Kyteekö Suomen turkistarhoilla seuraava koronaviruskriisi?
Koronavirustartunnat leviävät Pohjanmaalla, jossa suurin osa Suomen turkistarhoista sijaitsee.
Uusimmat tiedot Suomen koronavirustartunnoista erityisesti Vaasan sairaanhoitopiiristä ovat huolestuttavia. Sekä Hollannissa että Tanskassa koronavirus leviää tällä hetkellä aggressiivisesti turkistarhoilla. Tanskassa on myös havaittu, että virus mutatoituu minkeissä ja leviää edelleen ihmisiin.
Sekä Hollannissa että Tanskassa tarhoja on tutkittu systemaattisesti. Suomessa näin ei ole tehty, vaikka Suomessa kasvatetaan noin miljoona minkkiä vuodessa pääosin Pohjanmaan alueella. Lisähuolta aiheuttaa se, että koronaviruskriisi on käytännössä lopettanut eläinsuojelutarkastukset lähes kokonaan.
”Pelkäämme, että on vain ajan kysymys, milloin Suomesta löytyy ensimmäinen turkistarha, jonka eläimillä todetaan koronavirus. Myös supikoirien on todettu voivan kantaa virusta, mikä lisää riskiä erityisesti Suomessa, joka on ainoa Euroopan maa, jossa supikoiria vielä tarhataan. Vaasan alueen tilanne onkin huolestuttava. Ihmettelen suuresti, ettei turkistarhojen koronariskiä oteta vakavasti”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo
Hollannissa jo yli 60 turkistilalla on todettu koronavirusta, ja maassa on virustartuntojen vuoksi tapettu noin 2,6 miljoonaa minkkiä. Tanskassa tartuntoja on myös jo yli 60 tarhalla, ja maassa on aloitettu noin 2,5 miljoonan minkin tappaminen. Sekä Tanskan että Hollannin asiantuntijat pitävät todennäköisenä sitä, että virus on useissa tapauksissa tarttunut minkeistä ihmisiin, jotka ovat edelleen levittäneet virusta.
Ruotsissa tutkijat ja eläinlääkärit vaativat minkkitarhojen sulkemista
Tanskassa on myös havaittu, että virus mutatoituu minkeissä ja jatkaa leviämistä ihmisiin muuntautuneena. Tanskassa onkin todettu jo viisi erilaista koronaviruksen mutaatiota, joiden tutkijat katsovat olevan lähtöisin maan minkkitarhoista.
Eri maiden virologit ja asiantuntijat pitävät myös mahdollisena, että turkistarhoilla elävät minkit tai supikoirat ovat olleet avainasemassa siinä, kuinka virus on alunperin siirtynyt lepakosta ihmiseen.
“Suomessa kasvatetaan noin miljoona minkkiä ja noin 150 000 supikoiraa vuosittain. Hollannissa turkistarhaus on kielletty siirtymäajalla, mutta koronaviruskriisin vuoksi maa on päättänyt sulkea tarhat nopeutetulla aikataululla. Ruotsissa 120 tutkijaa ja eläinlääkäriä sekä Ruotsin eläinlääkäriliitto vaativat juuri minkkitarhojen sulkemista koronariskin vuoksi. Suomessa tulisi vähintäänkin tehdä systemaattisia tarkastuksia sekä minkki- että supikoiratiloille”, Kivekäs sanoo.
Lisätiedot:
Heidi Kivekäs
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi
Lähteitä:
Tartunnat minkeistä ihmisiin ja mutaatiot:
Nordtingrt: Forsker: Fem virusstammer fra mink findes nu hos nordjyder
DR: Hvor blev jeg smittet? Sådan afslører danske forskere, hvem der smitter hvem med corona
De Volkskrant: Corona-uitbraak door nertsen veel heftiger dan bekend: zeker 66 mensen besmet
Biorxiv: Jumping back and forth: anthropozoonotic and zoonotic transmission of SARS-CoV-2 on mink farms
Tilanne Tanskan turkistarhoilla:
AP News: Danes start culling 2.5 million minks after virus hits farms
The Independent: Coronavirus: Denmark culls 2.5 million mink amid outbreak on dozens of fur farms
Tilanne Hollannin turkistarhoilla:
Rijksoverheid: Twee nieuwe besmettingen COVID-19 bij nertsenbedrijven
Virologien ja muiden asiantuntijoiden lausuntoja:
De Volkskrant: Corona-uitbraak door nertsen veel heftiger dan bekend: zeker 66 mensen besmet
CGTN: Are farming methods causing an increase in viruses like COVID-19?
The Guardian: Germany’s Covid-19 expert: ’For many, I’m the evil guy crippling the economy’
Ruotsalaiset tutkijat ja eläinlääkärit:
Dagens Nyheter: DN Debatt. ”Sverige bör följa efter och stänga minkfarmerna”
Sveriges Veterinärförbund: SVF instämmer i uppmaningen om att avveckla buruppfödning av mink
Suomen turkistilojen ja kasvatettujen minkkien ja supikoirien määrä:
Animalia-media: Turkiseläinten ja turkistilojen määrä laskussa, selviää Fifurin tilastoista