Sadat suomalaiset eläinlääkärit ja lääkärit vaativat turkistarhauksen kieltämistä

Yhteensä yli 400 eläinlääkäriä ja lääkäriä on vedonnut Suomen hallitukseen turkistarhauksen kieltämiseksi.

Eläinlääkäreiden ja lääkäreiden ryhmät ovat vedonneet Suomen hallitukseen ja vaativat turkistarhauksen kieltämistä eettisiin syihin vedoten. 16 Euroopan maassa, joista 11 EU-maata, turkistarhaus on jo kielletty. Useassa muussa maassa on osittaisia kieltoja tai turkistarhaus on loppunut hyvinvointisäädösten tiukennuttua.

“Toivomme, että Suomi seuraa muuta Eurooppaa ja kiirehtii turkistarhauksen kieltämistä lainsäädännöllä. Hallitus on tukenut turkistarhauksen jatkumista, vaikka ala on jo ennen koronapandemiaakin tuottanut tappiota. Tuet pitäisi kohdistaa turkistarhaajien alan vaihdokseen eikä epäeettisen elinkeinon jatkamiseen”, eläinlääketieteen lisensiaatti Jonna Railio sanoo.

Molemmat lääkäriryhmät ovat sitä mieltä, että eläinten häkkikasvatus ei sovi nykyaikaiseen käsitykseen vastuullisesta eläinten kohtelusta.

“Turkiksia käytetään nykyään pääosin somisteina. Eläimille kärsimystä aiheuttava häkkikasvatus ylellisyystuotteen takia ei ole enää nykyaikana perusteltavissa. Toivomme, että Suomi liittyisi turkistarhauksen kieltäneiden lukuisten maiden joukkoon mahdollisimman pian”, sanoo syöpätautien erikoislääkäri Leena Vehmanen.

Vetoomuksissa nostetaan esiin myös turkistarhauksen terveysriskit. Minkkien on todettu olevan hyvin herkkiä koronavirukselle, ja monessa maassa turkistarhaus onkin kielletty tai sitä on rajoitettu tämän vuoksi. Suomessa päädyttiin minkkien koronarokotuksiin.

“Covid-19-tautia aiheuttavan Sars-CoV-2-viruksen on todettu leviävän ja mutatoituvan tarhoilla sekä tarttuvan eläimistä ihmisiin, joten turkistarhaus on uhka ihmistenkin terveydelle”, Railio sanoo.

Kansalaisaloite todennäköisesti lopettaa turkistarhauksen EU:ssa 

Animalian Turkistarhaton Suomi -kampanja ajaa turkistarhauksen kieltoa Suomessa. Osana kampanjaa Animalia osallistuu eurooppalaisten eläinjärjestöjen yhteiseen Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen, joka vaatii turkistarhauksen ja turkistarhoilta peräisin olevien turkisten myynnin kieltämistä EU:ssa. Suomessa aloitteen tekijä on Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

”Turkisala on ollut kannattamatonta jo pitkään, ja alan poliittinen epäsuosio kasvaa kaiken aikaa. Suomi alkaa olla Euroopan viimeisiä maita, joissa epäeettistä turkistarhausta saa vielä harjoittaa. Suomen pitää kuitenkin varautua siihen, että eurooppalainen Fur Free Europe -kansalaisaloite tulee todennäköisesti kieltämään turkistarhauksen koko EU-alueella. Suomella olisi mahdollisuus kieltää turkistarhaus jo nyt, pian eduskunnan käsittelyyn tulevassa eläinsuojelulaissa”, Kivekäs sanoo.

Fur Free Europe -kansalaisaloite aloitettiin 18.5.2022. Aloite on kerännyt jo yli 120 000 nimeä. Suomesta nimiä on kerätty noin 30 000. Aloitteella on vuosi aikaa kerätä miljoona nimeä, jotta se etenisi Euroopan komission käsittelyyn. Kampanjaan osallistuvat Suomessa Animalian lisäksi SEY Suomen eläinsuojelu ja Oikeutta eläimille.

Lisätiedot

Eläinlääkäreiden vetoomus

Lääkäreiden vetoomus

FurFreeEurope.fi
Animalian Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanja

Heidi Kivekäs
Animalian toiminnanjohtaja
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi

Muut haastattelupyynnöt: taija.rinne@animalia.fi