Animalian toimintaperiaatteet

 
 

Animalian tavoitteena on eläinten oikeuksien tunnustaminen sekä eläinten aseman ja hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme. Animalia vastustaa sellaista eläinten kohtelua, kasvatusta ja käyttöä, joka aiheuttaa eläimille kärsimystä tai estää niitä toteuttamasta luontaista käyttäytymistään. Kärsimyksellä tarkoitetaan kipua, tuskaa, stressiä, pelkoa, psyykkistä tai fyysistä pahaa oloa, vammaa tai sairautta.

Animalia toimii yhteiskunnallisesti ja tekee pitkäjänteistä työtä kampanjoimalla, jakamalla tietoa ja vaikuttamalla lainsäädäntöön, asenteisiin ja käytäntöihin.

Eläimellä on itseisarvonsa ja oikeuksia. Eläimellä on oikeus lajilleen tyypilliseen käyttäytymiseen sekä perusolemuksensa, jota ei pidä keinotekoisesti kuten geenitekniikalla muuttaa. Lisäksi eläimellä on oikeus elämään ja kuolemaan ilman tarpeetonta kipua ja tuskaa.

Animalia ei hyväksy yksilön lajin perusteella tapahtuvaa hyväksikäyttöä (spesismi). Yksilön arvo ja oikeudet eivät ole määriteltävissä ihmiselle koituvan hyödyn ja yksilön käyttötavan perusteella. Niin lihantuotantoon kasvatettavalla sialla, eläinkokeissa käytettävällä rotalla, turkistarhan ketulla kuin lemmikkikoiralla on itseisarvonsa ja ne ansaitsevat tulla kohdelluiksi parhaalla mahdollisella tavalla. Kukin eläin on itsessään arvokas eikä siihen tule suhtautua välineenä.

Animalian tavoitteena on pitkällä tähtäimellä eläimiä yksipuolisesti hyväksikäyttävien toimintamuotojen lakkauttaminen. Animalia kuitenkin hyväksyy ihmisen ja eläimen vastavuoroisen yhteiselon, jossa molemmat hyötyvät. Ollessaan tekemisissä luonnoneläinten kanssa, ihmisen on otettava niiden oikeudet ja hyvinvointi huomioon.

Animalia kyseenalaistaa eläimen tappamisen ihmisen toissijaisten tarpeiden vuoksi. Samalla Animalia haluaa taata yhteiskunnassamme käytettäville eläimille parhaan mahdollisen elämänlaadun niiden elinaikana ja toimii aktiivisesti eläinten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Eläinten pito ei saa tuottaa eläimelle kärsimystä ja ihmisen on turvattava eläimen lajinmukainen ja yksilökohtainen hyvinvointi. Taloudelliset seikat eivät saa olla syynä eläimen hyvinvoinnin heikentämiselle.


Pääkohteet
 
Animalialla on kolme päätoimintakohdetta: koe-eläintoiminta, tuotantoeläimet ja turkistarhaus. Resurssiensa puitteissa Animalia tekee työtä myös muilla eläinsuojelun saroilla.

– Animalian tavoitteena on eläinkokeeton maailma. Ensisijalle yhdistys asettaa eläimille kipua ja kärsimystä aiheuttavien kokeiden, sekä heikoimmin perusteltavien kokeiden lopettamisen. Tämä tulisi tehdä välittömästi.
Animalia edistää eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä sekä tieteen ja terveydenhuollon toimintatapojen muuttamista sellaisiksi, että ihmisten ja eläinten terveyttä lisätään ilman eläinkokeita. Niin kauan kuin eläinkokeita tehdään, on huolehdittava siitä, että koe-eläimille ei aiheudu kokeista kärsimystä, niitä käytetään pienin mahdollinen määrä ja eläinten elinolot vastaavat eläinten fyysisiä ja psyykkisiä tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.

 

– Maataloustuotannossa vallitsee nykyään tehokkuusajattelu, jonka nimissä eläimistä on tehty ”koneita”: Eläimet joutuvat elämään koko elämänsä ankeissa, virikkeettömissä ja ahtaissa tiloissa ja niiden mahdollisuudet toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistä ovat äärimmäisen rajalliset. Animalia suhtautuu kielteisesti tehotuotantoon ja vaatii, että eläinten hyvinvointi otetaan eläintuotannossa huomattavasti nykyistä paremmin huomioon. Animalia kannustaa ihmisiä kasvisyöntiin. Mikäli tämä ei ole syystä tai toisesta mahdollista, on parempi suosia muita kuin tehotuotettuja eläinkunnantuotteita. Eläinten hyvinvointia ei saa uhrata taloudellisen tehokkuuden takia. Tuotannossa käytettävien eläinten lukumäärää tulee jatkuvasti laskea.

– Turkistarhauksessa eläimeltä on riistetty mahdollisuus toteuttaa monia luontaisia käyttäytymistarpeitaan. Eläinten hyvinvointiongelmat ovat erittäin suuria ja todellisia turkistarhoilla. Turkikset ovat ylellisyystuotteita, joita valmistetaan vain ihmisen turhamaisuuden vuoksi: nykyihminen ei tarvitse turkkia pysyäkseen lämpimänä. Suuri osa turkiksista tuotetaan koristeiksi. Turkistuotannon kohdalla ihmisen ja eläimen vastavuoroinen yhteiselo ei ole mahdollista ja Animalia tähtää turkistarhauksen lopettamiseen lainsäädännöllä.

Toimintatavat

Animalia toimii kampanjoimalla ja tiedottamalla sekä vaikuttamalla lainsäädäntöön, asenteisiin ja käytäntöihin. Lisäksi Animalia toimii eläinsuojelukysymysten asiantuntijana erilaisissa yhteyksissä. Pyrimme myös saamaan kansalaisia mukaan eläinsuojelutoimintaan.

Kampanjoinnilla pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen ja päättäjiin. Kampanjointikeinoja ovat mm. tiedon kerääminen, aktiivinen tiedottaminen ja materiaalin tuottaminen, lobbaus, päättäville tahoille kohdistetut vetoomukset, yritysyhteistyö, erilaiset tempaukset ja tapahtumat, julkaisut jne. Animalian nimissä järjestettävistä kampanjoista ja projekteista päättävät järjestön hallitus ja toimisto tai paikallisella tasolla Animalian valtuuttama edustaja.

Tiedottamalla eläinsuojeluasioista Animalia pyrkii vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Lainsäädäntöön vaikuttaminen on toiminnassa keskeisellä sijalla. Animalian nimissä tapahtuvan vuorovaikutuksen päättäjien kanssa hoitavat pääasiassa Animalian toimiston henkilökunta tai johtokunnan jäsenet. Animalia antaa asiantuntijana lausuntoja eri tahoille, neuvottelee päättäjien kanssa sekä toimii eläinsuojelun edustajana työryhmissä ja toimikunnissa. Julkisissa ja virallisissa tilanteissa järjestön edustajina toimivat Animalian toimiston henkilökunta, johtokunnan jäsenet tai näiden valtuuttamat asiantuntijat.

Animalia toimii ehdottomasti vain avoimesti ja laillisia keinoja käyttäen. Järjestö kehottaa jäseniään toimimaan vain lain puitteissa ja esiintymään avoimesti omilla nimillään. Yksityishenkilöihin kohdistuva painostustoiminta ei kuulu järjestön toimintatapoihin. Animalia ei hyväksy omaisuuden tuhoamista eikä eläinten vapauttamista salaa tehdyillä iskuilla. Animalia suhtautuu suvaitsevaisesti erilaisiin näkemyksiin ja luotamme ihmisten kykyyn tehdä hyviä valintoja, mikäli heillä on riittävät tiedot asiasta.

Rahoituksen toimintaansa Animalia saa pääosin jäsenmaksuista ja lahjoituksista. Animalia on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö.