Taloustutkimus: 76 % suomalaisista ei hyväksy turkistarhauksen tukemista – nykymuotoista turkistarhausta vastustaa 73 %
Noin kolme neljästä suomalaisesta vastustaa turkistarhauksen tukemista julkisin varoin. Suomalaisista 76 % on joko täysin tai osittain eri mieltä väitteestä: ”Turkistarhausta tulee tukea julkisista varoista.”
“Tämä on selkeä viesti hallitukselle, joka on tukenut turkisalaa miljoonilla euroilla. Poliittisessa ja taloudellisessa kriisissä tarpovan alan pönkittäminen verovaroin ei kerta kaikkiaan mahdu suomalaisten oikeustajuun”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo.
Eläinjärjestön tekemän selvityksen mukaan turkistarhausta on tuettu jo yli 5 miljoonalla eurolla vuonna 2020. Hallitus on lisäksi päättänyt tukea maatalouden alkutuotantoa 48 miljoonalla eurolla.
Business Finlandin tukemasta 10 turkistarhasta suurin osa on tehnyt jo ennen koronapandemiaa kahtena edellisenä tilikautenaan tappiollisen tuloksen. Tukia ovat myöntäneet Business Finlandin lisäksi ELY-keskukset ja Valtiokonttori.
”On uskomatonta, että koronatukia jaetaan alalle, joka on ollut kriisissä jo monta vuotta. Kun tiedämme lisäksi, että suurin osa kansalaisista ei hyväksy nykymuotoista turkistarhausta, on todella ristiriitaista, että hallitus haluaa aktiivisesti tukea tällaista toimintaa”, Oikeutta eläimille -järjestön viestintä- ja kampanjavastaava Kristo Muurimaa sanoo.
Nykymuotoista turkistarhausta ei hyväksytä, täyskiellon kannatus kasvaa
Taloustutkimuksen mielipidemittauksessa kysyttiin myös edellisvuosien tapaan vastaajan mielipidettä turkistarhaukseen. Suomalaista 73 % vastustaa nykyisenkaltaista turkistarhausta, eli haluaisi lopettaa tarhauksen siirtymäajalla tai sallisi sen jatkuvan vain, jos eläimille taataan huomattavasti paremmat olot. Täyskieltoa kannattaa jo 38 % kansalaisista. Vain 16 % sallisi turkistarhauksen jatkuvan entisellään.
”Turkistarhoilla eläville eläimille luvattiin parempia oloja jo vuonna 2013, mutta hallituksen toimintaa on tässäkin ohjannut alan taloudellinen etu, eikä eläinten hyväksi ole tehty mitään. Kuitenkin hallituspuolueiden enemmistö vastustaa turkistarhausta ja turkistarhauksen kiellolle on kansalaisten selvä tuki. Tämän tulisi näkyä päätöksissä”, Kivekäs sanoo.
Turkistarhauksen kannattavuusongelmien ohella myös koronavirus antaa lisäpontta tarkastella turkistarhauksen asemaa Suomessa. Euroopan minkkitarhoilla on löydetty uusia koronamutaatioita ja esimerkiksi Tanska ja Hollanti ovat ajamassa minkkitarhansa kokonaan alas.
”Nyt olisi korkea aika laittaa piste turkistarhaukselle, joka on paitsi koronariski, myös vailla kansan hyväksyntää. Suomen tulisi panostaa kestäviin elinkeinoihin ja lopettaa epäeettisen alan tekohengittäminen”, Muurimaa sanoo.
Lisätiedot:
Tutkimus- ja otantamenetelmä: Tutkimukset on tehty atk-avusteisena puhelinhaastatteluina osana Taloustutkimuksen Telebus-tiedonkeruuta. Haastattelujen kohderyhmä on 15–79-vuotias väestö Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Puhelinhaastattelujen otos muodostettiin satunnaisotannalla Bisnoden Ihmiset -palvelusta.
Tutkimuksen ajankohta: Tiedonkeruut tehtiin 16.–19.11.2020 välisenä aikana.
Otoksen koko: Esityksessä ensimmäisenä olevaan tutkimukseen vastasi 1001 henkilöä. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan kohderyhmää edustavaksi.
Virhemarginaali: Tilastollinen virhemarginaali on 95 %:n luotettavuustasolla koko otoksesta suurimmillaan noin ± 3,2 prosenttiyksikköä
Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi
Kristo Muurimaa
kampanja- ja viestintävastaava, Oikeutta eläimille
puh. 044 722 3352
kristo.muurimaa@oikeuttaelaimille.fi