Kani turvakodissa. Kanin korvat ovat pystyssä.
pro
ja
anti
ani
malia

Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia ja eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia

Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia jaetaan joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 1987. Palkinnolla Animalia haluaa antaa tunnustusta niille tahoille, jotka ovat esimerkillisellä toiminnallaan edistäneet eläinten hyvinvointia ja oikeuksia.

Eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia jaetaan vuoden eläinvastaisimmalle teolle. Tahon toivotaan sen myötä muuttavan toimintaansa eläinystävällisempään suuntaan. Anti Animalia -palkinto jaetaan, mikäli vuoden aikana on noussut esiin jokin eläimille erityisen negatiivinen ilmiö.

Eläinoikeuspalkinnon tai eläinvastaisuuspalkinnon voi saada yksityishenkilö, ryhmä, organisaatio tai yritys.

Palkinnot vuosilta 1991–2023:

2023

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: Suomen Eläinoikeusjuristit ry:lle heidän eläinoikeuksien eteen tekemästään uudenlaisesta työstä,  joka pyrkii parantamaan eläinten asemaa oikeudellisin keinoin. Eläinoikeusjuristien tavoittena on tuoda eläinten itseisarvo ja oikeudet perustuslakiin, jossa tällä hetkellä säädetään vain ihmisten oikeuksista. Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia myönnetään myös yhdistyksen Eläinten oikeudet perustuslakiin -kansalaisaloitteesta, joka keräsi yli 50 000 allekirjoitusta ja etenee eduskuntaan. 

2022

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: Lapin yliopiston, Lappeenrannan LUT-yliopiston, Oulun yliopiston ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnille, jotka ovat tehneet tänä vuonna päätöksen tarjota omissa tilaisuuksissaan ja tapahtumissaan vain vegaanista ruokaa.

2021

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: Pastori ja teologian tohtori Kari Kuulalle arvokkaasta työstä eläinten puolesta. Kari Kuula on herätellyt myötätuntoa tuotantoeläimiä kohtaan. Kannanotoillaan hän on asettanut itsensä alttiiksi vastapuheenvuoroille ja jatkanut ansiokkaasti ja rakentavalla tavalla keskustelua eläinten asemasta yhteiskunnassamme.
  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia elämäntyöstä: Filosofi, eläin- ja ympäristöetiikan dosentti Elisa Aaltolalle sinnikkäästä työstään ei-ihmislajisten eläinten puolesta. Aaltolan tieteellinen työ on uraauurtavaa. Tieteen popularisoijana ja aktivistina hän tuo toistuvasti eläinten äänen mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

2020

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: Tietokirjailija ja dokumentaristi Mia Takulalle rohkeasta työstä erittäin uhanalaisen suden puolesta.
  • Eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia: Maa- ja metsätalousministeriölle sianlihan Kiinan viennin edistämisestä.

2019

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: Polkka – Pohjois-Karjalan tukipalvelut oy (eläin- ja ympäristöystävällisen tuoteinnovaation tuomisesta joukkoruokailuun ja joukkoruokailun roolin esiin tuominen eläin- ja ilmastokysymyksissä).
  • Eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia: maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (EU:n vieraslajiasetuksen tulkinnasta, joka johti muun muassa supikoiran metsästyksen rajoitusten poistamiseen).

2018

  • Eläinoikeuspalkinto Pro Animalia: ravintola Bella Loviisa (vegaaninen ravintola Loviisassa).
  • Eläinvastaisuuspalkinto Anti Animalia: Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto (turkistarhauksen puolustamisesta).

2017

  • Pro Animalia: vaateyritykset Ivana Helsinki, Ferrer, Globe Hope, Tazzia ja SL Studio (ensimmäiset suomalaisyritykset, jotka liittyivät Fur Free Retailer -ohjelman osaksi vuonna 2006).
  • Anti Animalia: Luhta (turkisten käytöstä vaatemallistoissa).

2016

  • Pro Animalia: Sipsikaljavegaanit (merkittävästä työstä veganismin valtavirtaistamiseksi).
  • Anti Animalia: Atrian ja HKScanin Lihasta-viestintähanke (kouluille suunnatusta kampanjasta, jonka yhteydessä tarjottiin oppilaille harhaanjohtavaa sisältöä tuotantoeläinten hyvinvoinnista).

2015

  • Pro Animalia: Tuula Heinonen, FICAM.
  • Anti Animalia: Suomen hallitus.

2014

  • Pro Animalia: Jenni Haukio (rohkeista kannanotoista eläinten puolesta).
  • Anti Animalia: Tampereen kaupunki (haluttomuudesta edes selvittää Särkänniemen delfinaarion alasajoa).

2013

  • Pro Animalia (kaksi palkittua): Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitetta tukeneet kansanedustajat sekä Docventuresin Tuomas Milonoff ja Riku Rantala.
  • Anti Animalia: Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.).

2012

  • Pro Animalia ja Anti Animalia -palkintoja ei jaettu vuonna 2012.

2011

Animalian 50-vuotisjuhlavuoden kunniksi jaettiin Pro Animalia -palkinnot viiden viime vuosikymmenen merkittävimmille ilmiöille eläinten hyväksi seuraavasti:

  • 1960-luku: Palkinto Koe-eläinten suojelu ry:lle sekä yhdistyksen perustajille.
  • 1970-luku: Palkinto niille 100 000 suomalaiselle, jotka allekirjoittivat adressin tiukemman eläinsuojelulainsäädännön puolesta.
  • 1980-luku: Palkinto rohkeille yksilöille, jotka omilla toimillaan toivat kysymykset eläinten hyvinvoinnista julkiseen keskusteluun.
  • 1990-luku: Palkinto julkisuuden henkilöille, jotka omilla kasvoillaan ottivat kantaa eläinten puolesta.
  • 2000-luku: Palkinto suomalaisten eläintilojen salakuvaukselle sekä eläinten huonojen olojen saamalle mediajulkisuudelle.

2010

  • Pro Animalia: Oikeusministeri Tuija Braxille.
  • Anti Animalia: Pääministeri Mari Kiviniemelle.

2009

  • Pro Animalia: Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Sanna Hellströmille.
  • Anti Animalia: Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle.

2008

  • Pro Animalia: A-Studiolle
  • Anti Animalia: Suomen hallitukselle

2007

  • Pro Animalia: Eläinlääkäri Saana Kaukolle – esimerkillisestä työstä siipikarjan eläinkuljetuksiin liittyen.
  • Anti Animalia: Finfoodin Sulka hattuun siipikarjalle -tiedotuskampanjalle – kuluttajalle annetuista virheellisistä mielikuvista.

2006

  • Pro Animalia: Jimi Pääkallolle, Tidjanille, Kim Heroldille ja Mehdi Younesille sekä valokuvaaja Jere Hietalalle – viihdetähdet ovat mukana Animalian Ink not mink -kampanjassa, jolla otetaan kantaa turkissomisteita vastaan.
  • Anti Animalia: Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkariselle – vastusti Ruotsin minkkilakiehdotuksen voimaantuloa.

2005

  • Pro Animalia: Helsingin Pelastuslaitoksen palomies Vesa Nurmiselle – Hätään joutuneiden eläinten auttamisesta vähäisistä resursseista huolimatta.

2004

  • Pro Animalia: Pia Viitaselle – eläinsuojelullinen aktiivisuus eduskunnassa.
  • Anti Animalia: Suomen sikadirektiivin tulkinnalle ”esteettömästä lattia-alasta” emakoille ryhmäkarsinassa.

2003

  • Pro Animalia: Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tutkijoille tohtori Mari Heinoselle, tohtori Olli Peltoniemelle, dekaani Hannu Saloniemelle ja tohtori Anssi Tastille – lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistavien olosuhteiden vaatimisesta tuotantoeläimille.
  • Anti Animalia: Tehotuotantoon liittyvistä eläinsuojeluongelmista.

2002

  • Pro Animalia: Viivi Koomsonille, Valaiden puolesta ry – pitkäaikaisesta ja sinnikkäästä työstä valaiden ja delfiinien puolesta.
  • Anti Animalia: Sub-tv:n Madventures-ohjelman Riku Rantalalle ja Tuomas Milonoffille – tyylistä tehdä eläimille tehtävästä raa’asta väkivallasta viihdettä nuorille suunnatussa matkailuohjelmassa.

2001

  • Pro Animalia: Ruotsin maatalousministeri Margareta Winbergille – eläinystävällisestä toiminnasta Ruotsin EU-puheenjohtajakauden aikana sekä aktiivisesta ja sinnikkäästä työstä turkistarhauksen lopettamiseksi Ruotsissa.
  • Anti Animalia: Niille kansanedustajajile ja eurokansanedustajajille, jotka pukeutuivat turkiksiin linnan juhlissa vuonna 2001.

2000

  • Pro Animalia: Itä-Suomen eläinlääkäri Paula Junnilaiselle – tuonut aktiivisesti esille eläinsuojelua.

1999

  • Pro Animalia: HOK:n S-market ketjulle panostamisesta luomutuotteiden myyntiin.
  • Anti Animalia: Tampereen kaupunginvaltuustolle Särkänniemi Oy:n delfinaarion sulkematta jättämisestä.

1998

  • Pro Animalia: Eläinlääkäri Maria Tirkkoselle – eläinten hyvinvoinnin edistämisestä terveydenhuollon kouluttajana.
  • Anti Animalia: Kiinaan turkiseläimiä vieneille tarhaajille.

1997

  • Pro Animalia: Professori Hannu Saloniemelle – pitkäaikainen työ eläinten hyvinvoinnin opetuksen ja tutkimuksen uranuurtajana.

1996

  • Pro Animalia: Eduskunnan eläinsuojeluryhmälle – aktiivinen toiminta eläinsuojelulain valmistelussa ja eläinten hyvinvoinnille tärkeiden uudistusten tukemisessa.

1995

  • Pro Animalia: A-munan hankintapäällikkö Kimmo Saariselle ja munantuottajille Jaakko ja Pirkko Larmolle – Suomen ensimmäinen lattiakanala.

1994

  • Pro Animalia: Malleille Tanja Vienonen, Henna Meriläinen ja Mia Forsell – aktiivinen osallistuminen turkistenvastaiseen kampanjaan.

1993

  • Pro Animalia: Eläinlääkäri Mikael Ilvekselle – räväkät kannanotot eläinten puolesta julkisuudessa.
  • Pro ja Anti Animalia: Munakunnalle – lattiakanalatuotannon käynnistäminen ja häkkikanalat.

1992

  • Pro Animalia: Eläinlääkäri Auli Koposelle ja toimittajille Asta Korpikalliolle ja Hannu Holvakselle – teuraseläinten kohteluun liittyvien epäkohtien ja säädösrikkomusten julkistaminen.
  • Anti Animalia: Valtion liikuntatieteelliselle neuvottelukunnalle – tuskallisten liikuntavammoja tutkivien eläinkokeiden rahoittaminen ja Oulun yliopiston koe-eläintoimikunnalle – eettisesti kyseenalaisten kokeiden hyväksyminen ja luokittelu alempaan luokkaan, salaiseksi julistaminen ym. puutteita toimikunnan työssä.

1991

  • Pro Animalia: Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäelle – julkisuudessa esitetyt räväkät lausunnot eläinten oikeuksista ja Filosofian tohtori Leo Lehtiselle – sitkeän metsästyksen epäkohtiin liittyvän kampanjoinnin kunniaksi.
  • Anti Animalia: Maa- ja metsätalousministeriön kalastus- ja metsästysosastolle – ylimpänä metsästystä valvovana viranomaisena liikaa painottanut metsästäjien etuja ja jättänyt eläinyksilöiden kärsimykset liian vähälle huomiolle.

Kuva: Jo-Anne McArthur / We Animals