Ruoka ja vastuullisuus

Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää eläintuotantoon puuttumista

Vastuullisesta ruokajärjestelmästä keskustellaan ilmastonmuutoksen kiihtyessä ja eläintuotannon teollistuessa yhä enemmän. Ihmiset haluavat tehdä vastuullisia ja eettisiä valintoja. Onkin selvää, että tapamme tuottaa ruokaa vaatii merkittäviä muutoksia. Eläintuotannon radikaali vähentäminen on siinä avainasemassa.

Eläinten terveys ja hyvinvointi  

Vain hyvinvoiva eläin tuottaa hyvin – tähän tuttuun sananparteen törmää niin nautojen, sikojen, broilereiden kuin turkiseläintenkin kohdalla. Mutta paljonko eläimen terveys kertoo sen hyvinvoinnin tasosta? Onko kyse suorasta janasta, jossa sekä psyykkinen että fyysinen hyvinvointi laskevat samassa tahdissa? 

Vastuulliseen eläinten kasvatukseen täytyy kuulua eläimen hyvinvoinnin huomioon ottaminen. Suomessa ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole laajasti käytössä eläimen hyvinvoinnista kertovaa merkintää tai hyvinvointiohjelmaa. Erilaiset fyysisestä terveydestä tai sairauksien puuttumisesta kertovat sertifikaatit, kuten sianlihassa käytettävä Laatuvastuu, eivät kerro eläinten kokonaishyvinvoinnin toteutumisesta.  

Erilaiset hyvinvointimerkinnät ovat kuitenkin yleensä vain keino muokata tavanomaisesta, kotimaisesta tuotannosta kuluttajien silmissä parempaa kuin ulkomaisesta. Todellista eläinten hyvinvoinnin tasoa ne harvoin nostavat merkittävästi. 

Jalostus teki tuotantoeläimistä sitkeitä, mutta ei poistanut niiden tarpeita     

Nykyiset tuotantoeläimet ovat turkiseläimiä lukuun ottamatta vuosisatojen jalostuksen tulos. Aiemmin jalostukseen vaikutti paljon muun muassa eläimen sitkeys, eli että esimerkiksi lehmä pystyi tuottamaan maitoa ja ylipäätään pysymään hengissä niukasta rehutilanteesta ja talven kylmistä kausista huolimatta. Maatalouden teollistuessa myös eläinten hoito alkoi teollistua, ja eläinjalostuksesta tuli systemaattista. Korkeimman tuotoksen saavuttaneet eläimet valittiin jatkamaan sukua ja näin eläinten tuotostasot nousivat huimaa vauhtia muutamassa vuosikymmenessä. Samaan aikaan myös eläinten hoitotavat ja lääkintä kehittyivät tehokkaammiksi. 

Kliinisesti terve eläin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläimen hyvinvointi olisi mahdollisimman hyvä, tai välttämättä edes kohtuullinen. Eläinjalostus on saanut tuotantoeläimet kasvamaan sellaisella nopeudella, että eläimen hyvinvoinnin pitää olla jo merkittävästi heikentynyttä, että se näkyisi tuotostasossa merkittävänä pudotuksena. Maksimaalinen tuotanto ei kerro siis oikeastaan mitään siitä, mikä on eläimen itsensä kokema hyvinvoinnin taso. Eläimet ovat osin myös sopeutuneet virikkeettömiin kasvatusoloihin, koska niillä ei ole vaihtoehtoa – se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden käyttäytymistarpeet olisivat merkittävästi muuttuneet. Terveys on toki yksi osa hyvinvointia, mutta hyvinvointiin vaikuttavat niin monet muutkin seikat, että yhtäläisyysmerkkiä ei voi asioiden välille laittaa. 

Eläintuotanto on luonut myös aivan uusia uhkia: esimerkiksi antibioottien holtiton syöttäminen tuotantoeläimille ennaltaehkäisevästi tai kasvun vauhdittamiseksi on synnyttänyt moniresistenttejä bakteerikantoja, jotka uhkaavat nyt myös ihmisten terveyttä. Näihin bakteereihin eivät tavallisimmat antibiootit enää pure, joka pahimmillaan voi tarkoittaa sitä, että tavallinen infektio muuttuu hengenvaaralliseksi tehoavan lääkkeen puuttuessa.

”Maksimaalinen tuotanto ei kerro siis oikeastaan mitään siitä, mikä on eläimen itsensä kokema hyvinvoinnin taso.” 

Ympäristö ja ilmasto 

Vaihtelua eläintuotannon päästömäärissä ilmenee paljon eläinlajeittain ja jonkin verran myös tuotantotavoittain. Nautakarja yksin aiheuttaa joidenkin arvioiden mukaan jopa kymmenesosan kaikista ihmisen toiminnan tuottamista ilmastopäästöistä.  

Ruoantuotantojärjestelmän kokonaispäästöistä ei vallitse aivan tarkkaa yksimielisyyttä. Varmaa on, että nykyinen tapamme tuottaa ruokaa aiheuttaa runsaasti päästöjä. Varovaisimmatkin arviot asettavat globaalin ruoantuotannon päästöjen osuudeksi noin kolmanneksen kaikista ilmastopäästöistä, ja näistä 60–70 prosenttia on peräisin eläinperäisen ravinnon – esimerkiksi lihan ja maidon – tuottamisesta.  

Arviota on kuitenkin kritisoitu liiankin maltilliseksi, sillä se ei ota huomioon eläinperäisen ruoantuotannon koko vaikutusketjua. Onkin esitetty, että eläintuotanto voi pahimmillaan olla syynä jopa puoleen kaikista ihmisten aiheuttamista ilmastopäästöistä.

Eläintuotannon ilmastopäästöt ovat monimutkaista matematiikkaa 

Eläintuotannon päästöjen suuruuteen vaikuttavat monet tekijät: märehtijöiden ruoansulatus, lannan käsittely ja vaikkapa se, mitä eläimille syötetään. On totta, että suomalainen nautakarja ei syö soijaa, mutta muussa lihantuotannossa Suomi osallistuu sademetsien tuhoamiseen tuontirehua käyttämällä, ja paikallinen metsäkato on ongelma Suomessakin. Täälläkin maapinta-alaa tarvitaan lannan levittämiseenMerkittävä syy metsänraivaukseen erityisesti turvemailla onkin kasvavien kotieläintilojen tarve saada lisää peltoa lannanlevitykseen. Tilanne johtuu kotieläintiloille asetetuista lannanlevityksen pinta-alavaatimuksista sekä maatalouden tukipolitiikasta.  

Suomessa naudat syövät nurmea, jota kasvatetaan joko kivennäismaalla tai turvemaalla. Soille raivatut turvemaapellot ovat Suomessa kaikkiaan iso päästölähde: ne kattavat vain 10 prosenttia peltoalasta, mutta tuottavat suurimman osan peltojen hiilidioksidipäästöistä. Tämä johtuu turpeen hajoamisprosessista, joka käynnistyy soiden kuivattamisen vuoksi. Kivennäismaat ovat savi- tai hiekkapitoisia peltomaita, jotka myös ovat vapauttaneet hiilidioksidia ilmakehään viime vuosikymmenet. Niiden kohdalla prosessi on kuitenkin mahdollista kääntää toisinpäin, eli saada pellot taas sitomaan hiiltä. 

Tutkijoiden mukaan kivennäismaiden nielupotentiaali ei kuitenkaan riitä kompensoimaan niitä päästöjä, joita turvepellot aiheuttavat. Lisäksi naudanlihantuotannopäästöjä lisää huomattavasti nautojen ruoansulatusjärjestelmä. Naudat ovat märehtijöitä, ja niiden ruoansulatuksessa syntyy metaania, joka on ilmastonmuutosta huomattavasti hiilidioksidia enemmän kiihdyttävä kasvihuonekaasu.  

Suomi on muiden EU-maiden tapaan sitoutunut vähentämään EU:n ilmastopäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna vuoteen 2030 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä päästöjen tulisi vähentyä 80–95 prosentilla. Pitkän aikavälin tavoite on hiilineutraali yhteiskunta. 

Valtioneuvoston tilaaman RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti vuodelta 2019 osoittaa, että ilmastohyötyjen saavuttamiseksi lihankulutuksen on vähennyttävä merkittävästi. 

”Varmaa on, että nykyinen tapamme tuottaa ruokaa tuottaa myös runsaasti päästöjä.” 

Tulevaisuus 

Tavan, jolla nykyisin hankimme ruokaa ja valmistamme vaatteita sekä monia muita päivittäin käyttämiämme asioita, pitää muuttua. Suomessa teurastetaan joka vuosi yli 80 miljoonaa tuntoista eläintä ihmisen käyttöön. 

Ilmastonmuutos asettaa nykyiset yhteiskunnat suuren haasteen eteen, sillä se edellyttää nopeaa sopeutumista muun muassa ruokajärjestelmässä, maankäytössä, liikenteessä, energiantuotannossa, rakentamisessa ja tavaranvalmistuksessa. Eläinoikeusliikkeen tavoitteet eläinperäisen ruoantuotannon asteittaisesta alas ajamisesta muuttuvat ilmastokriisin myötä koko yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta välttämättömiksi. Jos emme muuta ruokajärjestelmää, hiilidioksidipäästöjen pienentäminen on monin kerroin vaikeampaa. 

Miltä sitten voisi näyttää tulevaisuus, jossa eläimiä ei käytettäisi hyväksi nykyisellä tavallaSe tarkoittaisi, että proteiini saadaan ensisijaisesti kasveista, kuten härkäpavusta. Suomalaiset ovatkin nopeasti tottuneet tofun, nyhtökauran, härkiksen ja muiden kasviproteiinien käyttöön. Samoin kasvimaidot ovat yleistyneet nopeasti. Näitä tuotteita on mahdollista viljellä ja jalostaa Suomessa paljon nykyistä laajemmin, mutta se edellyttää tietoisia panostuksia tuotekehitykseen, siirtymätukia viljelijöille ja eläinproteiinin tuotannon tukien alas ajamista. 

Eläinten massatuotannosta kohti ekologisen jälleenrakentamisen aikaa 

Ekologinen jälleenrakentaminen tarkoittaa, että nykyisistä eettisesti ja ekologisesti kestämättömistä eläinten kasvatusoloista luovutaan ja panostetaan luonnon monimuotoisuuden asteittaiseen palauttamiseen. Tämä tarkoittaa metsien käyttämistä hiilinieluna sekä tehoviljelyn, soiden kuivattamisen ja turpeen polttamisen lopettamista. Ekologinen siirtymä ruoantuotannossa voisi myös tarkoittaa samalla, että tarjotaan tuottajille nykyistä kannattavampi tapa ansaita elantonsa. 

Nämä päätökset ovat ensisijaisesti poliittisia ja edellyttävät rohkeutta ja kauaskantoista ajattelua. Animalia työskentelee kunnianhimoisen ilmastopolitiikan puolesta.  

Eläinten hyväksikäytön radikaali vähentäminen on osa ratkaisua. Se ei yksin ratkaise ilmastokriisiä, mutta se on merkittävä osa tietä kohti aidosti kestävää elämäntapaa ja kunnioittavaa suhtautumistamme ympäristöön. 

”Eläinoikeusliikkeen tavoitteet eläinperäisen ruoantuotannon lopettamisesta muuttuvat ilmastokriisin myötä koko yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta välttämättömiksi.”

Lisää aiheesta

Eläinten hyvinvointikeskus: Jalostus ja hyvinvointi 
Luke: Tutkittua tietoa ruuan ympäristövaikutuksista 
Ville Lähde: Onko suomalainen naudanliha ekoteko? – Tieteen, mainostuksen ja journalismin rajamailla 
Viite: Kotimaisen lihantuotannon ekologisuus on pelkkä myytti 
BIOS: Ruokajärjestelmän kohtalonkysymyksiä – Miten niitä pitäisi kysyä? 
Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja: Ruokavaliomuutoksen vaikutukset ja muutosta tukeva
politiikkayhdistelmät – RuokaMinimi-hankkeen loppuraportti