Saga Fursin asiakas Woolrich Europe sitoutuu turkittomuuteen
Kansainvälinen ulkoiluvaatebrändi Woolrich Europe on ilmoittanut sitoutuvansa turkittomuuteen. Osana sitoumustaan Woolrich Europe on liittynyt maailmanlaajuiseen Fur Free Retailer -ohjelmaan, jossa on mukana 1 700 brändiä ja vähittäiskaupan toimijaa eri puolilta maailmaa.
Fur Free Retailer -ohjelmaa ylläpitää kansainvälinen Fur Free Alliance, johon kuuluu 45 eläinjärjestöä ympäri maailman. Animalia on Fur Free Alliancen jäsen.
Woolrich Europe on ollut suomalaisen turkishuutokauppayhtiö Saga Fursin asiakas.
”Saga Furs on menettänyt viime vuosina isoja asiakkaita. Muotialalla tiedetään, että nykypäivän kuluttaja ei halua vaatteisiinsa aitoa turkista, ja siksi alalla onkin jo laajasti luovuttu turkisten käytöstä. Woolrich Europe on merkittävä muotialan toimija, ja sen sitoutuminen turkittomuuteen on viimeisin askel kohti alan turkittomuutta. Woolrichin päätös on myös tärkeä viesti eurooppalaisille päättäjille siitä, että muotiala ei tarvitse turkiksia”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Woolrichin päätös tulee juuri kun eurooppalaisesta turkistuotannosta päätetään. Euroopan komissio valmistelee parhaillaan vastaustaan Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan turkistarhauksen kieltämistä koko EU:n alueella. Aloite keräsi yli 1,5 miljoonaa allekirjoitusta.
Woolrich Europe lopettaa eläinten turkista sisältävien vaatteiden valmistuksen vuoden 2026 loppuun mennessä. Kaikki Woolrich Europen uudet mallistot ovat turkittomia 1.1.2027 alkaen.
Woolrich-brändin Euroopan, Turkin ja Venäjän liiketoiminnot siirtyivät marraskuussa 2025 uudelle omistajalle, BasicNetille. Omistajanvaihdos vauhditti Woolrich Europen liittymistä Fur Free Retailer -ohjelmaan. Turkittomuus koskee kaikkia Woolrich Europen myymälöitä. Yhtiö työskentelee aktiivisesti sen eteen, että turkittomuus laajenee myös Euroopan ulkopuolisiin toimintoihin.
Vuonna 1830 perustettua Woolrichiä pidetään Yhdysvaltojen vanhimpana ulkoiluvaatebrändinä. Nykyään Woolrichillä on maailmanlaajuisesti 33 myymälää ja tehtaanmyymälää, joista 23 sijaitsee Euroopan unionin alueella.
Aiemmin Fur Free Retailer -ohjelmaan ovat sitoutuneet muun muassa luksusbrändit Max Mara, Gucci, Armani, Prada, Dolce & Gabbana, Furla, Chanel, Balenciaga ja Hugo Boss ja lisäksi muotiketjut kuten H&M, Zara, Lindex ja monet muut.
Kuva: iStock.com / Rudolf Prchlik
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi.
Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.