Eläinten metsästys

Animalian mielestä luonnonvaraisiin eläimiin tulee suhtautua itseisarvoisina yksilöinä, ja Animalia suhtautuu kielteisesti metsästykseen. Luonnonvaraisia eläimiä koskevia päätöksiä ei tule tehdä esimerkiksi kannansäätelyllisin perustein, vaan niissä on aina huomioitava eläinten oikeudet ja hyvinvointi.

Metsästyskäytännöissä on lukuisia epäkohtia, joihin on puututtava välittömästi. Ongelmallisimpia metsästyskäytäntöjä ovat hämärän aikaan tapahtuva metsästys, metsästys eläinten lisääntymisaikaan ja pienpetojen rauhoitusajan puuttuminen sekä niin kutsutut hetitappavat raudat ja salametsästys. Kaikkea metsästystä on valvottava huomattavasti nykyistä tarkemmin ja salametsästykseen on puuttuva tehokkaasti.

Miltä metsästys tuntuu saalistettavasta?

Metsästys satuttaa eläintä aina, ja metsästystavasta riippuen metsästystilanne voi aiheuttaa saaliseläimelle tunteja kestävää stressiä. Erityisesti ajavaa koiraa käytettäessä voi saaliseläin joutua pakenemaan kauan. Henkensä kaupalla pakeneminen on psyykkisesti ja fyysisesti raskas kokemus.

Metsästys Suomessa

Metsästys on Suomessa varsin yleistä. Noin 300 000 suomalaista on suorittanut metsästäjätutkinnon ja suorittaa vuotuisen riistanhoitomaksun. Väkilukuun suhteutettuna määrä on korkein Euroopan maista.

Vuonna 2015 Suomessa tilastoitiin metsästetyksi lähes 1,5 miljoonaa saaliseläintä. Määrällisesti eniten metsästettiin sinisorsia, yli 249 000 yksilöä, ja toiseksi eniten sepelkyyhkyjä, noin 235 000 yksilöä. Nisäkkäistä metsästettiin eniten supikoiria, noin 160 000 yksilöä ja metsäjäniksiä, noin 153 000 yksilöä.

Tilastojen ulkopuoliset uhrit

Vuosittain osa ampumisista epäonnistuu ja haavoittunut eläin pääsee pakenemaan. Metsästäjällä on velvollisuus etsiä ja lopettaa haavakko, mutta aina eläimen jäljittäminen ei onnistu. Erityisesti riskejä aiheuttaa vesilintujen metsästys hämärässä.

Haavoittuneiden ja löytämättä jääneiden eläinten määristä ei Suomessa ole tutkittua tietoa. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan noin prosentti ammutuista hirvistä pääsee pakenemaan haavoittuneena metsään ilman, että niitä koskaan löydetään.

Tilastoinnin ulkopuolelle jäävät myös rauhoittamattomat eläimet, joita ammutaan lähinnä ns. vahinkoeläiminä. Tähtäimiin joutuu vuosittain kymmeniä tuhansia räkättirastaita, harmaalokkeja, merilokkeja, harakoita, variksia ja kesykyyhkyjä. Poikkeusluvan turvin näitä lintuja saa ampua myös pesimisaikaan, jolloin uhrien määrä moninkertaistuu, kun pesiin jää emottomia poikasia kuolemaan.

Pienpetojen ympärivuotinen metsästys ja hetitappavat raudat

Supikoira, minkki ja hilleri sekä tarhattu naali ovat pienpetolajeja, joita saa metsästää ympäri vuoden. Näiden lajien naaras, jolla on pentue, on rauhoitettu touko-heinäkuussa. Pentueen todentaminen voi kuitenkin olla ongelmallista ja vaatisi eläimen pitkällistä seuraamista ja tarkkailua. Siksi on oletettavaa, että myös pentuja hoitavia emoja tapetaan kesäisin. Orvoksi jääneiden pentujen kohtalo on yleensä karu. Lisäksi varsinkin supikoirilla myös uroksen merkitys pentueen hoidossa on erittäin tärkeä, joten niidenkään ampumista kesäaikaan ei voi pitää hyväksyttävänä.

Pienpetojen sekä muun muassa majavan pyynnissä saa käyttää ns. hetitappavia rautoja. Rautojen on oltava sellaiset, että eläin joutuu menemään rautojen lävitse ja että ne eläimen kokoon nähden riittävällä iskuvoimalla aiheuttavat niihin joutuneen eläimen välittömän kuoleman. Ongelmallista rautojen käytössä on se, että niiden toimintaa ei pystytä jatkuvasti valvomaan. Jos rauta ei jostain syystä toimikaan kunnolla tai eläin ei ole jäänyt tarkoitetulla tavalla rautojen väliin, vaan se voi joutua kitumaan niissä pitkään. Lisäksi raudat eivät valikoi uhrejaan, ja niihin voi päätyä aivan toisen lajin yksilö kuin oli tarkoitettu tai esimerkiksi emo, jolla on poikasia hoidettavanaan.

Pienpetopyyntiin liittyy läheisesti luolakoiraharrastus. Luolassa metsästäviä koiria treenataan usein tarhattujen kettujen avulla. Kettu päästetään rakennettuun keinoluolastoon, josta koiran on etsittävä kettu. Lain mukaan koira ei saa päästä fyysisesti koskemaan kettuun, mutta aina tämä ei toteudu. Harjoitusten ulkopuolisen ajan ketut elävät yleensä turkistarhoja vastaavissa olosuhteissa.

Metsästysrikokset

Salametsästys kohdistuu erityisesti arvokkaisiin riistaeläimiin, kuten hirviin ja karhuihin. Toisaalta salaa kaadetaan myös lihaltaan arvottomia suurpetoja, erityisesti susia ja ahmoja. Ammattimaisesti toimivat pimeät markkinat ja valmiit myyntikanavat saaliille ylläpitävät osaltaan laitonta metsästystä. Animalia tukee tiedottamista ja valistustyötä, joka hillitsee petovihaa.

Metsästystä valvovat Suomessa poliisit, rajavartijat ja Metsähallituksen erävalvojat. Valvonta jää hyvin vähäiseksi erityisesti laajoilla erämaa-alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Oulun lääninhallituksen tekemän selvityksen mukaan vain noin 10 prosenttia salametsästystapauksista tulee viranomaisten tietoon. Metsästysrikoksista on viime vuosina annettu vuosittain yli 200 tuomioita. Tuomio on yleensä sakkoa enimmäisrangaistuksen ollessa tällä hetkellä neljä vuotta vankeutta. Animalia vaatii, että salametsästyksen ehkäisyyn ja tapausten tutkintaan tulee osoittaa riittävästi resursseja.

Metsästysmatkailun ongelmat

Yhä useampi yritys on alkanut tarjota ulkomaille suuntautuvia metsästysretkiä, joilla pääsee ampumaan huomattavasti suurempia ja usein myös vaarallisempia eläimiä kuin Suomessa. Matkat suuntautuvat usein maihin, joissa metsästyksen sääntely on vähäistä. Näiden metsästysmatkojen tarkoituksena on usein trofeen hankkiminen ”metsästysmuistoksi”. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ei vaadita metsästyskorttia, joten metsästyssafarille voi lähteä kuka tahansa. Lähialueillekin voi suunnata metsästysretkille: sekä Venäjä että Viro ovat suosittuja metsästysmatkojen kohteita.

Kotimaassa yksi metsästysmatkailun muoto on tarhassa kasvatettujen lintujen ampuminen. Fasaanitarhalta vapautetaan yleensä satoja lintuja kerralla, ja passissa odottavat metsästäjät ampuvat liikkeelle lähteviä lintuja. Kymmenien lintujen ampuminen hetkessä lisää haavoittuneiden ja karkuun pääsevien eläinten määrää. Eläinten tarhaaminen ja niiden tarkoituksellinen vapauttaminen metsästystä varten on eettisesti tuomittavaa.

Hirvikolareita ja taimikkotuhoja voidaan ehkäistä

Hirvenmetsästystä perustellaan usein hirvikolareiden ja taimikkotuhojen estämisen välttämättömyydellä. Metsästystä eettisempiä tapoja hirvikolarien ehkäisyyn ovat kuitenkin esimerkiksi hirviaidat, nopeusrajoitusten tiukentaminen sekä yli- tai alikulkumahdollisuuksien järjestäminen eläimille vilkkailla tieosuuksilla. Esimerkiksi ns. vihersillat tai vastaavat liikennejärjestelyt vähentävät muidenkin eläinten kuin hirvien liikennekuolleisuutta.

Hirvien tekemiä taimikkotuhoja voidaan estää metsästyksen sijaan mm. käyttämällä taimisuojia, karkotteita ja aitoja sekä muuttamalla metsänkasvatuksen menetelmiä.  Myös elinvoimainen, nykyistä isompi suurpetokanta säätelisi hirvien määrää luontaisesti.

Eläinten kannalta aina toivottavin vaihtoehto on jättää liha pois lautaselta. Luonnonvarainen eläin on saanut elää vapaana, mutta metsästykseen liittyy aina eettisesti kyseenalaisia tapoja, eikä elävän olennon häiritsemistä ja tappamista voida perustella esimerkiksi harrastuksen tuomalla mielihyvällä tai makunautinnoilla.

 

Lähteet

Metsästys ja pienriistasaalis 2015, Luonnonvarakeskus LUKE.

Metsästysajat, Suomen Riistakeskus.

Metsästysasetus 

Metsästyslaki 

Salakaadot seis

Skadeskjutningar, Djurens Rätt.

Trophy Free Europe 

Ympäristörikoskatsaus 2015, Poliisi.