Miksi metsästys on ongelmallista?

Metsästyksen aiheuttamasta eläinten kärsimyksestä ja kuolemasta on perinteisesti keskusteltu Suomessa niukasti. Metsästettyjen eläinten lihan syöminen ei kuitenkaan ole eettinen valinta, sillä jokaisen eläimen elämä on arvokas. Metsästyksen oikeutusta tulisikin tarkastella nykyistä huomattavasti kriittisemmin ja pohtia vakavasti niitä keinoja, joilla ihmisten ja luonnonvaraisten eläinten rauhaisa yhteiselo olisi mahdollista. Metsästys myös häiritsee lajien luonnollista tasapainoa.

Tilastoissa näkyvät ja näkymättömät eläimet

Vuonna 2022 Suomessa tapettiin metsästämällä lähes 1,5 miljoonaa eläintä. Yksilömääräisesti tapettiin eniten sepelkyyhkyjä: lähes 250 00 lintua. Sinisorsia tapettiin yli 160 000 yksilöä ja supikoiria yli 120 000 yksilöä. Hirviä joutui ammutuksi noin 37 000 ja valkohäntäpeuroja noin 67 000 yksilöä.

Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Osa ampumisista epäonnistuu, jolloin haavoittunut eläin pääsee pakenemaan. Metsästäjällä on velvollisuus etsiä ja ampua haavoittunut eläin, mutta aina eläimen jäljittäminen ei onnistu. Erityisesti tätä tapahtuu, kun metsästetään vesilintuja hämärässä. Haavoittuneiden ja löytämättä jääneiden eläinten määristä ei Suomessa ole tutkittua tietoa. Myös salametsästetyt eläimet puuttuvat tilastoista. 

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät lisäksi monet rauhoittamattomat eläimet. Tähtäimiin joutuu vuosittain kymmeniä tuhansia räkättirastaita, harmaalokkeja, merilokkeja, harakoita, variksia ja kesykyyhkyjä. Poikkeusluvan turvin näitä lintuja saa ampua myös pesimisaikaan. Tällöin uhrien määrä moninkertaistuu, kun pesiin jää emottomia poikasia kuolemaan. Sama koskee myös minkkejä ja supikoiria, joiden rauhoitusajat poistettiin ja metsästys sallittiin kenelle tahansa. Pentuja jää hyvin todennäköisesti nääntymään hitaasti luontoon, kun emoja tapetaan lisääntymiskauden aikana.

Ihmisten ja muiden eläinten rinnakkaiselo on mahdollista ilman metsästystä

Usein ajatellaan, että metsästys on välttämätöntä. Ihmisten ja muiden eläinten rinnakkaiselo on kuitenkin mahdollista ilman metsästystä. Suhtautumisen luonnoneläimiin tulisi muuttua, sillä jaamme maapallon lukuisten muiden lajien kanssa.

Ihminen ajaa luonnonvaraiset eläimet ahtaalle pienentämällä niiden elinalueita ja samalla häiriintyy, kun eläimet ilmestyvät ihmisten rakentamaan ympäristöön. Sen sijaan, että luonnoneläinten nähtäisiin olevan ihmisten läheisyydessä aina väärässä paikassa – mikä usein johtaa eläimen tappamiseen – kaivataan myötätuntoisempaa ja sallivampaa asennetta näitä eläimiä kohtaan.

Ihmisen ja luonnonvaraisten eläinten yhteiselo on mahdollista huomioida monin tavoin eläinystävällisemmällä kaupunkisuunnittelulla. Puutarhoja ja pihoja voidaan suunnitella siten, että esimerkiksi peurojen vierailut vihannesmaille estetään aitojen ja lisärakennusten sijoittelulla ja jo suunnitteluvaiheessa. Savupiippujen päälle voi laittaa metalliverkon, joka estää naakkojen pesimisen piippuihin.

Muita ratkaisuja erilaisiin konfliktitilanteisiin ovat esimerkiksi erilliset lintupellot, puistojen muokkaaminen erikseen ihmistoimintaan ja muille eläimille sallittuihin alueisiin, petojen suojelu ja eläintuotannon vähentäminen. Konflikteja luonnoneläinten kanssa on mahdollista vähentää myös esimerkiksi helpottamalla eläinten liikkumista moottoriteitä halkovilla yli- ja alikulkuväylillä ja pieneläinputkilla sekä nopeusrajoituksia alentamalla.

Myös suurpetojen kanssa tulisi tappamisen sijaan pyrkiä yhteiseloon. Elinvoimaiset suurpetokannat säätelevät myös hirvieläinten määriä tehokkaasti.

Keskustelu luonnonvaraisten eläinten kohtelusta keskittyy liian paljon metsästäjien mielipiteisiin. Luonnonvaraisen eläimen tappaminen nähdään usein virheellisesti ainoana toimintavaihtoehtona silloin, kun eläimestä koetaan olevan jotain haittaa tai se on esimerkiksi loukkaantunut.

Loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä on monissa tapauksissa mahdollista auttaa tappamisen sijaan. Myös monia luonnoneläinten sairauksia on mahdollista hoitaa, esimerkiksi kettujen kapi on helppohoitoinen sairaus. Luonnoneläinten auttamiseen erikoistuneiden asiantuntijoiden ja verkostojen kehittämiseen tarvitaankin resursseja. Loukkaantuneiden eläinten pelastusyksiköitä ja hoitoon erikoistuneita laitoksia tulee lisätä.  

Lain mukaan alle 15-vuotiaat saavat metsästää täysi-ikäisen seurassa. Aseenkäsittelytaidot eivät kuitenkaan voi olla lapsilla samalla tasolla kuin aikuisilla, joten lapsilla ei tulisi olla oikeutta aseenkäsittelyyn ja ampumiseen metsästyksen yhteydessä. On riskinä, että nykyinen menettely aiheuttaa eläimille pitkittynyttä kipua ja stressiä, jos luoti ei osu kuten oli tarkoitettu.

Osassa kouluista järjestetään retkiä, joiden yhteydessä tutustutaan metsästämiseen. Alakouluikäisten lasten altistaminen tappamisen näkemiselle tai sen ihannoinnille ei ole kestävää. Luontosuhdetta tulee rakentaa lapsille eläinten ja luonnon ymmärtämisen, ei tappamisen ja tuhoamisen, kautta.

Metsästys ei ole ympäristöystävällistä

Metsästämällä tapettujen eläinten lihaa syömällä ei voida ratkaista ruuankulutuksen aiheuttamaa ilmastokuormaa. Näiden eläinten liha ei riitä kattamaan koko tämänhetkistä lihankulutusta Suomessa. Metsästämällä tapettujen eläinten lihaa riittäisi Suomessa syötäväksi noin kilo vuodessa henkilöä kohden. Se on vain 2,5 prosenttia suomalaisten vuotuisesta lihankulutuksesta. Metsästys ei siis ole Suomessa realistinen vaihtoehto ruuantuotannolle, vaan pikemminkin harvojen etuoikeutettujen harrastus. 

Metsästys aiheuttaa ilmastopäästöjä erityisesti toimintaan liittyvän liikenteen, pääasiassa yksityisautoilun, kautta. Hirvenmetsästäjät kuluttivat vuonna 2010 polttoaineisiin ja matkustukseen noin 42 miljoona euroa. Kun arvioidaan kaikki metsästykseen liittyvä liikenne, ilmastopäästöjä aiheutuu keskimäärin 15 kg kypsennettyä lihakiloa kohden. Metsästettyjen eläinten lihan ilmastopäästöt ovat näin laskettuna suuremmat kuin broilerin tai sianlihan.

Lyijyhauleissa käytetty lyijy on ympäristöä pilaava myrkky, joka on vaarallinen niin luonnolle kuin ihmisillekin. Suomessa lyijyhaulien käyttö on kielletty vesilintujen metsästyksessä, mutta se ei estä lyijyn päätymistä ympäristöön, sillä kosteikoilla saa metsästää muita lajeja. Ravinnon mukana niellyt lyijyhaulit ja vesistöihin liuennut lyijy ovat yksi tärkeimmistä vesilintujen kuolinsyistä. Myös petolinnut kuolevat usein lyijymyrkytykseen saatuaan lyijyä ravintonsa kautta.

EU:n jäsenmaat ovat hyväksyneet vuonna 2020 ehdotuksen, jolla kielletään lyijypitoisten haulien käyttö ja hallussapito kosteikkoalueilla. Rajoitus tuli voimaan vuoden 2023 alkupuolella.

Kansallispuistoissa metsästäminen ja metsästyskilpailut tulisi kieltää

Metsästys kansallispuistoissa ja suojelualueilla on ongelmallista, sillä kansallispuistot on perustettu ensisijaisesti suojaamaan lajeja ja luonnon monimuotoisuutta. Kansallispuistoissa voi olla samaan aikaan kiellettyä luonnon ja eläinten häiritseminen tai vahingoittaminen, mutta sen sijaan metsästys, eli eläinten ajaminen ja tappaminen, voidaan sallia. 

Pohjoisen Suomen kansallispuistoissa metsästys on pääsääntöisesti sallittua paikallisille ihmisille. Myös Etelä-Suomessa kansallispuistoissa voidaan vastaavan viranomaisen tai laitoksen luvalla metsästää. Tapauskohtaisesti voidaan sallia hirvenajo sekä joissakin puistoissa tiettyjä metsästysmuotoja, kuten minkkien ja supikoirien metsästys. 

Kansallispuistojen tarkoitus on myös antaa ihmisille mahdollisuus nauttia ja rentoutua luonnossa. Metsästys kansallispuistoissa aiheuttaa vaaratilanteita myös retkeilijöille. Keskustelua on herättänyt esimerkiksi metsästäjän luodista aiheutunut maastopyöräilijän kuolema vuonna 2020 Urho Kekkosen kansallispuistossa Lapissa.

Suomessa järjestetään metsästyskilpailuja, joissa tavoitteena on tappaa tietyssä ajassa mahdollisimman monta eläintä. Yleensä näissä kilpailuissa tapetaan vieraslajeiksi määriteltyjen lajien yksilöitä, mutta kohteena voi olla myös varislintuja, lokkeja, kettuja ja mäyriä. Metsästyksestä tulee kilpailuissa viihdettä, jossa tavoitteena on ainoastaan mahdollisimman suuri yksilö- ja sitä myöten pistemäärä.

Jokaisella eläimellä on itseisarvo

Haitalliset vieraslajit määritellään virallisesti uhkaksi, mikäli ne aiheuttavat vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille. Ne voivat aiheuttaa taloudellista haittaa vaikuttamalla ihmisten, eläinten tai kasvien terveyteen tai kiinteistöjen arvoon. Haitat voivat myös olla sosiaalisia tai esteettisiä. Tällaisia vierasperäisiä lajeja torjutaan koko EU:n alueella. Lisäksi EU:n säädökset antavat valtioille mahdollisuuden määrittää kansallisesti haitallisia vieraslajeja. Uhkien luettelosta nähdään, että vieraslajeja voidaan torjua monin syin: ei siis pelkästään monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Monet vieraslajinisäkkäät päätyvät luontoon ihmisten tekemien istutusten ja muun toiminnan seurauksena. Esimerkiksi turkistarhaajat ovat tuoneet maahan lajeja, jotka ovat jatkaneet elämäänsä luonnossa turkistarhakarkulaisten jälkeläisinä. Olisi johdonmukaista kieltää minkkien ja supikoirien turkistarhaus jo pelkästään vieraslajien luontoon pääsemisen näkökulmasta. Myös kotikissakarkurit ja luonnossa ilman valvontaa kulkevat kissat tappavat lintuja ja muita pikkueläimiä. Vapaana kulkeva kissa on myös itse vaarassa. Ihmisen vastuulla on, että kissat leikataan ja että niitä ulkoilutetaan valjaissa tai ulkotarhassa.

Suomessa elää monia tulokas- ja vieraslajeja siilistä valkohäntäkauriiseen ja kaniiniin. Tulokaslaji tarkoittaa lajia, joka on tullut nykyiselle alueelleen melko äskettäin itsestään. Mediassa tulokaslajeista puhutaan harvemmin: sanavalinnaksi otetaan vieraslaji, joka korostaa lajin aiheuttamia – myös oletettuja ja pelättyjä – haittoja. Haitoista puhutaan ylimalkaisesti erittelemättä tarkemmin haittojen mittakaavaa tai sitä, kenelle tai mille haittoja oikeastaan aiheutuu. 

Jokaisella eläimellä on oikeus elämään lajista riippumatta. Se, että ihminen on toiminnallaan levittänyt eläinlajin alueelle, jolla se ei luontaisesti esiintyisi, ei vie näiden eläinten yksilöarvoa. Tappaminen ei saa olla ainoa eikä ensisijainen vaihtoehto vieraslajienkaan kohdalla.

Metsästettäviä lajeja ruokitaan tappamisen helpottamiseksi

Suomen metsiin ja vesistöihin viedään vuosittain tonneittain ruokaa hirvieläimille ja vesilinnuille. Lakimme sallii näiden eläinten ampumisen ruokintapaikkojen välittömässä läheisyydessä, joten ruokintaa ylläpitämällä metsästäjät takaavat itselleen helpon saaliin.

Ruokinta on johtanut esimerkiksi siihen, että sorsia esiintyy voimallisesti tietyissä vesistöissä. Yksilömäärät näillä alueilla kasvavat ja saalista saa aiempaa enemmän ja vähemmällä vaivalla. Samaan aikaan vesilintujen kokonaiskannat ovat kääntyneet laskuun ja ruokintapaikoilta ammutaan myös uhanalaisia lajeja, kuten jouhisorsia ja haapanoita.

Runsas valkohäntäkauriiden ruokinta talvisin on johtanut lajin voimakkaaseen kasvuun ja leviämiseen eteläisessä Suomessa. Ruokkiminen ei kuitenkaan valkohäntäkauriidenkaan kohdalla ole vilpitöntä eläinten auttamista talvisin, sillä 80 prosenttia vuodessa tapetuista valkohäntäkauriista ammutaan vahtimetsästyksenä ruokintapaikoilta. Kun apuna käytetään vielä riistakameroita, jotka kertovat eläinten saapuneen ruokintapaikalle, ja autotie johtaa lähes perille asti, ei metsästäjiltä vaadita paljonkaan vaivaa kauriiden ampumiseksi.

Kettuja ja lintuja käytetään metsästyskoirien koulutuksessa

Luolametsästykseen käytettävien koirien koulutuksessa käytetään usein tarhattuja kettuja. Kettu päästetään rakennettuun keinoluolastoon, josta koiran on etsittävä kettu. Lain mukaan koira ei saa päästä fyysisesti koskemaan kettuun, mutta aina tämä ei toteudu. Joka tapauksessa harjoitukset aiheuttavat aina ketulle voimakasta stressiä ja riskin loukkaantumisesta. Kettujen tulee olla tarhakasvatettuja, eli käytännössä ne ovat alunperin lähtöisin turkistarhoilta. Harjoitusten ulkopuolisen ajan ketut elivät aiemmin verkkopohjaisissa häkeissä, turkistarhoja vastaavissa olosuhteissa. Vuonna 2023 Ruokavirasto antoi kuitenkin ohjeet, joiden perusteella luolakokeita varten pidettävien kettujen pito-olosuhteiden vaatimuksia tiukennettiin.

Fasaaneja kasvatetaan Suomessa pääasiassa metsästystä ja lintukoirien koulutusta varten. Tiloilla emolintujen munat haudotaan poikasiksi, joita kasvatetaan tarhalla aikuiskokoon saakka. Aikuisina linnut vapautetaan luontoon, missä ne metsästetään. Vapautetuista linnuista noin 40–50 prosenttia päätyy saaliiksi. Kasvatus on yleistynyt viime vuosien aikana. Tarhoilta on löytynyt useita kertoja lintuinfluenssaa. Myös kyyhkysiä kasvatetaan ja käytetään koirien koulutukseen. Lisäksi metsästystarkoituksiin tarhataan ja kasvatetaan ainakin heinäsorsia, peltopyitä ja viiriäisiä.

Tarhatuilla linnuilla on luonnonvaraisiin eläimiin verrattuna heikot lihakset, ja tarhakasvatuksessa lyhentynyt ruoansulatuskanava heikentää istutettujen kanalintujen kykyä käyttää luonnonravintoa hyväkseen. On tutkittu, että suuri osa tarhassa kasvatetuista peltopyistä jää petojen saaliiksi. Luontoon päästettyjen yksilöiden näkökulmasta kasvatus ja luontoon vapauttaminen hetkeksi ennen pedon, koiran tai metsästäjän tappamaksi tulemista on epäeettistä.

Myös hirvieläimiä, kuten kuusipeuroja, kasvatetaan Suomessa metsästystä varten. Peuralauma vapautetaan halutulle alueelle, jotta saadaan uusi eläinlaji metsästettäväksi. Vastaavan syyn takia valkohäntäkauris on alun perin tullut Suomen luontoon ja levinnyt ruokinnan avulla koko Etelä-Suomen alueelle.

Metsästyskoirien kohtelussa on paljon ongelmia

Metsästykseen käytettävien koirien elämänlaadussa on monesti  parannettavaa. Maaseudulla on usein tapana pitää metsästyskoiria ulkotarhoissa, joissa niiden sosiaaliset kontaktit ja muut virikkeet jäävät vähäisiksi. Myös ketjussa pitäminen on edelleen tavallista. Läheskään kaikilla metsästykseen käytettävillä koirilla ei ole niin paksua turkkia, että ne pärjäisivät Suomen pakkasissa ilman palelemista. Ulkona pidettävät koirat ovat myös alttiina monille ulkoisille vaaroille.

Varsinaisen metsästyksen yhteydessä koirat joutuvat usein vaaratilanteisiin. Liikenneonnettomuuksissa kuoleminen on metsästyskoirien yleinen kuolinsyy. Metsästyskoirat voivat loukkaantua myös ottaessaan yhteen ajettavan eläimen, kuten villisian tai supikoiran, kanssa. Luolametsästykseen käytetyt koirat voivat jäädä jumiin luolastoihin, jolloin niiden paikallistaminen ja kaivaminen pois on vaikeaa. Moni metsästyskoira yksinkertaisesti häviää metsästyksen aikana, eikä koiraa enää koskaan löydetä.

Metsästykseen liittyy paljon piilorikollisuutta

Metsästystä valvovat Suomessa poliisit, rajavartijat ja Metsähallituksen erävalvojat. Valvonta jää hyvin vähäiseksi erityisesti laajoilla erämaa-alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Suomessa tutkitaan vuosittain merkittävää määrää metsästysrikoksia. Esimerkiksi vuonna 2020 tutkinnassa oli 149 metsästysrikosta ja 25 törkeää metsästysrikosta. Rikosten määrät nousivat huomattavasti edellisestä vuodesta. Törkeää metsästysrikosta koskeva sääntely on tullut voimaan vuonna 2011. Epäilty eläinsuojelurikos voi myös jäädä kokonaan syyttämättä.

Viranomaisten mukaan metsästysrikollisuuteen liittyy paljon piilorikollisuutta, eli yleisemmin salametsästystä. Viranomaiset arvioivat myös, että metsästysrikosten ilmituloa ja esitutkintaa vaikeuttaa paikallisten asukkaiden ja metsästäjien parissa esiintyvä vaikenemisen kulttuuri. Salametsästyksestä ei siis uskalleta puhua, koska tekijät ja todistajat ovat usein tuttuja keskenään.

Salametsästys kohdistuu erityisesti hirviin, karhuihin ja susiin. Pahimpina vuosina on arvioitu, että jopa 40 prosenttia koko Suomen susikannasta on joutunut salametsästyksen uhriksi.

Eläinten asemaa parantaisi jo se, että viranomaiset käyttäisivät heille lainsäädännössä säädettyä valtaa. Passiivisuus voitaisiin myös sanktioida esimerkiksi virkarikoksena. Eläinsuojeluasioihin erikoistuneita poliiseja ja syyttäjiä pitää kouluttaa ja tuomioistuimen kokoonpanoon tulee lisätä eläinlääketieteen asiantuntija. Lisäksi tuomioistuimissa pitää kuulla asiantuntijoita. Eläinsuojelurikokset vaativat erikoisosaamista ja tiivistä yhteistyötä.

Tällä hetkellä eläinsuojelurikoksissa tuomioistuimen kokoonpanossa ei ole asiantuntijajäsentä. Todistajan rooli kaatuu yleensä virkaeläinlääkärille. Annettu näyttö ei vakuuta, jos eläimen kärsimystä ei tuoda tarpeeksi ymmärrettävästi esiin. Valvontaeläinlääkäreiden, poliisin ja syyttäjän saumaton yhteistyö on tärkeä osa eläinten suojelua, ja tätä tulisi koko Suomessa parantaa.

Trofeiden maahantuonti on kiellettävä

Trofeemetsästys on huvimetsästystä, jonka tarkoituksena on tuoda matkamuistona kotimaahan eläimen pää, talja, sarvet tai jokin muu eläimen osa. Kyse on liiketoiminnasta, jossa villieläimiä tapetaan ja jalostetaan ainoastaan turismia ja luukauppaa varten. 

Trofeemetsästys kiihdyttää lajikatoa ja petoeläinten uhanalaisuutta monissa Afrikan maissa, kuten Tansaniassa, Zimbabwessa ja Sambiassa. Esimerkiksi leijonien määrä on romahtanut Afrikassa. Leijonan lisäksi trofeemetsästyksessä suosittuja lajeja ovat muun muassa norsu, leopardi, sarvikuono sekä puhveli. 

Trofeemetsästyksen ja luonnon monimuotoisuutta heikentävän lajikadon estämiseksi on olennaista, että Suomeen ja koko Eurooppaan saadaan aikaan lakimuutos, joka kieltää metsästysmuistojen maahantuonnin. Suomessa luonnonsuojelulakiin lisättiin uhanalaisten eläinten trofeiden tuontikielto vuonna 2023.