Eläintuotannon tuet – Miten kestämätöntä ruoantuotantoa tuetaan

Kaupan vegehyllyllä törmää kerta toisensa jälkeen samaan kysymykseen: miten ihmeessä on mahdollista, että kasveista tehty nakki maksaa tuplasti enemmän kuin eläimistä tehty nakki? Kaiken järjen mukaan kasvien syömisen pitäisi olla edullisempaa, sillä kasvien kasvattaminen on halvempaa kuin eläintuotannon pyörittäminen. 

Hinta onkin merkittävä tekijä siinä, miksi etenkin lihankorvikkeet jäävät monelta hyllyyn. Tuntuu älyttömältä maksaa kasveista tehdystä jauhelihasta moninkertainen hinta jauhettuihin eläimiin verrattuna. 

Kasvisruoan korkea kauppahinta johtuu pääasiassa siitä, että lihan hinta on painettu tuilla alas. Kaupassa kuluttaja maksaa kasveista lähestulkoon niiden oikean markkinahinnan, mutta lihatuotteen hinnasta osa on kerätty veroina kaikilta veronmaksajilta. Sen vuoksi liha on suhteettoman halpaa siinä vaiheessa, kun se päätyy kaupan hyllylle. 

Sitä, että osa tuotteen hinnasta maksetaan tuottajalle veroina kerättyinä tukina, sanotaan subventoinniksi. Subventoinnin tarkoitus on pitää subventoitujen tuotteiden hinta keinotekoisen halpana, jotta mahdollisimman monella olisi niihin varaa. Ruoan hinta ei ole kiveen kirjoitettu, muuttumaton fakta. On poliittinen valinta, minkä tuotteiden halutaan olevan kuluttajille halpoja. Jos tukipolitiikka suunniteltaisiin kestävän kehityksen ja eettisten kriteerien pohjalta, voitaisiin aivan hyvin valita kasvipohjaisten tuotteiden subventoiminen ja tehdä niistä kuluttajalle edullisin vaihtoehto. 

Lihan ja maidon hinta pidetään keinotekoisen halpana siitä syystä, että kuluttajat on totutettu viimeisten vuosikymmenien aikana eläinperäisten tuotteiden edullisuuteen. Ilmastokriisin maailmassa ympäristölle tuhoisan ja ilmastoa lämmittävän eläinteollisuuden tukeminen on kuitenkin alkanut herättää kritiikkiä. Miten on mahdollista, että valtioilla ja EU:lla on ilmastotavoitteita, mutta ne samaan aikaan tukevat teollisuutta, joka on täysin ristiriidassa näiden tavoitteiden kanssa? 

Miksi maataloustukia maksetaan? 

Koko keskustelua ruoasta ei olisi ilman tuottajia. Ihania vegeinnovaatioita olisi turha ideoida startupeissa ilman viljelijää, joka kasvattaa kauran. 

Kun maataloustuista tulee puhe, ihmiset olettavat usein tuottajien käärivän hyvät rahat maataloustuista. Totuus on kuitenkin toinen. Suomessa ei käytännössä juuri olisi omaa ruoantuotantoa ilman tukipolitiikkaa, ja tuista valtaosa menee kannattamattoman tuotannon hengissä pitämiseen. 

Kaikkeen ruoantuotantoon tarvitaan viljelijöitä, menipä pelloilla kasvatettu ruoka sitten suoraan ihmisten ruoaksi tai muiden eläinten rehuksi. Viljelijät ja eläintilalliset ovat ruoan alkutuottajia. Maataloudessa työllisiä on Suomessa kolme prosenttia kaikkien alojen työllisistä. Alkutuotantoa tehdään tällä hetkellä pitkälti rakkaudesta lajiin. 

Vuonna 2015 viljelijän saama tuntipalkka laski Suomessa viiteen euroon. Se on reilusti alle maaseutuelinkeinojen työehtosopimuksen määrittelemän vähimmäistuntipalkan, eikä ala tahdo kannattaa edes tällä palkalla. Maatalouden yrittäjätulo kattaa yrittäjäperheen omasta työstä ja pääomasta aiheutuvat kustannukset noin 19-prosenttisesti. Maatalouden yrittäjien oman pääoman tuottoprosentti puolestaan on negatiivinen. Se tarkoittaa, että pelkästään tuotannon volyymin pitäminen ennallaan vaatii jatkuvasti ulkopuolista rahoitusta. 

 Suurin osa tuesta menee tuotantokustannuksiin ja vain pieni osa jää maatalouden tuloksi. Tuottajat eivät elä työllään, koska ruoka on kuluttajalle liian halpaa siihen nähden, miten paljon tuotantoon kuluu resursseja. Tätä epäsuhtaa paikataan maataloustuilla. Suomessa maatalous saa sekä EU-tukia että kansallisia tukia. Tukien osuus maatilojen tuottamasta arvonlisästä on Suomessa selvästi suurempi kuin muissa EU-maissa, sillä pohjoisissa olosuhteissa kaikki ruoantuotanto on huomattavasti vaikeampaa ja sen vuoksi kalliimpaa kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. 

Kenelle tukia maksetaan? 

Suoria maataloustukia maksettiin Suomessa vuonna 2019 noin 2 miljardia euroa. Tukea maksettiin noin kaksi euroa jokaista maatalouden tuottamaa euroa kohden. Summassa ovat mukana sekä EU:n että Suomen valtion tuet. Valtio jakoi suoraa tuotantotukea tiloille noin 320 miljoonaa euroa, josta yli puolet suunnattiin maitotiloille. 

Naudankasvattajat saavat EU:ssa jopa 90 prosenttia tuloistaan suoraan EU-budjetista. Suomen valtio ja EU ovat kannustaneet suomalaisia ja eurooppalaisia vuosikymmenien ajan maito- ja lihatuotteiden tuotantoon sekä kulutukseen. Tukien avulla on luotu maataloussektori, joka ei ole taloudellisesti kilpailukykyinen ja joka on sekä ympäristölle että ilmastolle haitallinen. Maito- ja lihateollisuus ovat Suomessa suurimmat kansallisen maataloustuen saajat. Samaan aikaan lähes puolet suomalaisten syömisestä aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä on peräisin liha- ja maitotuotteista. 

Maatalouden kustannukset ovat nousseet tuottoja nopeammin ja kannattavuusongelmat johtavat tilojen lukumäärän vähenemiseen. Samalla kun tilojen määrä vähenee, niiden koko kasvaa. Suuret toimijat syövät alalta pienet pois. Jos trendi jatkuu samanlaisena, nykyiset noin 8 000 suomalaista eläintilaa muuttuvat vuoteen 2050 mennessä noin tuhanneksi. Ihmisten mielikuvissa maataloustuet suunnataan yhteiskunnallisesti ja kulttuuri-identiteetin vaalimisen kannalta tärkeille pienviljelijöille. EU-tasolla 80 prosenttia maataloustuista menee kuitenkin 20 prosentille tiloista. Suurimpien tilojen taustalla on viljelijöiden lisäksi myös venäläisiä oligarkkeja ja saudiarabialaisia prinssejä, sillä omistussuhteet ovat monimutkaiset. Suuret tilat hyötyvät eniten EU:n maataloustuista, koska niillä on paljon viljelyhehtaareja. 

Mitä tuille pitäisi tehdä?  

Maataloustukien vuoksi ruoan oikeaa hintaa on vaikea hahmottaa. Mikä on sellaisen ruoan hinta, joka on ilmaston, ympäristön ja terveyden kannalta kestävää? Suomen Luonnonvarakeskus laski, paljonko peruselintarvikkeista pitäisi maksaa, jotta tuottaja saisi kaiken tulonsa tuotteen hinnasta eikä osaa tukiaisten kautta. Jos tuet yksinkertaisesti otettaisiin pois, peruselintarvikkeista eniten nousisivat naudanlihan ja maitotuotteiden hinnat. Esimerkiksi naudan jauheliha kallistuisi 25 prosenttia ja kevytmaito 20 prosenttia. Myös vehnäjauhojen hinta nousisi lähes 30 prosenttia, mutta matalan lähtöhinnan vuoksi nousu ei kuluttajan loppulaskussa näkyisi yhtä dramaattisesti.  

Kolmasosa EU:n budjetista käytetään maataloussektorin tukemiseen. Ruoka onkin hyvä rahoituskohde, sillä edullisen ruoan tuottaminen ihmisille on oikeudenmukaista. Ruoan hinnan tulee jatkossakin pysyä sellaisena, että kaikilla on varaa syödä hyvin ja terveellisesti. Tukipolitiikalla voitaisiin kuitenkin maidon ja lihan sijaan subventoida kasvistuotteita. Jos liha maksaisi kuluttajalle sen verran mitkä sen todelliset kustannukset ovat – kattaen myös haitalliset vaikutukset ympäristölle, ilmastolle ja ihmisten terveydelle – lihankulutus vähenisi varmasti. Jos maataloutta aiotaan jatkossakin tukea, tulee jokainen euro sijoittaa vastuullisesti. 

Ei ole saatavilla yksiselitteistä laskelmaa, kuinka paljon enemmän eläinperäistä tuotantoa Suomessa tuetaan kuin kasviperäistä. Se, että Suomen tuotantotuista valtaosa menee maitotiloille, kuitenkin osoittaa, että eläinperäisen tuotannon tukia maksetaan moninkertaisesti verrattuna ihmisen ravinnoksi tarkoitettuun kasviperäiseen tuotantoon. Ja vaikka kasviperäistä tuotantoa tuetaan, sataa suurin osa senkin tuesta epäsuorasti eläintuotannolle: Suomen viljasadosta noin puolet menee eläinten rehuksi ja ihmisravinnoksi vain reilut 10 prosenttia. 

Yksittäinen ihminen ei voi valitettavasti tukipolitiikkaan juuri suoraan vaikuttaa, sillä päätökset tehdään EU:n ja valtakunnanpolitiikan tasolla. Ruoan hintaan vaikuttaa tukien lisäksi kuitenkin myös sen menekki. Mitä suuremmissa erissä ruokaa voidaan valmistaa, sitä matalammaksi sen yksikköhinta kaupassa laskee. Vegaanisia tuotteita kaupasta ostamalla voi siis vaikuttaa pitkällä aikavälillä tuotteiden kokonaishinnan laskuun. Suurinta valtaa ruoan hinnasta kantavat kuitenkin poliitikot. Halvempaa ja reilumpaa vegekauppakassia havittelevan kannattaa suunnata huomionsa siihen, että vaatii päättäjiltä kestävämpää tukipolitiikkaa. 

Lisää tietoa muun muassa ruoan hinnan muodostumisesta sekä ideoita siihen, mitä asialle voi tehdä löytyy Suvi Auvisen kirjasta Lihan loppu.

Artikkelin kirjoittaja Suvi Auvinen (TeM) on toimittaja, kirjailija ja aktivisti.

Lähteet 

Auvinen, Suvi (2019) Lihan loppu. Kosmos kustannus.