Lopetetaan eläinkokeet
Eläinkokeet ovat epäluotettavia, epäeettisiä ja kalliita. Suomen ja EU:n on lopetettava eläimille aiheutettu kärsimys ja sitouduttava eläinkokeiden lakkauttamiseen mahdollisimman nopeasti.
EU-maissa ja Norjassa kärsii vuosittain yli 9 miljoonaa eläintä eläinkokeiden takia. Koe-eläinten määrä ei ole juurikaan laskenut, vaikka EU-direktiiviin kirjattiin jo yli 10 vuotta sitten tavoite, että EU:n tulee pyrkiä eläinkokeiden lakkauttamiseen.
Myös Suomessa tehdään joka vuosi eläinkokeita. Vuonna 2024 yli 150 000 eläintä kärsi ja kuoli eläinkoetoiminnan takia.
Nämä esimerkit kertovat siitä, että sekä EU:n että Suomen on toimittava pikaisesti, jotta koe-eläinten määrä saadaan voimakkaaseen laskuun.
Allekirjoita vetoomus, jossa vaadimme puolueita toimimaan sen puolesta, että Suomi tekisi suunnitelman eläinkokeiden vähentämiseksi ja lopettamiseksi!
Miksi eläinkokeet tulee lopettaa?
Eläinkokeet eivät ole luotettava tapa tehdä tutkimusta: yli 90 prosenttia uusista lääkkeistä epäonnistuu ihmisillä tehtävissä kliinisissä kokeissa, eli ne ovat ihmisille haitallisia tai ne eivät tehoa. Nykyaikainen, ihmislähtöinen tiede pystyy ennustamaan ihmiseen kohdistuvat vaikutukset paremmin.
Kun tutkitaan syövän etenemistä hiiressä, saadaan tarkka kuva siitä, miten syöpä kehittyy juuri hiiressä. Parhaimmillaan voidaan jopa löytää lääke, joka pysäyttää syövän leviämisen hiiressä. Mutta se, kuinka sovellettavissa tämä tieto on ihmisen biologiaan, onkin arvoitus. Hiiri ei ole ihminen, eikä eläinkokeellinen tutkimus ole siten koskaan suoraan sovellettavissa ihmisiin. Eläimissä tutkittavat tautimallit aiheutetaan niille usein keinotekoisesti, jolloin jo taudin syntymekanismi on erilainen kuin ihmisillä. Tämä vaikuttaa myös siihen, millainen hoito tehoaa sairauteen, ja miksi tulokset ovat niin huonosti sovellettavissa ihmisiin.
Eläinkokeet aiheuttavat eläimille kipua, ahdistusta ja kärsimystä. Lähes puolet EU:ssa tehtävistä eläinkokeista on vakavaa tai kohtalaista kärsimystä aiheuttavia. Mutta myös eläinten kasvattaminen ahtaissa ja virikkeettömissä oloissa heikentää niiden hyvinvointia ja pahentaa eläinten kokemuksia. Stressaantuneista eläimistä saadut tulokset heikentävät entisestään niiden luotettavuutta.
Mitä voit tehdä?
Allekirjoita vetoomus, jossa vaadimme puolueita toimimaan sen puolesta, että Suomi tekisi suunnitelman eläinkokeiden vähentämiseksi ja lopettamiseksi!
Vetoomus luovutetaan suomalaisten eduskuntapuolueiden johtajille syksyllä 2026, jotta puolueet ottaisivat koe-eläimet ja eläinkokeiden lopettamisen huomioon vaalityössään ja lopulta hallitusohjelmassa vuonna 2027.
Allekirjoita vetoomus eläinkokeiden lopettamiseksi
Eläinkokeet aiheuttavat vakavaa kärsimystä eläimille. Eläimet kärsivät esimerkiksi halvaantumisista, kasvaimista, myrkytysoireista ja ihonärsytyksistä. Kärsimys ei tule loppumaan ilman poliittista tahtoa.
Suomi on sitoutunut EU:n koe-eläindirektiivin myötä korvaamaan kaikki eläinkokeet eläinkokeettomilla vaihtoehdoilla. Eläinkokeiden lopulliselle korvaamiselle ei kuitenkaan ole luotu minkäänlaista aikataulua tai muuta sitovaa suunnitelmaa. Tavoite jää toteutumatta, jos konkretia puuttuu.
Suomen tulee pyrkiä edelläkävijäksi eläinkokeettoman tieteen edistämisessä. Iso-Britannia otti merkittävän askeleen kohti eläinkokeiden lakkauttamista julkaistessaan vuonna 2025 strategian, jonka tavoitteena on lopettaa koe-eläinten käyttö tieteellisessä tutkimuksessa tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta. Meidän tulee seurata tätä esimerkkiä.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Suomeen luodaan toimintasuunnitelma, joka määrittää konkreettiset askeleet ja aikataulun koe-eläinmäärien vähentämiselle ja eläinkokeiden lopettamiselle lopulta kokonaan. Toimintasuunnitelman tulee sisältää nimetyt vastuutahot, rahoituksen sekä sitovan aikataulun. Tämä toimintasuunnitelma tulee kirjata seuraavaan hallitusohjelmaan.
Kuva: Jo-Anne McArthur / Te Protejo / We Animals
Saat ajankohtaiset eläinuutiset ja tietoa työmme etenemisestä suoraan sähköpostiisi.
Kirjoita alla olevaan laatikkoon sähköpostiosoitteesi ja paina lähetä.
Voit peruuttaa tilauksen milloin vain.