ECDC, WHO ja OIE huolissaan minkkien koronatartunnoista — riskinä rokotteen tehottomuus

Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC, maailman terveysjärjestö WHO sekä maailman eläintautijärjestö OIE ovat nostaneet erillisissä kannanotoissa esiin huolensa minkkien aiheuttamasta koronavirusriskistä.

Uusimman kannanoton on tehnyt Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC, joka kantaa huolta erityisesti viruksen muuntumisesta minkkien keskuudessa turkistarhoilla, viruksen tarttumisesta minkeistä takaisin ihmisiin ja mutaatioiden vaikutuksesta tulevien koronarokotteiden tehokkuuteen. Koronavirus on siirtynyt minkeistä ihmisiin jo ainakin Tanskassa ja Hollannissa.

”Riskiarviossaan ECDC korostaa mutaatioiden mahdollista vaarallisuutta. Jos minkkien välillä tapahtuvat SARS-CoV-2-tartunnat leviävät erityisen suureen määrään eläimiä tai jos tartunnat jatkuvat turkistarhoilla pitkään, voi syntyä mutaatioita, jotka aiheuttavat vakavamman taudin. Suomella ei ole varaa tällaiseen turkistarhoilla piilevään koronapommiin”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.

ECDC:n mukaan tiiviisti kasvatetut eläinlajit, kuten minkki, voivat toimia virusta vahvistavasti. Tämä tarkoittaa lisääntynyttä virusmäärää eläinten ympäristössä sekä riskiä virusmutaatioille ja niiden leviämiselle minkkien keskuudessa sekä minkkien ja ihmisten välillä.

ECDC suosittelee testauksen jatkamista ja lisäämistä

ECDC suosittelee, että kansallisten viranomaisten tulisi jatkaa ja lisätä testausta ja tarkkailua minkkitarhoilla. Lisäksi tulisi lisätä laboratoriokokeita minkeistä, jotka ovat mahdollisesti saaneet tartunnan. Kannanoton mukaan testausta tulisi jatkaa niin kauan kuin SARS-CoV-2-tartunnat minkeistä ihmisiin ovat mahdollisia.

Jos tilan minkeistä löytyy virusta, ECDC kehottaa harkitsemaan minkkien tappamista ja tilan tuottamien nahkojen hävittämistä.

”Kaikki kolme elintä, ECDC, WHO ja OIE, nostavat esiin virusmutaatioista aiheutuvan riskin rokotteen teholle. Animalia vaatii, että Suomen hallitus ryhtyy välittömiin toimiin riskin hallitsemiseksi. Hallituksen tulee myös arvioida turkistarhauksen tulevaisuutta Suomessa. Onko yhden heikosti kannattavan ja eettisesti ongelmallisen alan tulevaisuus tärkeämpi kuin ihmisten terveyttä uhkaavan koronapandemian hallinta?” Kivekäs kysyy.

ECDC:n mukaan virusmuunnokset aiheuttavat riskin ihmisten terveydelle. Riskin arvioitu taso vaihtelee ihmisryhmän mukaan. ECDC arvioi, että riski on toistaiseksi alhainen väestölle niillä alueilla, joilla on minkkien turkistarhausta. Turkistarhojen työntekijöille virusmuunnosten aiheuttama terveysriski on kohtalainen. Jos työntekijä kuuluu riskiryhmään, riski on korkea. Suurimman riskin muodostaa virusmuunnoksen laajempi tarttuminen väestöön, mikäli virus heikentää rokotteen tehoa.

Koronavirusta on havaittu minkkitiloilla jo ainakin Tanskassa, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Kreikka on viimeisin Euroopan maa, missä tartuntoja on raportoitu.

Lisätiedot:

Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja, Animalia
050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi

SARS-CoV-2-virusta ja minkkejä koskevat eri tahojen kannanotot:

ECDC: Rapid Risk Assessment: Detection of new SARS-CoV-2 variants related to mink

WHO: SARS-CoV-2 mink-associated variant strain – Denmark

OIE: OIE statement on COVID-19 and mink