Viherpesu 40° eli viisi (vähemmän tunnettua) faktaa villasta

Villa. Yhtä lämmintä ja kotoisaa kuin mummon kutomat sukat, viatonta kuin vastasyntynyt karitsa, perinteistä ja juurevaa kuin kedolla laiduntava katras. Mitä vikaa villan käytössä voisi olla? Ehkä ei käytössä, mutta villan tuotannossa – valitettavan paljon. Australialaislampureiden julma mulesing-käytäntö on monelle tuttu asia, mutta mitä muuta villasta pitäisi tietää?

Suurin osa maailman villasta on lampaanvillaa, mutta villaa otetaan myös vuohista (mohair, kašmir), kaneista (angora), laamaeläimistä (muun muassa alpakka) sekä kameleista. Kaikkien näiden villojen tuotantoon liittyy ongelmia erityisesti eläinoikeusnäkökulmasta. Jotkut kehräävät myös koirien pohjavillasta lankaa, mutta tällöin kyse on käytännössä aina lemmikkikoirien tavanomaisen turkinhoidon yhteydessä irtoavan karvan hyödyntämisestä, ei teollisesta tuotannosta, jossa eläinten arvo on yhtä kuin niistä saadun materiaalin tuoma rahallinen hyöty. Tässä artikkelissa keskitytään etupäässä lampaiden villan tuotannon varjopuoliin.

FAKTA 1: Kesylammas ei ole kuolemassa sukupuuttoon

Kun puhutaan eläintuotannon vähentämisestä, monissa herää huoli siitä, että kotieläimet kuolevat sukupuuttoon, jos niitä ei käytetä hyödyksi. Suomalaista maaseutua katsellessa huoli voikin tuntua aiheelliselta, mutta globaali näkökulma hälventää pelon tuota pikaa.

Kesylammas on ihmisen jälkeen maailman yleisin suuri maanisäkäs. Lampaiden osuus maailman kaikkien maanisäkkäiden biomassasta on neljänneksi suurin nautojen, ihmisten ja sikojen jälkeen (joidenkin lähteiden mukaan kolmanneksi suurin). Lukumääräisesti lampaita on domestikoiduista eläimistä eniten, noin miljardi. Tästä määrästä noin puolet teurastetaan vuosittain. Maailmassa elää kuusi luonnonvaraista lammaslajia, joista puolet on luokiteltu vaarantuneiksi, osa alalajeista erittäin uhanalaisiksi.

Kesylampaita on kymmentuhatvuotisen domestikaation aikana jalostettu niin, että suurin osa lammasroduista ei enää pudota pohjavillaansa keväällä kuten muut eläimet, vaan villa kasvaa jatkuvasti ja aiheuttaa lopulta vakavia hyvinvointiongelmia, jos sitä ei keritä säännöllisesti. Villan tuotanto ja käyttö pyritäänkin usein esittämään peräti eläinsuojelutekona tai ainakin lihantuotannon ”sivutuotteen” ongelmattomana hyödyntämisenä. Kuitenkin maailman yleisin lammasrotu on pääasiassa villan tuotannon takia kasvatettu merinolammas.

FAKTA 2: Maatuvuus ei ole yhtä kuin ekologisuus

Villaa kehutaan usein sen kompostoitavuudesta. Puhdas villa maatuu ajan kuluessa, mutta villapaitaa ei silti saa panna biojätteeseen. Tuotteen ympäristöystävällisyyttä arvioitaessa täytyy ottaa huomioon muutakin kuin se, mitä tuotteelle käytön loputtua tapahtuu.

Villalankojen käyttökestävyyttä parannetaan yleisesti lisäämällä niihin muovia. Vyöte kertoo, mitä materiaaleja langassa on, mutta se ei kerro kaikkea. Lampaista keritty villa käy läpi monivaiheisen prosessoinnin ennen kuin siitä saadaan valmis tuote lanka- tai vaatekauppaan.

Ensin villasta erotetaan rasva, joka jatkaa matkaa usein kosmetiikka- tai vitamiiniteollisuuteen. Villan pesu, värjäys ja käsittely konepestäväksi vaativat paljon vettä ja voimakkaita kemikaaleja. Pesuveden mukana vesistöihin saattaa huuhtoutua myös hyönteismyrkkyjä, joilla lampaita on suojattu. Ympäristövaikutukset riippuvat pitkälti siitä, millainen valvonta prosessointimaassa on. Suurin osa maailman villasta käsitellään Kiinassa ja Intiassa.

FAKTA 3: Lammastuotanto ei pelasta luonnon monimuotoisuutta

Lammastuotantoa, ja usein kaikkea eläintuotantoa, perustellaan laiduntavien eläinten hyödyillä luonnon monimuotoisuudelle. Uudeksi perusteluksi on noussut myös nurmimaiden hiilensidontakyky. Mutta riittävätkö nekään tekemään villasta ekotuotetta?

Pitää paikkansa, että Suomessakin uhanalaisimpiin elinympäristöihin kuuluvat laidunnukseen perustuvat perinnemaisemat. Ne ovat olleet monen kasvi- ja hyönteislajin viimeisiä turvapaikkoja sen jälkeen, kun suuret ruohonsyöjät katosivat Euroopan luonnosta. Nämä biotoopit harvinaisine kasvi- ja hyönteislajeineen ovat katoamassa, koska laidunnus on vähentynyt roimasti tehokkuuden tavoittelun kasvatettua karjojen ja katraiden koon moninkertaiseksi ja suljettua eläimet monessa paikassa neljän seinän sisälle.

Perinnebiotooppien pelastaminen lampaiden avulla ei kuitenkaan ole ihan suoraviivainen asia. Joissakin tapauksissa perinnemaiseman hoitoon pannut lampaat ovat pistelleet poskeen juuri ne uhanalaiset kasvit, joita oli tarkoitus suojella. Pääongelma on kuitenkin se, että valtaosa maailman lampaista ei laidunna perinnebiotoopeilla vaan tuhatpäisinä laumoina laajoilla nurmikentillä ja pelloilla, joita on jopa raivattu pelkästään niitä varten.

Suurissa tuottajamaissa lammastuotanto vie valtavia maa-aluieita ja vesivaroja, ja veden ja ravinnon turvaamiseksi lampaille laidunmailta usein häädetään tai tapetaan luonnonvaraiset eläimet. Suomessakin paine lisätä suurpetojen metsästystä perustuu osittain petojen lampaille ja muille tuotantoeläimille muodostamaan uhkaan.

Epämiellyttävä totuus onkin se, että lammastuotanto vähentää luonnon monimuotoisuutta paljon useammassa paikassa kuin edistää sitä.

FAKTA 4: Lammastuotanto on ympäristöongelma

Vaikka lampaita on jalostettu erikseen lihan- ja villantuotantoon, tuotantosuunnat eivät ole niin eriytyneet, että erottelu olisi mielekästä – saati että tällaista tietoa olisi helposti saatavilla. Ensisijaisesti lihantuotantoon tarkoitetuista lampaista saadaan myös villaa, ja kaikki villantuotantoa varten kasvatettujen lampaiden ylijäämäkaritsat ja lopulta lampaat itsekin päätyvät teurastettaviksi.

Kun lasketaan kasvihuonekaasupäästöt lihakiloa kohti, villakerät jäävät kakkosiksi isommille märehtijöille, naudoille. Maankäytössä lampaat sen sijaan kirivät voittajiksi.

Vähemmän melua pidetään siitä, että ahnaasti kaikenlaista vihreää hamuavat lampaat pahentavat eroosiota monilla herkillä alueilla tuhoamalla maaperää koossa pitävän kasvillisuuden. Ylilaidunnus on aiheuttanut peruuttamatonta biodiversiteettikatoa eri puolilla maapalloa ja myös konflikteja ihmisten välillä.

FAKTA 5: Villan tuotanto aiheuttaa kärsimystä

Animalian huolenaiheena ovat tietenkin ensisijaisesti itse eläimet, joista villa otetaan. Laajamittainen tuotanto aiheuttaa ympäristöhaittojen lisäksi kärsimystä isolle joukolle tuotannossa olevia eläimiä. Lammastuotannon ainoa epäkohta ei ole australialainen mulesing-käytäntö, joka tarkoittaa nahan leikkaamista pois lampaan peräaukon ympäriltä loiskärpästen torjumiseksi.

Valtavissa katraissa yksilöllinen hoito ei ole mahdollista, ja käsittely kerimisen, hoitotoimenpiteiden, kuten rokotusten ja loishäätöjen, sekä teurastuksen yhteydessä on usein jo pelkän kiireen takia kovakouraista. Tosin ei lampaiden pieni lukumäärä ole hyvän kohtelun tae, kuten lukuisista maassamme lampaisiin kohdistuneista eläinsuojelurikoksista voi nähdä.

Muutkaan villan tuotannossa käytetyt eläinlajit eivät ole sen paremmin turvassa. Ulkomaiset eläinsuojelujärjestöt ovat julkaisseet todisteita lampaiden lisäksi myös kanien, vuohien ja alpakoiden julmasta kohtelusta, ja jotkin vaateketjut ovat kohujen vuoksi luopuneet kyseisistä villatuotteista ainakin joksikin aikaa.

Villaa markkinoidaan aitona ja eettisenä luonnontuotteena, jonka ympäristövaikutuksia vähätellään tai ne pyritään esittämään pelkästään myönteisinä. Kriittinen ja tiedostava kuluttaja kuitenkin tunnistaa markkinointipuheet viherpesuksi.

Kuva: Andrea Lightfoot / Unsplash

Pauliina Klemola