Pauliina Klemola
Kouvolan Animalia
puh. 044 917 6853
kouvola@animalia.fi
Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi
Erja Saarron haastattelut:
Taija Rinne
viestintäpäällikkö, Animalia
puh. 050 302 8170
taija.rinne@animalia.fi
Kuva: Pauliina Klemola
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi.
Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.