Eläinkokeet Suomessa – Eläinkokeiden vaiettu maailma ja vaihtoehdot
Koe-eläinten määrä Suomessa ei ole viime vuosina juurikaan laskenut, vaikka Suomi on muiden EU-maiden mukana sitoutunut siihen, että eläinkokeista on pyrittävä eroon. Askelmerkit tavoitteen saavuttamiseksi puuttuvat kokonaan.
Noin 100 000 eläintä – pääosin hiiriä, rottia ja kaloja, mutta myös muun muassa koiria, sikoja ja lampaita – joutuu eläinkokeisiin Suomessa vuosittain. EU-maiden joukossa olemme kuitenkin suhteellisen pieni toimija. EU:ssa käytetään vuosittain yli 9 miljoonaa koe-eläintä ja lisäksi muuhun tutkimuskäyttöön yli 12 miljoonaa eläintä.
Eläinkoe ei ole mitä tahansa eläimen tieteellistä käyttöä. Kansallinen lakimme määrittelee eläinkokeen rajan seuraavasti: ”eläimelle voi aiheutua vähintään hyvän eläinlääkintäkäytännön mukaisesti suoritetun neulanpiston aiheuttamaan tuntemukseen verrattavaa kipua, tuskaa, kärsimystä tai pysyvää haittaa.” Siten varsinaisen eläinkoekäytön ulkopuolelle jää tuhansia eläimiä, jotka kuitenkin elävät virikkeettömissä oloissa tieteellisen tutkimuksen takia. Näitä eläimiä tapetaan Suomessa vuosittain yli 150 000 yksilöä. Niiden joukossa on esimerkiksi kasvatukseen käytettyjä eläimiä, varalla olleita eläimiä sekä tiettyjen geenimuunneltujen linjojen ylläpidossa käytettyjä eläimiä. Yhteensä tieteen nimissä käytetään meillä vuosittain yli 250 000 eläintä.
Koe-eläimiksi luetaan vain selkärankaiset eläimet sekä näiden itsenäisesti ruokailevat toukkamuodot, kuten sammakoiden nuijapäät, ja nisäkkäiden sikiöt niiden kehityksen viimeisen kolmanneksen aikana. Myös pääjalkaiset, kuten mustekalat, on sisällytetty lain piiriin. Lain ulkopuolelle jää kuitenkin valtava joukko eläimiä: hyönteiset, muut nilviäiset paitsi pääjalkaiset, äyriäiset, hämähäkit ja niin edelleen.
Suomessa koe-eläinten on oltava kasvatettuja vain tätä käyttötarkoitusta varten. Poikkeuksen tästä tekevät lemmikkieläimet, joiden omistaja antaa suostumuksen esimerkiksi verinäytteen ottoon, ja tuotantoeläimet, jotka yleensä elävät normaalisti tuotantotiloissa tutkimuksen ajan. Myös luonnonvaraisten eläinten kokeelliseen tutkimukseen voidaan hakea lupia.
Tavoitteena harvoin lääkekehitys
Suurin osa Suomessa tehtävistä eläinkokeista luokitellaan perustutkimukseksi (60 prosenttia vuonna 2019). Perustutkimus määritellään sellaiseksi tieteellisen tutkimuksen muodoksi, joka lisää ymmärrystä tutkimuskohteesta, mutta joka ei johda suoriin käytännön sovelluksiin. Perustutkimuksessa ei siis kehitetä lääkkeitä tai muita hoitoja, vaan siinä voidaan esimerkiksi yrittää selvittää syitä sairauksien taustalla. Perustutkimuksessa keskitytään eniten hermoston, immuunijärjestelmän, syöpien sekä eläinten käyttäytymisen tutkimiseen.
Soveltavassa tutkimuksessa puolestaan etsitään ratkaisuja, eli esimerkiksi kehitetään lääkkeitä. Soveltavaan tutkimukseen käytettiin 34 prosenttia koe-eläimistä vuonna 2019. Suurin osa tämän alueen eläinkokeista tehdään ihmisten hermostollisten ja mielenterveydellisten sairauksien tutkimiseksi (53 prosenttia vuonna 2019). Myös syöpien hoitamista sekä eläinten sairauksia tutkitaan merkittävästi.
Loput kuusi prosenttia koe-eläinten käytöstä vuonna 2019 oli turvallisuustutkimuksia, kuten lääkkeiden ja kemikaalien turvallisuuden arviointia, sekä eläinten käyttöä opetustarkoituksissa.
Kärsimyksen vaikeaa luokittelua
Eläinkokeet luokitellaan sen mukaan, miten me ihmiset arvoimme sen, miten paljon eläimille aiheutuu kärsimystä ja haittaa kokeesta. Käytetyt luokat ovat ei toipumista, lievä, kohtalainen ja vakava.
Ei toipumista tarkoittaa sitä, että toimenpide suoritetaan nukutuksessa, josta eläin ei koskaan herää. Luokituksen nimen voi katsoa olevan harhaanjohtava, koska sen voisi ajatella tarkoittavan sitä, ettei kokeesta ole eläimelle mitään haittaa. Kipua eläimen ei pitäisikään näin luokitellun kokeen aikana kokea, mutta koetyyppi tarkoittaa kuitenkin suoraa kuolemaa eläimelle. Ei toipumista -luokan eläinkokeita tehdään vain vähän: vuonna 2019 niitä oli 4,2 prosenttia myönnetyistä eläinkoeluvista.
Lievää haittaa aiheuttavaksi katsotaan esimerkiksi eläimelle rauhoituksessa tehtävät kuvantamiset. Lievää haittaa on myös eläimen pitäminen alle vuorokauden ajan niin sanotussa metaboliahäkissä, jossa eläin joutuu olemaan yleensä yksin, pohja on metalliritilää eikä kuivikkeita voida käyttää. Myös erilaiset aineiden pistämiset, mikäli itse tutkittava aine ei aiheuta haittaa, verinäytteiden otot sekä syöpäkasvainten aiheuttaminen ilman merkittävää haittaa voidaan luokitella lieviksi. Vuonna 2019 lievä-luokitus määriteltiin 58,2 prosentille myönnetyistä eläinkoeluvista.
Kohtalaista haittaa aiheutetaan määritelmän mukaan esimerkiksi silloin, kun tehdään erilaisia kirurgisia toimenpiteitä (esimerkiksi ortopedisia toimenpiteitä tai elinsiirtoja) nukutuksessa, paastotetaan aikuista rottaa kaksi vuorokautta, altistetaan eläin kemoterapialle tai tehdään myrkyllisyyskokeita, joissa kuolema ei kuitenkaan ole kokeen päätepiste. Kohtalaista haittaa voivat aiheuttaa myös monet sellaiset kokeet, joissa eläin altistetaan runsaalle määrälle erilaisia toimenpiteitä, kuten pistoksia, verinäytteitä, käyttäytymiskokeita ja kuvantamisia nukutuksessa. Kohtalaisen luokan eläinkokeita oli 31,1 prosenttia myönnetyistä eläinkoeluvista vuonna 2019.
Vakavaa haittaa eläimen katsotaan kärsivän esimerkiksi sellaisissa kirurgisissa toimenpiteissä, joista aiheutuu eläimelle kokeen jälkeenkin jatkuvaa haittaa. Vakavan luokituksen saavat myös myrkyllisyyskokeet, joissa eläimen kuolema on kokeen päätepiste, sekä sellaiset syöpätutkimukset, joissa eläimelle aiheutuu etenevä, tappava sairaus, johon kuuluu pitkäaikaista kipua. Myös monien sellaisten sairausmallien, jotka aiheuttavat vakavaa ja pysyvää yleiskunnon heikkenemistä, katsotaan aiheuttavan vakavaa kärsimystä eläimille. Tähän voi kuulua esimerkiksi eri asteisia halvaantumisia tai muita neurologia oireita. Vuonna 2019 vakavaksi luokiteltiin 6,5 prosenttia myönnetyistä eläinkoeluvista.
Yksi esimerkki eläinkokeesta
Tarkkoja tietoja Suomessa suoritettavista eläinkokeista on vaikea saada. Eläinkoeluvista tehdyt yleistajuiset tiivistelmät julkaistaan verkossa, mutta ne eivät kerro mitään niistä yksityiskohdista, jotka eläimet todellisuudessa joutuvat käymään läpi.
Eläinkokeita on hyvin erilaisia. On mahdotonta kuvailla eläinkoetta, joka toimisi muuna kuin yhtenä kapeana esimerkkinä. Tässä käydään kuitenkin läpi yksi kuvitteellinen eläinkoe – mitä kaikkea eläin joutuu kohtaamaan kokeen aikana.
Kokeessa tutkitaan hermostoa rappeuttavaa aivosairautta. Koska hiiret eivät tällaisia sairasta luonnostaan, on sairautta varten kehitetty geenimuunneltu hiirikanta, jonka yksilöissä alkaa näkyä lihasten heikkenemistä ja muistisairauden oireita muutaman kuukauden iässä. Vuoden iän lähestyessä lisääntyvät hiirien halvausoireet.
Muistisairauden kehittymistä seurataan käyttäytymiskokeilla. Käyttäytymiskokeisiin voi kuulua esimerkiksi pyörivällä sauvalla kävelemistä (hiiri putoaa maahan, kun se ei enää pysy sauvan päällä), uusiin esineisiin tutustumista, liikkumisaktiivisuuden mittaamista sekä veden alle piilotetun laiturin etsimistä uimalla (mitä huonommaksi hiiren muisti menee, sitä kauemmin se joutuu uimaan löytääkseen laiturin). Uittaminen voidaan tehdä yli 10 kertaa päivässä. Käyttäytymiskokeita toistetaan säännöllisesti, kunnes muistisairauden oireita voidaan havaita. Mitä pidemmälle sairaus etenee, sitä vaikeammaksi tehtävistä suoriutuminen hiirelle tulee.
Oireiden ilmaannuttua eläimen elimistöön asennetaan kirurgisessa leikkauksessa niin kutsuttu minipumppu, josta vapautuu tutkittavaa ainetta kuukauden ajan. Se voidaan asentaa esimerkiksi kallon sisäisesti tai vatsaonteloon. Joskus pumppu joudutaan vaihtamaan kokeen aikana ja leikkaus uusitaan. Leikkaus tehdään nukutuksessa.
Hiiri ehtii kärsiä muistioireista ja heikentyneestä lihaskunnosta usean kuukauden ajan ennen lopettamista. Jos eläimen paino laskee yli 20 prosenttia tai sille tulee halvausoireita, se lopetetaan ennen kokeen päättymistä. Eläin lopetetaan hiilidioksidilla, joka aiheuttaa tukehtumisen tunteen, tai katkaisemalla pää. Koe kestää kaikkiaan 7–9 kuukautta.
Tällainen eläinkoe määritellään kohtalaista kärsimystä aiheuttavaksi.
Karua häkkielämää
Kärsimystä aiheuttavat eläinkokeet eivät ole ainoita asioita, jotka aiheuttavat laitoksissa eläville eläimille huomattavaa haittaa. Vaikka eläin ei koskaan joutuisi varsinaiseksi eläinkokeeksi luokiteltavaan käyttöön, rajoitetaan sen elämää voimakkaasti. Koe-eläinlaitoksessa hiirten häkkien vähimmäiskoko on 330 cm2, joka tarkoittaa hieman suurempaa tilaa kuin puolikas A4-kokoisesta paperiarkista. Tässä tilassa saa pitää kolmea täysikasvuista hiirtä. Kuitenkin lemmikkinä pidettävän hiiren häkin tulee olla vähintään 900 cm2 – siis lähes kolme kertaa enemmän, ja tilassa saa olla korkeintaan viisi hiirtä.
Lisäksi hiirten sekä muiden jyrsijöiden muovikaukalot ovat erittäin virikkeettömiä tiloja, joissa eläimille ei ole tarjolla juuri mitään tekemistä. Huomion arvoista on myös se, että koe-eläinlaitosten muovikaukalot ovat niin matalia, ettei rotta mahdu kurottautumaan suoraksi, vaikka kurkottelu on sille lajityypillisesti tärkeä käyttäytymistarve.
Lähtökohtaisesti sosiaalisia lajeja tulisi pitää ryhmissä, mutta koejärjestelyt vaativat usein eläinten pitämistä yksin. Yksin pitäminen lisää eläimen kokemaa stressiä, eikä palauttaminen lajitovereiden seuraan aina onnistu tämän jälkeen.
Eläinten lopetusmenetelmät aiheuttavat niille myös usein kärsimystä. Esimerkiksi yleisesti käytettävä hiilidioksiditainnutus on hidas menetelmä, jossa hiiri tai rotta joutuu kokemaan tukehtumisen tunnetta ja hengitysteiden ärsytystä ennen taintumista. Jyrsijöitä voidaan lopettaa myös muun muassa niskamurrolla tai katkaisemalla eläimen pää.
Onko eläinkokeille vaihtoehtoa?
Eläinkokeet ovat tällä hetkellä pakollinen osa lääkkeiden tutkimusprosessia. Lainsäädäntö EU:ssa ja muualla maailmassa on rakennettu siten, että mitään lääkkeitä tai rokotteita ei voida tuoda markkinoille, elleivät ne ole läpäisseet ensin eläinkoevaihetta. Eläinkokeita ei siis voi ohittaa uusien lääkkeiden kehityksessä, koska laki vaatii ne tällä hetkellä jokaiselta lääkeaihiolta ennen ihmiskokeisiin etenemistä.
Kuitenkin on tiedossa, että muut eläinlajit ovat aina huonoja malleja toisista lajeista. Hiiret eivät ole ihmisiä, joten hiirelle tehdyn kokeen tuloksia ei koskaan voi soveltaa suoraan ihmisiin. Tyypillistä onkin, että hiirille aiheutettuun sairauteen löytyy tehokkaita lääkkeitä, mutta ihmiskokeissa lääkkeet todetaan tehottomiksi tai pahimmillaan ihmisille vaarallisiksi.
Esimerkiksi MS-tautiin on kehitetty yli 1 000 hiirien sairauden parantavaa lääkettä, mutta ihmisten MS-tautia ei yksikään näistä lääkkeistä paranna. Ihmisten ja muiden eläinlajien biologisista eroista johtuen yli 90 prosenttia sellaisista lääkkeistä, jotka on eläinkokeissa havaittu turvallisiksi ja tehokkaiksi, eivät läpäise ihmisillä tehtäviä kokeita.
Eläinkokeetonta tutkimusta kehitetään onneksi jatkuvasti ja myös EU velvoittaa jäsenmaitaan siihen. Eläinkokeettoman tutkimuksen ehdottomia etuja ovat sen suora sovellettavuus ihmisiin, nopeus ja kustannustehokkuus – kunhan menetelmä on ensin saatu kehitettyä ja validoitua. Kehittäminen vaatii aikaa ja rahaa, ja lisäksi validointiprosessi on pitkä ja tarkka. Tämän vuoksi kehitystyö on hidasta.
Eläinkokeettoman tutkimuksen kasvua hidastaa myös se, että eläinkokeita on vuosikymmeniä käytetty vallitsevana tutkimusmuotona monella alalla. Tutkijat ovat tottuneet käyttämään eläimiä, ja tutkijan koko ura ja osaaminen voi perustua eläinkokeellisen tutkimuksen varaan. Siksi myös uusien tutkijoiden koulutuksessa olisi panostettava siihen, että eläinkokeettoman tutkimuksen osaaminen vahvistuu. Myös etiikkakoulutusta tulisi painottaa tutkijoiden koulutuksessa nykyistä enemmän.
Suomessa eläinkokeettoman tutkimuksen kehittämistyöstä vastaa Tampereen yliopiston yksikkö FICAM. FICAM kehittää kudos- ja elinmalleja, jotka perustuvat ihmisen kantasoluista erilaistettujen solujen tai primaarisolujen käyttöön. Mallit muodostuvat useiden kudoksen solutyyppien yhdistelmästä ja kudokselle ominaisesta väliaineesta. Näin ihmisen kudoksen normaaleja toimintoja saadaan mallinnettua mahdollisimman hyvin.
FICAM ja muu eläinkokeeton tutkimus voisi tuoda Suomelle sellaista tieteellistä osaamista, jolle on muutaman vuoden päästä valtava kysyntä maailmassa. On selvää, että vaatimukset eläinkokeiden vähentämisestä ja lopettamisesta tulevat yhä painokkaammiksi. EU:n tavoitetta ei saavuteta, jos eläinkokeettoman tutkimuksen kehittämistä ei tueta riittävästi. Suomi voisi muuttua eläinkokeettoman tutkimuksen edelläkävijäksi, mikäli FICAMin tutkimustyötä rahoitettaisiin huomattavasti nykyistä enemmän. Tällä hetkellä FICAM saa valtiolta noin 500 000 euroa vuodessa. Näin pienellä panostuksella tutkimustyö ei etene siinä laajuudessa ja sillä vauhdilla, mihin sillä olisi potentiaalia ja mihin Suomen tulisi pyrkiä. Tämäkin rahoitus on lisäksi jatkuvasti uhattuna ainakin osittain.
Artikkelin kirjoittaja Laura Uotila (MMK) on Animalian eläinsuojeluasiantuntija ja tietokirjailija.
Lähteet
Aluehallintovirasto (2020) Koe-eläinten käyttömäärät 2019.
Euroopan komissio, Hyvinvointia eläimille, parempaa tiedettä – Vakavuuden arviointikehys. Verkkolähde: https://ec.europa.eu/environment/chemicals/lab_animals/pdf/guidance/severity/fi.pdf Haettu 18.2.2021.
FICAM, Esittely. Tampereen yliopisto. Verkkolähde: https://research.tuni.fi/ficam-fi/esittely/ Haettu 18.2.2021.
Herrmann, Kathrin & Kimberley, Jane (toim.) (2019) Animal Experimentation: Working Towards a Paradigm Change. Brill.
Hirsjärvi, P., Norring, M. & Uotila, L. (toim.) (2019) Eläinkokeet Suomessa. Into Kustannus.