Kanojen häkkikasvatus on yhä yleistä

Tiesitkö, että iso osa suomalaisista kananmunantuotannossa käytettävistä kanoista elää yhä häkeissä? Vaikka vanhat, varustelemattomat häkit kiellettiin EU-alueella vuonna 2012, saa kanoja yhä kasvattaa ahtaissa häkeissä, kunhan niissä on munimispesä, orsi ja pieni kuopsutusalusta. Tilaa on kuitenkin edelleen niukasti ja häkin pohja on verkkoa.

Suomen kananmunantuotannosta 61 prosenttia tulee lattiakanaloista, 28 prosenttia virikehäkkikanaloista, seitsemän prosenttia luomukanaloista ja neljä prosenttia ulkokanaloista.  Kanaloiden keskikoko kasvaa jatkuvasti. Jo yli 80 % Suomen kanoista elää kanaloissa, joissa on yli 10 000 lintua. Suurkanaloissa ruokinta, vedenjakelu, munien keruu ja lannan poisto on automatisoitu.

Munivia kanoja on Suomessa lähes 4 miljoonaa noin 260 tilalla. Kanat aloittavat munintansa noin 18 viikon ikäisinä – pari viikkoa sen jälkeen, kun ne on siirretty kasvattamoista munintakanaloihin. Nuoret kanat munivat parhaiten, ja sen vuoksi kanoja pidetään yleensä vain yhden munintakauden ajan, eli noin 12–14 kuukautta. Munijakanat tapetaan noin puolentoista vuoden ikäisinä.

Kanat on saatu jalostuksella, tehostetulla ruokinnalla ja valo-ohjelmilla munimaan 30 prosenttia aiempaa enemmän 20 vuodessa. Tuotantokanat munivat nykyisin munan päivässä, joten tahti on luonnottoman tiivis. Maatiaiskanat voivat elää yli 10-vuotiaiksi, mutta tuotantokanoiksi jalostetut kanat kuolevat hyvässäkin hoidossa muninnan aiheuttamiin sairauksiin jo muutaman vuoden ikäisinä.

Kanojen hyvinvointiongelmat kananmunantuotannossa

Tuotantokanaloissa kanat kärsivät erityisesti tilanahtaudesta. Lattiakasvatuksessa ongelmia aiheuttaa myös parvien liian suuri koko. Ahtaus ja virikkeettömyys aiheuttavat toisiin kanoihin kohdistuvaa aggressiivisuutta, etenkin jos alaryhmien muodostaminen ei onnistu. Kanat nyppivät höyheniä irti toisistaan myös yrittäessään purkaa luontaista tutkimisen tarvettaan. Höyhenten nokkimista ja häiriökäyttäytymisen kehittymistä kannibalismiksi esiintyy kaikissa tuotantomuodoissa. Monissa maissa kanoilta leikataan nokka poikki kannibalismin aiheuttaman kuolleisuuden vähentämiseksi. Suomessa nokan leikkaaminen on kielletty.

Tanskalaistutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia munijakanoista kärsii rintalastamurtumista. Rintalastamurtumia esiintyy kanoilla kanalatyypistä riippumatta. Todennäköinen syy murtumille on jalostuksella aiheutettu varhainen muninnan aloitusikä, kanan keveys sekä munien suuri koko.

Kananmunantuotannossa käytetyt kanat tapetaan yleisimmin kanalan pihaan ajetussa hiilidioksidikontissa, sillä tuotannosta poistettaville kanoille ei ole jatkokäyttöä elintarviketeollisuudessa. Kananruhot päätyvät usein turkiseläinten rehuksi.

Käytännössä jokaista kanaa kohden kuoriutuu myös yksi kukko. Näillä kukonpojilla ei kuitenkaan ole käyttöä eläintuotannossa. Siksi kananmunantuotantoa varten haudotut untuvikot lajitellaan sukupuolen perusteella pian kuoriutumisen jälkeen. Kanat päätyvät kasvatuskanaloihin, mutta kukkopoikaset tapetaan lain sallimilla tavoilla kaasulla tai silppurilla noin vuorokauden iässä. Kaikkiaan Suomessa tapetaan vuodessa yli kaksi miljoonaa kukkotipua kananmunantuotannon takia. Eläinjärjestöt kampanjoivat sen puolesta, että kukkotipujen tappaminen kiellettäisiin. Maailmanlaajuisesti munateollisuus tappaa noin 6,5 miljardia untuvikkoa joka vuosi.

Virikehäkkikanaloissa paljon ongelmia

Suomen kananmunantuotanto perustuu yhä osittain varusteltuihin häkkikanaloihin, joista käytetään myös mun muassa nimiä virikehäkit ja pienryhmäkanalat. Varustelluissa häkeissä on orsi, munintapesä ja pieni alue kuopimista varten. Tilaa yhtä lintua kohden on kuitenkin vain 600 cm².

Varusteltu häkki on ahdas ja käyttäytymisongelmia aiheuttava elinympäristö, vaikka häkkien varustus parantaa hieman kanojen mahdollisuutta lajityypillisten käyttäytymistarpeiden toteuttamiseen. Ahtaudessa kanat eivät kuitenkaan pysty hyödyntämään virikkeitä yhtäaikaisesti, mikä lisää kilpailua ja sosiaalista stressiä. Matalassa häkissä orret sijoittuvat yleensä juuri höyhenten nypintään ja kannibalismiin houkuttelevalle korkeudelle.

Kuopsutusalueen käyttö on yleensä rajoitettua, eikä kanoille tärkeiden pehkukylpyjen ottaminen ole käytännössä mahdollista. ”Pehkujen” virkaa ajaa muovinpalanen, jonka päällä kuivikkeet eivät pysy. Munintapesä on kanoille tärkeä lisä, sillä suojassa muniminen on yksi kanan voimakkaimmista käyttäytymistarpeista. Pesässä ei kuitenkaan ole heiniä tai muita pesäntekoaineita.

Lattiakanaloissakin on ahdasta

Lattiakanaloissa kanat saavat liikkua kanalassa vapaasti. Yhtä kanaa kohti tilaa on noin kaksi kertaa enemmän kuin häkkikanaloissa, sillä tavanomaisten lattiakanaloiden eläintiheys saa olla 9 kanaa neliömetrillä. Kanalassa tulee olla orsia ja lattialla pehkua. Munimista varten linnuille on pesäkopit. Tavanomaisessa lattiakasvatuksessa kanoilla ei yleensä ole ulkoilumahdollisuutta.

Lattiakasvatus mahdollistaa lintujen lajinmukaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen häkkiympäristöä paremmin. Luonnottoman suuret, usein tuhansien lintujen parvet, sekä tilanahtaus aiheuttavat kuitenkin höyhenten nyppimistä, ja kannibalismi on jopa yleisempää kuin häkkikanaloissa. Puhjenneesta ongelmasta voi myös kärsiä huomattavasti suurempi määrä kanoja kuin rajatuissa häkeissä. Lattiakanaloiden käyttäytymishäiriöitä voitaisiin ehkäistä pienentämällä eläintiheyttä ja ryhmäkokoa.

Kerroslattiakanalassa kanat voivat liikkua vapaasti kuten lattiakanalassa, mutta eläintiheys on suurempi. Korkeamman tiheyden mahdollistavat ritilähyllyt, joita voi olla enintään neljä päällekkäin. Kanoilla on kuitenkin käytössään myös pehkualue sekä orsia ja munintapesiä.

Ulko- ja luomukanaloissa eniten vapautta

Ulkokanala on kohtuullisen uusi tuotantomuoto Suomessa. Ulkokanaloissa kanoilla on oltava pääsy ulkoilualueelle aina päivisin, myös talvella. Kanoja saa pitää sisätiloissa korkeintaan 12 viikon ajan koko tuotantokauden aikana. Kanaloiden sisätiloja koskevat samat vaatimukset kuin tavanomaisia lattiakanaloita, eli kanoja saa olla yhdeksän neliömetriä kohden.

Kanaa kohti on oltava laidunta 4 neliömetriä tai 2 500 kanaa hehtaarilla. Laitumen on oltava kasvipeitteistä.

Luomukanalat ovat lattiakanaloita, joissa eläintiheys on pienempi kuin tavanomaisissa lattianaloissa – enintään kuusi kanaa neliömetriä kohden. Kanoilla on myös lattiakanaloita enemmän munintapesä- ja orsitilaa ja ne saavat kesäisin ulkoilla. Luomukanalassa pitää olla ikkunoita, joista kanalaan saadaan myös luonnonvaloa. Parven koko vaihtelee sadoista korkeintaan kolmeen tuhanteen yksilöön ja joukossa pidetään usein myös kukkoja.

Luomukanojen rehun tulee olla luomutuotettua ja lisäksi luomukanoille tulee päivittäin antaa karkearehua, esimerkiksi kuivaa heinää tai säilörehua ja juureksia. Karkearehun etsiminen ja syöminen toimii tärkeänä virikkeenä kanoille.

Lattiakanaloiden ja etenkin ulko- ja luomukanaloiden etuna on se, että niissä kanat pystyvät toteuttamaan käyttäytymistarpeitaan paremmin kuin häkkikanaloissa: ne voivat munia erilliseen, suojaisaan pesään, kylpeä kuivikkeissa, nukkua orrella ja tyydyttää ainakin jossain määrin tutkimisen tarvettaan kuopimalla ja nokkimalla kuivikkeita. Lisäksi ne saavat ulkoillessa virikkeitä ja monipuolisuutta ravintoonsa. Parhaita kanojen hyvinvoinnin kannalta ovat pienet lattiakanalat, joissa kanat oppivat pienemmän parvikoon ansiosta paremmin tunnistamaan toisensa yksilöllisesti, mikä vähentää kanojen kokemaa sosiaalista stressiä.

Auta meitä muuttamaan kananmunantuotantoa

Kananmunantuotanto on teollista toimintaa, jossa yhden eläimen arvo on olematon. Suurissa kanaloissa kuolee jatkuvasti lintuja, ja munintakauden päättyessä kanat ovat lähes poikkeuksetta huonokuntoisia. Munijakanan elämä on lyhyt tuotantomuodosta riippumatta – ainoastaan pienissä kotikanaloissa kanat saavat elää kauemmin kuin yhden munintakauden verran.