Eläinten suojelusta eläinten oikeuksiin – modernin eläinliikkeen synty ja saavutukset

Eläinaktivistit haluavat lopettaa kaiken lihantuotannon ja eläinten pidon! Kaikkihan me haluamme eläimiä kohdeltavan hyvin, niin suojelijat kuin tuottajat! Erilaiset väitteet ja kysymykset kimpoilevat ilmassa ja some-avaruudessa, kun eläinliike vaatii eläinten kohtelua muutettavaksi uudessa eläinsuojelulaissa tai nostaa esiin suomalaisten eläintilojen ja teurastamojen arkea salaa kuvatuissa videoissa. Epäselvyydet eläinliikkeen päämäärissä liittyvät usein siihen, ettei eläinoikeusliikkeen ja eläinsuojeluliikkeen eroa edelleenkään hahmoteta kovin hyvin. Toisaalta Animalia itse on käynyt läpi asteittaisen muutoksen eläinsuojelujärjestöstä eläinoikeusjärjestöksi. Tämä heijastaa eläinten asemaa koskevan yhteiskunnallisen keskustelun etenemistä. 

Julkisessa keskustelussa eläinsuojelu- ja eläinoikeusajattelu sekoitetaan usein toisiinsa. Teoriassa näiden kahden liikkeen ero on kuitenkin selkeä. Käytännössä ne silti kietoutuvat toisiinsa niin yksittäisten ihmisten ajattelussa, järjestöjen toiminnassa kuin liikkeissä laajemmin. Esimerkiksi Animaliassa toimintaan on aina mahtunut mukaan sekä eläinsuojelullisesti että eläinoikeudellisesti painottuneita aktiiveja. Monien ihmisten ajatusmaailma elää heidän kyseenalaistaessaan pikkuhiljaa eläinten hyväksikäyttöä normalisoivia ajatusmalleja. Yhä useammin puhutaankin eläinliikkeestä tai eläinasialiikkeestä. Näin ei jouduta toistuvasti erottelemaan, onko kyse eläinsuojelullisia vai eläinoikeudellisia pyrkimyksiä ajavista toimista. 

Perinteinen jaottelu eläinsuojelun ja eläinoikeusajattelun välillä on, että eläinoikeusliike kyseenalaistaa ihmisen oikeuden tappaa toinen eläin omaksi ruoakseen. 

Eläinsuojeluideologian mukaan toisen lajin eläimen saa tappaa ja syödä, mikäli eläintä on kohdeltu hyvin. Näin eroteltuna varhaisimpia eläinoikeusajattelijoita niin kutsutussa länsimaisessa perinteessä ovat antiikin Kreikan ajattelijat Pythagoras ja Plutarkhos, jotka puhuivat kasvissyönnin puolesta. Idän uskonnoista löytyy vähintään yhtä vanhoja tekstejä eläinten tappamista ja lihan syöntiä vastaan. Käsitykset ihmisten oikeudesta hyväksikäyttää muita eläviä olentoja ovat siis jakaneet ihmiskuntaa lähes yhtä kauan kuin olemme osanneet kirjata ajatuksiamme ylös – kenties niin kauan kuin olemme asiaa ajatelleet. 

Kasvisruoan läpimurto 

Vuosituhansia jatkuneesta vegetarismi-keskustelusta huolimatta suomalaisen modernin eläinoikeusliikkeen suurimpana saavutuksena voidaan pitää kasvissyönnin valtavirtaistumista ja uudenlaisten kotimaisten vegaanisten elintarvikkeiden tulvimista markkinoille laajentuneen kysynnän seurauksena. Tämä murros on ollut käynnissä 1990-luvun lopulta lähtien, mutta eräänlainen lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 2016. Kyseisenä vuonna tammikuun vegaanihaasteeseen osallistui noin 5 000 ihmistä ja ainakin pääkaupungissa kaduille ilmestyivät kahviloiden vegaanista valikoimaa mainostavat kyltit.  

Samana vuonna markkinoille tuotiin mittavalla investointirahoituksella luotu uudenlainen kasviproteiini, Nyhtökaura eli Nyhtis. Rajallinen alun tuotantokapasiteetti yhdistettynä median ja somen vauhdittamaan alkuinnostukseen tuotti Nyhtökauratutka-sivuston ja sosiaalisessa mediassa raportoitavat Nyhtökaura-löydöt. Nyhtiksen vanavedessä markkinoille tuotiin Härkis. Sen perässä seurasivat monet muut kotimaiset kasviproteiiniuutuudet, kuten vuoden 2018 vegaaniuutuutena palkittu Vöner eli kasvis-döner, kasviperäinen kebab-liha.  

Miksi idea kasviperäisestä ravinnosta teki 2010-luvulla näin suuren harppauksen? Kasvisruoan suosio ei ole todellakaan kehittynyt tasaisesti. Helsingin ensimmäinen kasvisravintola perustettiin vuonna 1894, ja samana vuonna julkaistiin Suomen ensimmäinen kasviskeittokirja, Kortfattad Vegetariansk Kokbok. Hufvudstadsbladetin toimittaja arvioi tuolloin kirjan ja totesi kasvissyönnin ottaneen ensiaskeleensa Suomessa.  

Lihankulutus pysyi vuosisadan vaihteesta lähtien tasaisena vuosikymmenten ajan. Eläinten tehotuotanto ei ollut vielä käynnistynyt Suomessa, toisin kuin maatalouden ”edelläkävijämaissa”. 1900-luvun alusta 1960-luvulle asti lihaa kulutettiin Suomessa vain noin 30 kiloa henkeä kohden vuodessa, kun ennätysvuonna 2018 luku oli 81,3 kiloa. Tänä aikana moderni eläintuotanto saapui Suomeen. Monilajiset ulkoilevat pienet karjat vaihtuivat yhteen lajiin ja usein vain yhteen tuotantovaiheeseen keskittyneiksi tehotuotantotiloiksi, joissa eläimet eivät välttämättä enää koskaan päässeet ulkoilmaan. 

Modernin eläinliikkeen synty 

Vuosisadan vaihteen kasvisruokaliikehdintä ei syntynyt tyhjästä. Vegetaristiset aatteet olivat saapuneet Suomeen 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla eläinsuojeluliikkeen vanavedessä, mutta kuitenkin eläinsuojeluajattelusta erillisenä liikkeenä. Eläinsuojeluliike puhui eläinten – ja pitkälti vain tiettyjen eläinten – hyvästä kohtelusta. Ensin liike huolehti erityisesti pikkulinnuista, sitten hevosista ja pikkuhiljaa yhä enemmän koirista.  

Modernin eläinsuojeluliikkeen keskeisinä teksteinä pidetään Jeremy Benthamin ja Henry S. Saltin kirjoituksia. Englantilainen valistusfilosofi Bentham on kuuluisa lausahduksestaan ”Kysymys ei kuulu: ajattelevatko ne? Tai puhuvatko ne? Vaan: kärsivätkö ne.” Bentham näki, että kun orjien kohtelu alkoi herättää sääliä ihmisissä, tulee eläintenkin vuoro aikanaan. Hän kirjoitti eläinsuojeluajattelulle ominaisesti, että ”ihmisten on sallittava tappaa eläimiä; mutta heitä on kiellettävä kiduttamasta niitä.”  

Vuosisata Benthamin jälkeen syntynyt Henry S. Salt oli puolestaan eläinoikeusajattelun edelläkävijä, vegetaristi, jonka tekstin luettuaan Gandhi on kertonut vakuuttuneensa vegetarismin merkityksestä. Salt otti teksteissään selkeästi kantaa eläinten tappamista vastaan ja eläinten oikeuksien puolesta – ja näiden oikeuksien väistämättömästä yhteydestä ihmisoikeuksiin.  

Maailmansotien välinen aika oli eläinasialiikkeen osalta hyvin hiljaista aikaa. 1960-luvun myötä alkoi uusi kausi, kun aktiivinen toiminta eläinkokeita vastaan käynnistyi Suomessa. Vuonna 1961 perustettiin nykyisin Animaliana tunnettu järjestö, silloiselta nimeltään Pohjoismainen Liitto tuskallisten eläinkokeiden vastustamiseksi – Suomen osasto ry.  

Tehotuotanto eläinliikkeen agendalle 

Animalia on järjestö, joka ensimmäisenä Suomessa alkoi puhua näkyvästi eläinliikkeen uusista pääteemoista: ruoan ja turkisten tehotuotannossa käytettävien eläinten kohtelusta. Tuolloin vielä Koe-eläinten suojelu -niminen järjestö alkoi käsitellä lehtensä sivuilla myös tuotantoeläinten kohtelua, joka nousi kiinnostuksen kohteeksi sekä Suomessa että muualla länsimaissa etenkin 1980-luvulta lähtien. Esimerkiksi keskustelu maahan 1960–1970-lukujen aikana rantautuneesta broilerituotannosta alkoi pitkälti Animalian toimesta. Samoin turkistarhauksen nousu suuren yleisön tietoisuuteen on tapahtunut Suomessa Animalian olemassaoloaikana. Sveitsiläinen Mark Rissi teki vuonna 1982 dokumentin suomalaisista turkistarhoista Sveitsin televisiolle. Hänen työnsä paljasti tuotannonalan luonteen myös lukuisille suomalaisille.  

Modernin eläinoikeusliikkeen alku sijoitetaan yleensä tälle aikakaudelle, 1970–1980-lukujen vaihteeseen. Länsimaisen modernin eläinsuojeluliikkeen alkuvaihe oli siis tehotuotannon kehittymisen mittainen. Eläinoikeudelliset näkemykset nousivat voimallisemmin esiin siinä vaiheessa, kun tehotuotanto oli kehittynyt nykyiseen muotoonsa: kanoista oli jalostettu broilereita, eläinyksiköiden koko sekä lihankulutus olivat moninkertaistuneet ja eläinten hoito monilta osin koneellistunut. Tämä eläintuotannon uusi arki nostettiin esiin ja se järkytti ihmisiä, joiden kuva kotieläinten käytöstä oli edeltävältä aikakaudelta. Tätä eläinliikkeen työ on 1980-luvulta lähtien hyvin suurelta osin ollut. Sen dokumentointia, julkistamista ja keskusteluttamista, millaisiin olosuhteisiin tuotantoeläimet on siirretty ja millaisiksi olennoiksi kotieläimet on lihan, munien ja maidon – sekä turkistenkin – kysynnän tyydyttämiseksi jalostettu.  

Kirjallisen tiedonjakamisen rinnalle yhä suurempaan rooliin eläinliikkeen työssä ovat tulleet valokuvat ja lopulta videot. Eläintiloilla kuvattujen videoiden julkaisemisessa pioneerityötä Suomessa on tehnyt Oikeutta eläimille -järjestö. 2000-luvulla tuotantoeläinten turvakodit ja teuraskuljetusten seuraaminen ja valvominen ovat nousseet yhä suurempaan rooliin. Valtavien lukumäärien ja kärsimyksen mittakaavan korostamisen oheen ovat nousseet yksilön kokemus ja eläinyksilöiden elämäntarinat. Eläintuotannon alati kasvavat luvut on yritetty muuntaa yksilöiksi, joiden kokemukseen ja kärsimykseen, ja toisaalta pelastumiseen ja mielihyvään, pystyy samaistumaan. 

Eläinten tehotuotantoon ja vegaaniseen ruokaan liittyvää ajattelutavan muutosta voi pitää merkittävimpänä seurauksena eläinoikeusliikkeen työstä. Eläintuotannon luvut ovat kääntyneet yhä useammassa länsimaassa hitaasti alaspäin. Suomessa käänne tapahtui vuonna 2019. Ilman broilerin kulutuksen valtavaa kasvua pudotus lihankulutuksessa ja -tuotannossa olisi huomattavasti voimakkaampi. Kun vegaani assosioitui vielä 1990-luvun puolenvälin jälkeen ainakin iltapäivälehdissä jonkin sortin terroristiin, on siitä 2020-luvun alussa tullut markettien kuulutuksissa kaikuva mainostermi. Tähän muutokseen on vaikuttanut ilmastonmuutostietoisuuden nousu, mutta ennen kaikkea nyt jo noin 25 vuotta aktiivisena jatkunut keskustelu – ja kuvallinen kamppailu – tuotantoeläinten elämän ja kuoleman olosuhteista. Videomateriaali suomalaisilta tiloilta ja teurastamoista on tehnyt yhä vaikeammaksi paeta ajatukseen eläinten väitetystä hyvinvoinnista ja inhimillisestä teurastuksesta.  

Muuttuva käsitys eläimistä 

Eläinoikeusliikkeen rinnalla asenteisiin eläinten tehotuotantoa, tappamista ja oikeuksia kohtaan on vaikuttanut eläimiä koskevan tieteellisen tutkimuksen lisääntyminen. Eläinetiikan ja eläinten hyvinvointitutkimuksen ohella yhteiskuntatieteellinen eläintutkimus ja eläinoikeus ovat tuottaneet aivan uudenlaisia tieteellisiä näkökulmia eläinsuhteeseemme. Kognitiivinen eläintutkimus on kehittynyt hyvin nopeasti, eli tietomme siitä, millaisia olentoja erilaiset eläinlajit todella ovat, on mullistunut viimeisten vuosikymmenten aikana.  

Vuonna 2012 useat arvostetut neurotieteilijät allekirjoittivat eläinten tietoisuutta koskevan ”The Cambridge Declaration on Consciousness in Non-Human Animals” -nimellä tunnetun julistuksen. Sen mukaan nisäkkäillä ja linnuilla sekä useilla muilla eläimillä, kuten mustekaloilla, on tietoisuus. Kalojen kohdalla vastaava tieteellinen konsensus alkaa ulottua kivuntuntemukseen. Tämä ymmärryksen kasvu on pohjustanut kalojen kasvatusta, pyyntitapoja ja syöntiä kritisoivia kampanjoita niin Suomessa kuin esimerkiksi EU-tasolla.  

Eläinoikeusjuristien vuonna 2018 tapahtuneen järjestäytymisen ohella myös Suomeen on perustettu eläinkysymykselle omistautunut Eläinoikeuspuolue (2015). Nämä tahot ovat ottaneet voimakkaasti kantaa eläinyksilön näkökulman ja arvon huomioimiseksi, perustuslakia myöten. Sekä eläinoikeusjuristien että eläinoikeuspuolueen järjestäytyminen seuraavat useista muista maista tuttua esimerkkiä. Kansainvälinen keskustelu heijastuu jatkuvasti Suomeen. Suomessa esimerkiksi lisättiin koe-eläinasetukseen lopulta ihmisapinoiden eläinkoekäytön kielto. On mahdotonta erotella, miten paljon Jane Goodallin simpanssien parissa tekemät tutkimukset, Koko-gorillan viittomakieliset keskustelut ja uutiset tiettyjen perusoikeuksien myöntämisestä muille ihmisapinoille kuin ihmiselle esimerkiksi Espanjassa ja Argentiinassa vaikuttivat asiaan. 

Konkreettisia edistysaskeleita 

Merinisäkkäiden viihdekäyttöä kohtaan noussut vastustus näkyi hyvin konkreettisella tavalla myös Suomessa. Särkänniemen delfinaario, jota vastaan Animalia kampanjoi sen perustamissuunnitelmista alkaen, päätettiin lopulta sulkea taloudellisesti kannattamattomana vuonna 2016. Päätöstä olivat edeltäneet Sea Worldin miekkavalaista kertonut dokumentti Blackfish (2013) ja sitä seuranneet delfinaarioalan taloudelliset vaikeudet ja suunnanmuutos, jossa alettiin etsiä ratkaisuja suljettavien delfinaarioiden eläinten uudelleen sijoittamiseksi.  

Eläinten sirkuskäytön kiellot ovat levinneet delfinaariokieltojakin laajemmalle. Näissä Suomi oli aikoinaan edelläkävijä kieltäessään vuonna 1986 norsujen ja kymmenen vuotta myöhemmin muidenkin villieläinten käytön, merileijonia lukuun ottamatta. Tämä viimeinen poikkeus on tarkoitus poistaa käynnissä olevassa eläinsuojelulain uudistuksessa. Eläinsuojelujärjestöjen kampanjoinnista huolimatta kotieläimiksi luettavien lajien käyttö sirkuksissa ollaan kuitenkin sallimassa edelleen, vaikka yhä useammassa Euroopan ja Etelä-Amerikan maassa kaikki eläinten käyttö sirkuksissa on kielletty. 

Viimeisin laajasti leviävä eläinoikeudellinen edistysaskel ovat turkistarhauskiellot. Tähän mennessä lähes 20 maata on kieltänyt turkistarhauksen, miltei kaikki niistä 2000-luvulla. Lisäksi kieltoja on käsittelyssä useissa parlamenteissa. 2010-luku on tuonut mukanaan myös turkisten myyntikiellot, joita on tehty osissa Yhdysvaltoja, Brasiliaa ja Isoa-Britanniaa, Intiassa ja Israelissa. Nämä kiellot ovat konkreettisin esimerkki siitä, että Suomi ei ole enää eläinsuojelullisesti tai eläinoikeudellisesti edistyksellinen valtio. Olemme jäämässä viimeiseksi EU-maaksi, jossa harjoitetaan supikoirien ja kettujen tarhausta. Supikoirien tarhaus on Suomelle mahdollista enää EU:sta haetulla poikkeusluvalla.   

Suomi empii yhä myös parsinavetoiden ja emakkohäkkien kieltoa, vaikka useat muut maat ovat jo nämä jo kieltäneet. Tästä huolimatta maassamme tapahtunut muutos eläimiä koskevissa asenteissa ja etenkin eläinten kohtelusta käytävän keskustelun määrässä on ollut suuri. Eläinten kohtelusta on tullut pikkuhiljaa valtakunnan tason poliittinen kysymys. Se on sitä yhä aivan liian pienessä mittakaavassa, mutta murros on tapahtunut.  

Ruoantuotannossa on kyse yhdestä maailman suurimmista tuotannonaloista – arvioiden mukaan noin 10 prosenttia globaalista bruttokansantuotteesta syntyy ruoasta ja maataloudesta. Mikäli tätä alaa halutaan olennaisella tavalla muuttaa, esimerkiksi luopumalla eläinten tuotannosta mahdollisimman pitkälle ja siirtymällä kohti kasviproteiinien tuotantoa, uhmataan talouden maailmassa hyvin suuria toimijoita. Vaatimus eläinten säällisestä kohtelusta kohtaa sekin eläintuotannon puolelta organisoitunutta vastarintaa, mutta vastustuksen mittakaava on toinen. Eläinoikeusliikkeen saavutuksia on punnittava tätä taustaa vasten. Muutoksen hitaudesta huolimatta kumous suhteessamme muihin eläimiin, toisiin tunteviin olentoihin, on kuitenkin eittämättä käynnissä. 

Artikkelin kirjoittaja Salla Tuomivaara (YTT) on Animalian hallituksen jäsen, sosiologi ja tietokirjailija. 

Lähteet 

The Cambridge Declaration on Consciousness (2012). Verkkolähde: https://fcmconference.org/img/CambridgeDeclarationOnConsciousness.pdf  Haettu 18.2.2021. 

Finlex, Valtioneuvoston asetus tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta 564/2013. Opetusministeriö. Verkkolähde: https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20130564 Haettu 18.2.2021. 

Four Paws, Bans on circuses. Verkkolähde: https://www.four-paws.us/campaigns-topics/topics/wild-animals/worldwide-circus-bans Haettu 18.2.2021. 

Halla, Tarja (2007) Huomisen lihaa kasvatetaan laboratoriossa. Maaseudun tulevaisuus. 

Henry S. Salt Society (2021) Henry S. Salt. Verkkolähde: https://www.henrysalt.co.uk/ Haettu 18.2.2021. 

International Vegetarian Union (IVU), History of Vegetarianism – Henry S. Salt (1851-1939). Verkkolähde: https://ivu.org/history/salt/ Haettu 18.2.2021. 

Helsingin Sanomat (1990) Suomessa oli ihmisapina ensimmäistä kertaa 20 vuoteen, mutta vierailu jäi lyhyeksi. Helsingin sanomat. Verkkolähde: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002962583.html Haettu 18.2.2021. 

Laakso, Kimmo (2015) Helsingin ensimmäinen kasvisravintola perustettiin vuonna 1894. Helsingin sanomat. Verkkolähde: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002851592.html Haettu 18.2.2021. 

Lihatiedotus, Lihankulutus Suomessa Kg / hlö luullista lihaa. Verkkolähde: https://www.lihatiedotus.fi/tilastotietoa/lihankulutus-suomessa.html Haettu 18.2.2021. 

Murray, Sarah (2007) The World’s Biggest Industry. Forbes. Verkkolähde: https://www.forbes.com/2007/11/11/growth-agriculture-business-forbeslife-food07-cx_sm_1113bigfood.html?sh=47d91168373e Haettu 18.2.2021. 

Pesiö, Susanna (2020) Vegaanihaasteen vaikuttavuus. Opinnäytetyö. HUMAK. Verkkolähde: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/339307/Pesio_Susanna.pdf?sequence=2 

Haettu 18.2.2021.  

Plutarkhos (2004) Lihansyönnistä / Om att äta kött. Summa, Helsinki. 

Salt, Henry S. (1894) Animals’ Rights: Considered in Relation to Social Progress. Macmillan & Co, New York. 

Toivio, Hilja (2009) Suomen broilerituotannon historia. Suomen Broileryhdistys ry. 

Tuomivaara, Salla (2019) Syötävät koirat ja sympaattiset siat – Eläinten kohtaamisesta. Into, Helsinki. 

Vornanen, Jukka (2014) Kaswiruokaiset wegetariaanit. Kasvissyönnin varhaisvaiheet Suomessa vuosina 1865–1910. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, Kulttuurihistoria. 

Vaarala, Viljami (2019) Vatsat täyttyvät nyt tavalla, jota aiemmat sukupolvet ihmettelisivät – Näin liha valloitti suomalaisten lautaset. Yle. Verkkolähde: https://yle.fi/uutiset/3-10828998 Haettu 18.2.2021. 

Westermarck, Edvard (1982/1939) Kristinusko ja moraali. Otava, Keuruu.