Turkisala saanut kymmeniä miljoonia koronatukea – tukea saaneet myös konkurssikypsät turkistarhat

Turkisalaa on tuettu Suomessa 33 miljoonalla eurolla koronapandemian aikana. Turkistarhoja on suoraan tuettu 32 miljoonalla. Tukea on myönnetty tukien ehtojen vastaisesti myös turkistarhoille, jotka ovat olleet taloudellisissa vaikeuksissa jo vuosia ennen pandemiaa. Suomalaiset suhtautuvat kielteisesti turkistarhojen tukemiseen.

Animalia-median selvityksen mukaan tukea on myönnetty lähes 500 turkistarhalle noin 32 miljoonaa euroa alan pitkään kestäneistä taloudellisista ongelmista huolimatta vuosina 2020–2021.

Turkistarhaajat ovat voineet hakea taloudellista tukea liiketoimintaansa ELY-keskukselta, Business Finlandilta ja Kalajoen kaupungilta. Kaikkien näiden tahojen rahoitusehdoissa on vaadittu, että yrityksen taloudellinen tilanne on ollut kunnossa ennen koronaviruksen aiheuttamaa häiriötilannetta. Animalia-median tekemän selvityksen mukaan tukea on kuitenkin myönnetty tappiollisille turkistarhoille, joista osa on tehnyt konkurssin pian tuen saamisen jälkeen.

”Viranomaisten toiminta vaikuttaa suorastaan leväperäiseltä. Turkistarhojen taloudellisia tilanteita ei ole joko selvitetty tai niistä ei ole välitetty. On verorahojen väärinkäyttöä suunnata rahoitusehtojen vastaisesti tukea yrityksille, jotka ovat olleet konkurssin partaalla jo ennen koronapandemiaa”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.

Tiedot perustuvat Animalia-median saamiin tietoihin Asiakastiedolta, Patentti- ja rekisterihallituksesta, Business Finlandilta ja Ruokavirastolta. Osa tuen saaneista tarhoista ei täytä tukien ehtoja. Saaduista tiedoista on poimittu muutama esimerkki. Tarkemmat tiedot saa Animalia-median jutusta.

Tukea on maksettu konkurssikypsille tarhoille

Suurin osa maksetusta tuesta on ELY-keskuksen myöntämää maatalouden alkutuotannon väliaikaista tukea, jonka tarkoituksena on vahvistaa koronapandemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiviä maatalousalan yrityksiä. Maatalouden alkutuotannon väliaikaista tukea myönnettiin 488 turkistarhalle yhteensä 31 651 508 euroa, eli keskimäärin lähes 65 000 euroa tarhaa kohden. 

Eräs Uudessakaarlepyyssä sijaitseva turkistarha sai alkutuotannon väliaikaista tukea täyden määrän, eli 80 000 euroa siitä huolimatta, että sen liiketoiminta oli ollut selkeästi tappiollista jo usean vuoden ajan ennen koronapandemiaa. Toinen tappiollinen tarha Kalajoella sai maatalouden alkutuotannon väliaikaista tukea 77 800 euroa. Tämä tarha ajautui konkurssiin pian tuen myöntämisen jälkeen vuonna 2021.
 
Turkistarhat ovat saaneet ELY-keskuksen myöntämän maatalouden alkutuotannon väliaikaisen tuen lisäksi Business Finlandin kehittämisrahoitusta. Business Finlandin rahoitusehdot kieltävät kehittämisrahoituksen myöntämisen maatalouden alkutuotantoon. Business Finland ei ole vastannut kyselyyn siitä, millaisia turkistarhaukseen lukeutumattomia projekteja turkistarhat ovat rahoituksella toteuttaneet.  

Business Finland on myöntänyt kehittämisrahoitusta 12 turkistarhalle yhteensä 1 018 792 euroa, eli keskimäärin lähes 85 000 euroa tarhaa kohden. Kehittämisrahoitus on Business Finlandin mukaan suunnattu yrityksille, joiden taloustilanne oli kunnossa ennen koronaviruksen aiheuttamaa pandemiaa.

Kalajokelainen turkistarha oli saanut sekä Business Finlandin kehittämisrahoitusta 99 960 euroa että ELY-keskuksen maatalouden alkutuotannon väliaikaista tukea 80 000 euroa, vaikka sen liiketoiminta oli ollut tappiollista jo vuosien ajan ennen koronapandemiaa.

Kalajoen kaupunki myönsi alueen turkistarhoille tukia yhteensä lähes 100 000 euroa. Tukea saadakseen tarhan tuli täyttää kannattavan liiketoiminnan edellytykset. Animalia-median saamista tiedoista näkee, että tukea on annettu raskaasti tappiollisille tarhoille.

”Koska ELY-keskukset, Business Finland ja Kalajoen kaupunki ovat myöntäneet tukia rahoitusehtojen vastaisesti, olemme tehneet eduskunnan oikeusasiamiehelle asiasta kantelun. Toivomme, että hän selvittää perusteellisesti viranomaisten toiminnan ja sen, kuinka moni turkistarha on lopulta saanut tukia perusteettomasti”, Kivekäs sanoo.

Turkisala on saanut tukea myös Valtiokonttorilta. Esimerkiksi turkishuutokauppayhtiö Saga Furs sai kustannustukea 500 000 euroa ja Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry 75 175 euroa. Lisäksi 52 turkisalan yritystä ovat saaneet Finnveralta rahoitusta liiketoimintansa jatkamiseksi yhteensä 9 miljoonan euron edestä.  

Turkisalaa tuetaan julkisista varoista, vaikka suomalaiset vastustavat tätä

Koronan varjolla on annettu tukea kannattamattomalle turkisalalle, vaikka suomalaiset vastustavat turkistarhauksen tukemista. Animalian teettämän ja Taloustutkimuksen maalis-huhtikuussa 2022 toteuttaman kyselyn mukaan 75 % suomalaisista vastustaa joko täysin tai osittain turkistarhauksen tukemista. 

Turkistarhaus aiheuttaa miljoonille eläimille kärsimystä Suomessa vuosittain. Animalia katsoo, että turkistarhaus tulisi kieltää Suomessa kokonaan.

”On erityisen törkeää, että verovaroja on tuhlattu tukemalla konkurssin partaalla olevia turkistiloja tilanteessa, jossa tukea pitäisi osoittaa tarhauksesta luopumiselle. Tarhaajia tulisi tukea uudelleenkouluttautumisessa ja muihin ammatteihin siirtymisessä”, Kivekäs sanoo.

Animalia on mukana toukokuussa avatussa eurooppalaisessa Fur Free Europe -kansalaisaloitteessa, jonka tavoitteena on kieltää turkistarhaus sekä turkisten tuonti ja myynti Euroopan unionissa.

Lisätietoa:

Heidi Kivekäs
Animalian toiminnanjohtaja
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi

Taloustutkimus:

Tutkimuskysymys:

  1. Mitä mieltä olet väitteestä: ”Turkistarhausta tulee tukea julkisista varoista”

Vastaukset:

  • Täysin samaa mieltä 4 %
  • Osittain samaa mieltä 14 %
  • Osittain eri mieltä 24 %
  • Täysin eri mieltä 51 %
  • EOS 7 %

Kyselyssä ei kerrottu turkistarhojen saamista koronatuista.

Haastattelujen kohderyhmä on 15–79-vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Tiedonkeruu tehtiin 28.3.–7.4.2022 välisenä aikana. Tutkimukseen vastasi 1005 henkilöä. Tilastollinen virhemarginaali on 95 %:n luotettavuustasolla koko otoksesta suurimmillaan noin ± 3,2 prosenttiyksikköä.

Kuva Jo-Anne McArthur / We Animals