Uusi raportti: Turkistarhauksen kieltäminen tulee halvemmaksi kuin turkistarhauksen sääntely

Uusi kansainvälinen raportti kertoo, että taloudellisesti tehokkainta olisi kieltää turkistarhaus. Turkistarhauksen hallittu lakkauttaminen EU:ssa viiden vuoden siirtymäajalla vaatisi vähemmän julkista rahoitusta kuin uusien pitovaatimusten säätäminen.

Raportin mukaan EU:ssa vielä toimivien turkistarhojen hallittu sulkeminen viidessä vuodessa tulisi maksamaan arviolta 144 miljoonaa euroa. Uusien vaatimusten toteuttaminen tulisi sen sijaan vaatimaan julkista rahoitusta vaatimuksista riippuen 201–920 miljoonaa samalla aikavälillä. 

EU-komissio valmistelee parhaillaan vastaustaan eurooppalaiseen Fur Free Europe -kansalaisaloitteeseen, jonka allekirjoitti yli 1,5 miljoonaa EU-kansalaista.

“Jos EU päättää turkistarhauksen kieltämisen sijaan säätää uusia vaatimuksia alalle, rahaa tuhlataan sekä näiden vaatimusten täyttämiseksi että turkistarhauksen jatkamiseksi. Turkistarhaus aiheuttaa jo nykyisellään valtavasti kuluja niin EU:lle kuin Suomellekin”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Griffin Carpenterin vuonna 2025 julkaistu raportti arvioi, että turkistarhauksen yhteiskunnalliset kustannukset EU:ssa ovat noin 446 miljoonaa euroa vuodessa. Animalia-median tuoreen selvityksen mukaan turkistarhauksesta on aiheutunut Suomen valtiolle lähes 100 miljoonan kulut 2020-luvulla.

Sääntely lisää kuluja, ei ratkaise ongelmaa

Turkistarhauksen sääntely ei ratkaise alan perusongelmaa: tarhausta ei ole mahdollista toteuttaa niin, että se olisi taloudellisesti kannattavaa ja täyttäisi eläinten lajityypilliset tarpeet edes tyydyttävästi. Myös EFSA:n tieteellinen raportti tunnistaa ongelman selvästi. Esimerkiksi minkki on maalla ja vedessä liikkuva eläin, jonka reviiri voi olla hyvin laaja.  

Turkistarhoilla elävät eläimet kärsivät vakavista terveysongelmista. Vaikka turkisala on toistuvasti kertonut esimerkiksi puuttuvansa ylisuurten kettujen jalostukseen, mitään ei ole tehty. Turkistarhaus on jo kielletty tai sitä on rajoitettu eri tavoin jo 24 EU-maassa. 

“Euroopan unioni on jo aiemmin ollut samassa tilanteessa. Sen sijaan, että häkkikanalat olisi kielletty kokonaan, ne korvattiin varustelluilla häkeillä. Nyt EU haluaa luopua tuotantoeläinten häkkikasvatuksesta ja varusteltuihin häkkeihin käytetyt rahat valuvat hukkaan. Vaikka turkistarhaukselle annettaisiin uusia vaatimuksia, eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta ne eivät riitä. Lisäksi uusi sääntely aiheuttaa uusia kuluja niin veronmaksajille kuin tarhaajillekin. Turkistarhauksen kieltäminen on paras ratkaisu”, Kivekäs sanoo.

Raportin kirjoittajat: Griffin Carpenter ja Artūrs Kaņepājs  
Raportin tilaajat:  Eurogroup for Animals, Respect for Animals, World Animal Protection SE ja VIER PFOTEN International

Eurogroup for Animals on yli sadan eläinjärjestön kattojärjestö. Animalia on Eurogroup for Animalsin jäsen.  

Kuva: Andrew Skowron / We Animals

Lue lisää:
Griffin Carpenter: Pay to stay or pay to go
Animalia: Turkisala vaikuttaa EU:n talouteen negatiivisesti, uusi raportti paljastaa
Animalia-media: Turkisala aiheuttanut lahes 100 miljoonan euron kulut Suomelle 2020-luvulla