Animalian uusi hallitus: Tulevan eduskunnan on kiellettävä turkistarhaus

Animalian uusi hallitus vaatii pian valittavalta eduskunnalta konkreettisia tekoja eläinten hyväksi. Turkistarhaus on vihdoin kiellettävä Suomessa.

Animalia vaatii, että hallitusohjelmaan kirjataan eläinten oikeuksia edistäviä tavoitteita. Tärkeimpänä näistä on turkistarhauksen lakkauttaminen.

Turkistarhoilla kasvatetaan Suomessa vuosittain noin kaksi miljoonaa eläintä. Eläimet kasvatetaan pienissä verkkopohjaisissa häkeissä, joissa lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttaminen ei ole mahdollista.

”Suomalaisista 80 % vastustaa nykymuotoista turkistarhausta. Tarhauksen jatkumiselle nykyisellään puuttuu kansalaisten tuki. Myös eurooppalainen kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi EU:n alueella keräsi juuri ennätysmäärän allekirjoituksia. Turkisten aika on ohi”, sanoo Animalian hallituksen jäsen Jere Ollila.

Kansalaismielipiteestä huolimatta turkistarhausta on tuettu viime vuosina julkisista varoista kymmenillä miljoonilla euroilla. Koronapandemian yhteydessä turkistarhoja tuettiin yli 30 miljoonalla eurolla.

”Turkistarhaus on epäeettistä. Turkisala on liioitellut alan työllisyyslukuja ja verotuottoja ja on selvää, ettei tarhauksen jatkamiselle löydy perusteita myöskään alan talousvaikutuksista. Turkistarhaus tulee kieltää mahdollisimman lyhyellä siirtymäajalla ja tukea tarhaajien siirtymistä muille aloille”, sanoo Animalian puheenjohtaja Erja Laakkonen.

Animalian vaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista 81 % oli sitä mieltä, että turkistarhaus tulisi kieltää.

Kasviperäisen tuotannon tukemista on lisättävä

Tuleva eduskunta voi päättää useista miljoonien eläinten oikeuksiin ja hyvinvointiin vaikuttavista asioista, kuten kärsimystä aiheuttavan turkistarhauksen ja broilerintuotannon tulevaisuudesta, siirtymäaikojen lyhentämisestä ja eläinasiavaltuutetun viran vakinaistamisesta. Ruoantuotantoa ja kulutusvalintoja tulisi suunnata kasviperäiseen suuntaan niin ympäristön, ihmisten terveyden kuin eläinten oikeuksien kannalta.

Maataloustukia tulisi ohjata seuraavalla hallituskaudella kotimaisten kasviproteiinien tuotantoon eläintuotannon tukemisen sijaan. Lisäksi kasvisruuan kulutusta tulee edistää suhteessa lihan kulutukseen esimerkiksi tuotteiden verotusta suuntaamalla.

”Nykymuotoinen eläintuotanto aiheuttaa kärsimystä eläimille. Myös ilmastokriisin ja luontokadon hillitsemiseksi eläintuotantoa on vähennettävä. Eläinperäistä ruokaa tulisi syödä nykyistä vähemmän jo kansanterveyden vuoksi. Meillä on Suomessa hienoa osaamista ja mahdollisuuksia tuottaa kotimaisia kasviproteiineja ja tätä tulisi tukea”, sanoo Erja Laakkonen.

Animalian uusi hallitus valittiin vuosikokouksessa 30.3.2023. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Jere Ollila ja Ulriika Sundell.

Hallituksessa jatkavat Hannele Ahponen, Jussi Aimola, Jaana Eskola, Sanna Helin-Ala-Nissilä, Erja Laakkonen, Heli Mäenpää, Ninni Pehkonen, Sami Säynevirta ja Jaana Vanhala.

Lisätiedot:
Erja Laakkonen
puheenjohtaja
puheenjohtaja@animalia.fi

Kuva: Balvik C. / We Animals Media

Ajankohtaista Animaliassa