Vaikuta EU:n eläinlainsäädäntöön – vastaa kyselyyn 

Euroopan unionissa tarkastellaan parhaillaan eläinten hyvinvointilainsäädäntöä. Laista on käynnissä julkinen kuuleminen, johon kuka tahansa voi käydä vastaamassa. Kuulemisessa on tarkoitus selvittää vaihtoehtoja lain puutteiden korjaamiseksi. Kysely sulkeutuu perjantaina 21.1.2022.  

 Kuulemisessa otetaan kantaa esimerkiksi eläinkuljetuksiin, siirtymäaikoihin, teurastusmenetelmiin ja muihin eläinten hyvinvointia koskeviin kysymyksiin. Kyselyyn vastaaminen on suora keino vaikuttaa EU:n eläinpolitiikkaan ja lain epäkohtiin. Myös Animalia on antanut omat vastauksensa kyselyyn. 

Vastauksen jättämiselle on valmis lomakepohja. Suurin osa kysymyksistä on monivalintakysymyksiä, ja lisäksi lopussa on kohta avoimelle vastaukselle. Kyselyyn pääsee vastaamaan täällä: Eläinten hyvinvointi – EU:n lainsäädännön tarkistaminen (europa.eu).

Turkistarhauksen lopettamista tulee painottaa 

Kyselyn kohdassa 8 kysytään, pitäisikö tietyille eläinlajeille olla erityisvaatimuksia. Turkiseläimiä ei tule sisällyttää tähän listaan, koska hyvinvointivaatimusten määrittely saattaa johtaa riittämättömien standardien käyttöönottoon ja siten vahvistaa turkistarhauksen asemaa. Animalian tavoitteena on turkistarhaton maailma, ja turkistarhaus tulee lopettaa yksiselitteisesti. Listaan tulee siis sisällyttää kaikki eläinlajit, paitsi turkiseläimet. 

Lisätietoa sekä Fur Free Alliancen ohjevideo vastaamiseen (englanniksi).  

Oikeutta eläimille on julkaissut Anima Internationalin tuottaman ohjevideon suomenkielisillä tekstityksillä, josta saa apua vastaamiseen.
 

Elina Rodriguez
Elina Rodriguez
Eläinpoliittinen asiantuntija