Kalkkuna kasvaa, kärsii ja kuolee vailla huomiota

Onko kalkkuna sinulle tuttu eläin? Tiesitkö esimerkiksi sen, että kalkkunoiden kasvutahti on vielä hurjempi kuin broilereilla? Tai että niiden kasvatustiheyttä ei ole määritelty laissa? Et ole yksin, jos et tiennyt.

Suomessa kalkkunanlihan kulutus on pysynyt verrattain pienenä, ja kenties sen vuoksi myös kalkkunankasvatuksen ongelmista puhutaan marginaalisen vähän. Tällä hetkellä vuodessa kasvatetaan ja tapetaan noin 800 000 kalkkunaa. Vaikka lukumäärä on pieni verrattuna broilereihin, ovat kalkkunoiden hyvinvointiongelmat silti hyvin vastaavia ja yhtä vakavia kuin broilereilla.

Kalkkunoita elää edelleen luonnonvaraisina Pohjois-Amerikassa. Kalkkunat ovat isoja, päiväaktiivisia lintuja, jotka ovat varsin hyviä lentämään. Ne ovat valppaita ja varovaisia lintuja, jotka pyrähtävät herkästi pakoon säikähtäessään. Yöksi kalkkunaparvi lentää puiden oksistoon suojaan pedoilta. Parvessa elää muutama kymmenen lintua.

Kalkkunoiden ja ihmisten yhteinen historia on kohtuullisen lyhyt verrattuna moniin muihin kotieläiminä kasvatettaviin lajeihin. Ensimmäisten kalkkunoiden uskotaan olleen ihmisten hoivissa noin 3 000 vuotta sitten. Kalkkunat pysyttelivät pitkään Amerikan mantereella, sillä Eurooppaan tuotiin ensimmäiset linnut vasta 1500-luvulla.

Kalkkuna kasvaa nopeammin kuin broileri

Suomalaisten kalkkunoiden jalostus tapahtuu Isossa-Britanniassa ja on vastaavalla tavalla keskittynyttä kuin broilereiden jalostus. Isosta-Britanniasta lennätetään Suomeen vanhempaispolven linnut untuvikkoina. Untuvikot kasvatetaan sukukypsiksi ja munitetaan, jolloin niiden jälkeläisistä kasvatetaan varsinaiset tuotantolinnut.

Suurin kalkkunoiden jalostusyhtiö on Aviagen Turkey, jonka BUT- ja Nicholas-hybridit ovat äärimmäisen nopeasti kasvaviksi jalostettuja lintuja. Kukkojen ja kanojen jalostuslinjat ovat eriytettyjä, jonka vuoksi kukot kasvavat huomattavasti kanoja suuremmiksi. Tuotantokalkkunat eivät pysty tämän vuoksi enää parittelemaan luontaisesti, vaan kalkkunanaaraat aina keinosiemennetään.

Kun kalkkunakukko painaa kuoriutuessaan vain 60 grammaa, on sen paino neljän kuukauden iässä teurastettaessa 17 kilogrammaa. Naaraat teurastetaan 9 kilogramman painoisina kolmen kuukauden iässä. Tällöin kukkojen keskimääräinen kasvunopeus on noin 130 grammaa vuorokaudessa, kun broilereilla kasvunopeus on noin 60 grammaa vuorokaudessa. Ei siis ole vaikeaa kuvitella, miten kovilla myös kalkkunoiden elimistö ja luusto ovat huiman kasvun aikana.

Kaikkein kiivainta poikasten kasvu on 11 ensimmäisen viikon aikana. Aviagen-yhtiön omassa julkaisussa todetaankin näin: ”Tästä syystä viikkojen 1–12 aikana voi syntyä jalkavikoja ja linnut ovat nopean kasvun vuoksi väsyneitä ja makaavat paljon (vertaa lasten unen tarve ja kasvukivut)”.

Kalkkunoiden sairaudet eivät kuitenkaan jää jalkavikoihin. Esimerkiksi ilmapussintulehdukset sekä rintalimakot ovat yleisiä tuotantokalkkunoiden sairauksia. Näille altistavat mm. kasvatushallien huono ilmanlaatu, ahtaus sekä liikkumattomuutta aiheuttavat jalkaviat.

Kasvatustiheyttä ei ole laissa määritelty

Suomalaisella kalkkunatilalla elää keskimäärin 10 000 lintua. Olosuhteet kasvatushalleissa ovat vastaavat kuin broilereilla: tuhansia lintuja yhdessä kasvatushallissa. Erona broilereihin kalkkunakukot ja -naaraat kasvatetaan erikseen, sillä kukot kasvavat suuremmiksi ja niiden kasvatusaika on pidempi.

Suomen eläinsuojelulakiin ei ole kirjattu mitään vähimmäistilavaatimuksia kalkkunoille. Kalkkunoita koskevassa eläinsuojeluasetuksessa todetaan näin: ”Kalkkunoiden on pitopaikassa pystyttävä seisomaan normaalissa asennossa, kääntymään, räpyttelemään, sukimaan, toteuttamaan kalkkunoille tyypillisiä sosiaalisia käyttäytymismuotoja ja pakenemaan muita kalkkunoita. Kalkkunoiden makuualueen on oltava riittävän tilava siten, että kalkkunat mahtuvat samanaikaisesti makuulle.”

Kalkkuna-alan julkaisujen perusteella lintuja kasvatetaan 50–60 kg neliömetriä kohden, mikä tarkoittaa 3-4 kalkkunakukkoa neliömetrillä. Suuri kasvatustiheys lisää lintujen välistä aggressiivisuutta ja toisten lintujen nokkimista.

Kalkkunoiden kärsimys ei kuitenkaan pääty tiloille, vaan se jatkuu teurastamolle saakka. Koska kalkkunat ovat huomattavan suuria ja vahvoja eläimiä teurastusikäisinä, on niiden kiinniottaminen hallista jo haastavaa. Peloissaan räpyttelevät linnut vahingoittuvat herkästi, ellei niitä oteta kiinni rauhallisesti ja varmaotteisesti.

Kalkkunakukkojen äärimmäisen ahtaat kuljetukset jatkuvat

Jo yli kymmenen vuotta sitten otsikoihin nousivat kalkkunakukkojen ahtaat kuljetusolot. Kohusta huolimatta kuljetukset eivät ole muuttuneet – yli 90 cm korkeat kalkkunakukot ahdetaan kuljetuslaatikoihin, joiden korkeus on alle puolet lintujen korkeudesta. Kukot eivät siis mahdu edes seisomaan käytössä olevissa kuljetuslaatikoissa. Matalissa kuljetuslaatikoissa kukot pysyvät aloillaan, mutta pysytteleminen monta tuntia liikkumattomana alkaa arvatenkin tuntua hyvin tuskaiselta. Eläimen pitäisi pystyä käymään makuulle ja nousemaan ylös myös teuraskuljetusmatkallaan.

Tavallisimmin kalkkunat teurastetaan sähkövirralla, joka on johdettu vesialtaaseen. Linnut ripustetaan jaloista roikkumaan hihnalle ja hihnan liikkuessa linnun pää uppoaa vesialtaaseen, jossa se taintuu tai kuolee sähköiskusta. Jos lintu räpistelee kovasti, voi se saada sähköiskun ennenaikaisesti tai välttää koko tainnutuksen, mitkä molemmat lisäävät lintujen kärsimystä. Kuolema varmistetaan katkaisemalla linnun kaula.

Kuuntele lisää kalkkunan elämästä Animalian Eläinten ääni -podcastista!

Kuva: Andrew Skowron