Lihasiat

Suomessa elää kerrallaan noin 1,4 miljoonaa sikaa. Vuosittain teurastetaan kuitenkin noin 2,2 miljoonaa sikaa, sillä suurin osa teurassioista on nimenomaan lihantuotantotarkoitukseen kasvatettuja, 5-6 kuukauden ikäisiä sikoja. Myös tuotannosta poistetut emakot ja karjut hyödynnetään yleensä teollisuudessa, mutta niitä ei myydä tuoreena lihana, vaan käytetään lihavalmisteiden ja makkaroiden valmistukseen.

Suomessa syödään sianlihaa yli 34 kg henkeä kohden vuodessa. Sianlihaa syödään kaikista lihalaaduista eniten, mutta sen kulutus on ollut viime vuosina laskussa. Sianliha on myös Suomen lihateollisuuden tärkein vientituote.

Suomen sikatilojen määrä on laskussa. Yksikkökoot sen sijaan kasvavat, eli yhdellä tilalla on yhä enemmän sikoja. Sianlihan tuotanto perustuu tehokkaaseen tuotantoketjuun, jossa tilat ovat erikoistuneet eri kasvatusvaiheisiin. Sikatilat jakautuvat tuotantosuunnaltaan emakkosikaloihin ja lihasikaloihin tai ovat ns. yhdistelmäsikaloita.

Lihasian elämä

Lihasian elämä alkaa porsimiskarsinassa, jossa se viettää emänsä ja sisarustensa kanssa neljä viikkoa. Vieroituksen jälkeen porsaat viettävät noin kaksi kuukautta syntymäsikalansa vieroitusosastolla. Saavutettuaan 25–30 kilon painon ne myydään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa.

Vastasyntyneille porsaille suoritetaan erilaisia toimenpiteitä. Nisävaurioiden estämiseksi alle viikon ikäisten porsaiden kulmahampaat voidaan hioa tai eläinlääkärin luvalla katkaista. Pienet porsaat tarvitsevat myös rautalisän, jonka ne luonnossa saavat maata tonkimalla. Rauta-annos voidaan antaa pistoksena tai suun kautta.

Toimenpiteistä kivuliain on kastrointi, joka suoritetaan uros- eli karjuporsaille pahanhajuisen karjunlihan syntymisen estämiseksi. Alle viikon ikäisen porsaan saa lain mukaan kastroida ilman puudutusta pihdeillä vetämällä kives ulos ihoon tehdystä reiästä ja katkaisemalla siemenjohdin. Vuonna 2012 lihateollisuus sitoutui kuitenkin siihen, että kastroinnin yhteydessä ryhdytään käyttämään kipulääkitystä. Kipulääkitys ei vie kipua pois itse toimenpiteen aikana, mutta se vähentää sen aiheuttamaa jälkikipua. Eurooppalainen liha-ala on sitoutunut siihen, että kirurgisesta kastraatiosta tulisi päästä eroon vuoteen 2018 mennessä.

Eläinsuojelulaissa kehotetaan välttämään kastrointia, mutta käytännössä toimenpide suoritetaan rutiininomaisesti lähes jokaisessa emakkosikalassa. Karjujen teurastaminen jo noin 65–70 kilogramman painoisina tekisi tämän toimenpiteen tarpeettomaksi, sillä silloin lihaan ei ehtisi muodostua karjunhajua. Yksi vaihtoehto kirurgiselle kastraatiolle on myös immunokastraatio, jossa kastraatio suoritetaan rokottamalla porsaat kaksi kertaa.

Lihasikojen olosuhteet

Suomessa lihasikoja kasvatetaan yleensä yli kymmenen sian karsinoissa, joissa teuraspainoa lähestyvälle lähes satakiloiselle sialle on Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan varattava tilaa ainoastaan 0,65 m². Lihasialla voi siis olla alle sanomalehden aukeaman verran liikkumatilaa. Siat saavat hieman lisää tilaa vuonna 2018, jolloin astuu voimaan vaatimus 0,9 m² tilasta 60-110 kiloiselle sialle.

Luontaisesti siat ovat erittäin siistejä eläimiä, jotka erottelevat makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikan tarkasti toisistaan. Tämä ei ole mahdollista ahtaissa karsinoissa, vaan siat voivat joutua makaamaan omien ulosteidensa päällä.

Lihasiat joutuvat yleensä tyytymään betoni- ja ritiläpohjaisiin karsinoihin, jotka ovat kaukana sian luontaisesta ympäristöstä. Karsinoissa käytetään kuivikkeita hyvin harvoin. Lietelantajärjestelmä on Suomessa yleisimmin käytössä oleva sikaloiden lannanpoistoratkaisu ja tarkoittaa sitä, että karsinan lattia on osittain tai kokonaan ritilää, josta ulosteet polkeutuvat läpi. Lietelannanpoistojärjestelmä tukkeutuu helposti kuivikkeita käytettäessä, eikä lietelantasikaloissa tämän vuoksi juuri käytetä kuivikkeita.

Kuivikkeiden käyttö olisi tärkeää sikojen hyvinvoinnille. Mielekkään tekemisen ja lajityypillisen tonkimisen ja pesänrakentamisen lisäksi kuivikkeet tarjoavat sioille pehmeän makuualustan. Korsirehun käyttäminen kuivikkeena tarjoaa myös sikojen ruuansulatukselle tärkeää karkearehua. Eläinsuojelusäädösten mukaan sioilla tulee olla karsinassaan jotain muokattavaa virikemateriaalia. Käytännössä useilla tiloilla heitetään karsinaan kourallinen olkisilppua silloin tällöin sioille syötäväksi.

Lihasikoja kasvatetaan muutamilla tiloilla suurissa, useamman kymmenen sian kestokuivitetuissa karsinoissa. Tällaisissa puru- tai olkipohjasikaloissa siat saavat käyttäytymistarpeidensa mukaisesti tonkia ja touhuta paksulla kuivikepohjalla. Kestokuivikepohjalla tilaa on oltava 1,5 m² eläintä kohden, ja hygienia edellyttää pohjan säännöllistä kääntämistä. Hännänpurentaa ja muita käyttäytymishäiriöitä, kuten stereotyyppistä kaltereiden purentaa, on kuivikepohjaisissa sikaloissa todettu ilmenevän huomattavasti lietelantasikaloita vähemmän. Kuivikepohjaiset sikalat ovat kuitenkin työläämpiä hoitaa ja kustannukset ovat tavanomaista tuotantoa suuremmat, minkä vuoksi ne eivät ole yleistyneet.

Hännänpurenta on oire stressistä

Hännänpurenta on lihasikojen yleinen käytösongelma: Suomalaistutkimuksen mukaan 11 % lihasikojen hännistä on jonkinasteisesti vaurioituneita. Mikä tahansa sioille stressiä aiheuttava tilanne tai niiden hyvinvointia heikentävä asia altistaa sikoja hännänpurennalle. Esimerkiksi virikkeetön betoniympäristö, tilanahtaus, karsinoiden likaisuus, kilpailu rehusta sekä eläinten heikko terveystilanne ovat hännänpurennalle altistavia tekijöitä. Luonnostaan uteliaat siat tutkivat ympäristöään suullaan, mutta kun tonkimismahdollisuutta ei ole, ne purkavat tutkimistarpeensa karsinatovereihinsa. Tämä saattaa muuttua häntien, korvien tai kylkien puremiseksi.

Tulehtuneet hännäntyngät aiheuttavat sioille paljon kipua. Pahimmillaan tulehdus voi levitä koko elimistöön muodostaen paiseita muun muassa selkärankaan. Hännänpurennan on todettu olevan yhteydessä etenkin jalkavikoihin. Niveltulehdukset ja vammat jaloissa aiheuttavat lihasioille kipua ja vievät huonoimmassa tilanteessa jopa kävelykyvyn.

Liian lyhyt ruokintakaukalo ja harvoin tapahtuva ruokinta aiheuttavat sioilla tappeluita ja loukkaantumisia. Rehuautomaatti voi lisätä hännänpurentaa, ellei ruokintapaikkoja ole riittävästi, sillä luontaisesti siat söisivät samanaikaisesti. Sikojen hyvinvointia heikentävät usein myös sikalan huono ilmanvaihto, liiallinen veto, liian kostea tai kuiva ilma sekä epäsopiva lämpötila.

Monissa muissa maissa sikojen saparot katkaistaan hännän purennan ehkäisemiseksi. Suomessa tämä on kiellettyä.