Turkiseläinten hyvinvointiongelmat

Turkiseläimet kasvatetaan verkkopohjaisissa metallihäkeissä. Tavallisimmin häkit on sijoitettu rinnakkain niin sanottuihin varjotaloihin, jotka ovat sivuiltaan avoinna olevia katoksia. Viime aikoina myös hallikasvatus on yleistynyt erityisesti minkkien kasvatuksessa. Myös halleissa eläimet elävät vastaavissa verkkohäkeissä. Hallikasvatus on vielä varjotalokasvatusta vähemmän virikkeellistä, sillä eläimet eivät niissä pääse juurikaan tarkkailemaan ympäristöään.

Ahtaat ja virikkeettömät häkit eivät mahdollista turkiseläinten luontaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamista. Turkiseläimet ovat vain heikosti kesyyntyneitä lajeja, sillä niitä on tarhattu alle sata vuotta. Eläinten jalostus on lisäksi keskittynyt turkin laatuun ja pentutuottoon eläimen kesyyden ja sopeutumisen sijaan.

Turkiseläinten hyvinvointiongelmista kertovat monet käytöshäiriöt, kuten stereotyyppinen käyttäytyminen, apatia, pelkotilat ja itsensä tai toisten eläinten vahingoittaminen. Pienessä häkissä päivästä toiseen asuminen ei riitä tyydyttämään aktiivisten petoeläinten toiminnan tarvetta: pieni purukapula ketuilla tai oljet minkin pesäkopissa ovat ainoat virikkeet, mitä turkiseläimille on tarjottava. Myös erilaiset sairaudet heikentävät turkiseläinten hyvinvointia.

Lain mukaan minkeillä on oltava pesäkoppi ympäri vuoden ja ketuilla ja supikoirilla penikoimisaikaan. Kuitenkin myös ketut ja supikoirat hyötyisivät kopista myös muulloin, sillä eläimet käyttävät niitä turvapaikkoina halutessaan olla rauhassa. Koppi mahdollistaisi supikoirille myös talviunen nukkumisen, mikä olisi supikoirille luontaista, mutta mikä ei ole turkistarhoilla tällä hetkellä mahdollista. Kettujen häkeissä on oltava makuuhylly, mutta se ei korvaa pesäkoppia.

Turkistarhaajille on kuitenkin vaikeuksia noudattaa jopa nykyistä lainsäädäntöämme turkiseläinten oloista: vuotuisissa otantaan perustuvissa eläinsuojelutarkastuksissa on huomautuksia saanut jopa yli puolet turkistarhoista.

Esimerkkejä hyvinvointiongelmista

Viime vuosina kettujen kasvanut koko ja ylilihavuus ovat nousseet merkittäviksi hyvinvointiongelmiksi.  MTT:n vuonna 2014 julkaiseman raportin mukaan syksyisin kettutiloilla jopa 86 % ketuista oli taipuneet jalat ja yli 20 % eläimistä oli huomattavan lihavia. Sinikettu-uros painaa yleisesti yli 20 kg, kun luonnossa naalin paino on 3-4 kg. Ylipaino ja vähäinen liikunta aiheuttavat jalkojen taipumista, mikä tekee liikkumisesta hankalaa ja aiheuttaa helposti kipuja. Turkisala onkin kettujen koon kasvun seurauksena ottanut muutamia vuosia sitten käyttöön uuden, suuremman nahkakokoluokan, jossa myydään jo suuri osa kettujen nahoista.

Ketuilla on selvä lajityypillinen tarve kaivaa. Tarpeen voimakkuutta on selvitetty useissa tutkimuksissa. Tulosten mukaan ketuilla, joilla oli käytössään myös hiekkapohja, esiintyi vähemmän suunkäyttöön liittyviä stereotypioita kuin pelkästään verkkopohjalla kasvaneilla ketuilla. Hiekkapohjan ottaminen pois kettujen käytöstä aiheutti myös ns. rebound-efektin, joka tarkoittaa sitä, että ketuilla oli patoutunut tarve kaivaa hiekkapohjaa sen jälkeen, kun se taas palautettiin kettujen käyttöön. Hiekkapohjan syvyys lisää sitä, miten monipuolisesti kettu käyttää hiekkaa.

Minkki viettää luonnossa ison osan ajastaan vedessä. Kun minkeille on tarhaoloissa tarjottu mahdollisuus uima-altaan käyttämiseen, ovat minkit viettäneet vedesssä tai sen äärellä keskimäärin kymmenen minuuttia tunnissa. Tutkimusten mukaan uimamahdollisuus vähentääkin stereotyyppisen käyttäytymisen kehitystä minkeillä. Stereotyyppinen käyttäytyminen kielii eläimen heikosta hyvinvoinnista ja puutteellisesta kasvatusympäristöstä. Se saattaa kuitenkin jatkua, vaikka olosuhteet korjattaisiin.

Turkiseläinten häkkien koot

Minkki

Pinta-ala (cm2), ilman pesäkoppia
Täysikasvuinen eläin 2550
Emo pentueen kanssa 2550
Kaksi vieroitettua pentua 2550

 

Kettu

Pinta-ala (m2)
Täysikasvuinen eläin 0,8
Emo pentueen kanssa 2,0
Kaksi vieroitettua pentua 1,2

Supikoiriin sovelletaan samoja häkkikokojen vaatimuksia kuin kettuihin.