Puolan parlamentin alahuone hyväksyi turkistarhauskiellon

Puolassa viime viikolla esitetty uusi eläinsuojelulakiluonnos on hyväksytty parlamentin alahuoneessa selvällä äänienemmistöllä. Lakiluonnoksessa kiellettäisiin muun muassa turkistarhaus yhden vuoden siirtymäajalla. Puola on merkittävä turkistarhausmaa.

Lakiluonnoksen käsittely on edennyt nopeasti. Puolan suurin puolue Laki ja oikeus piti viime viikon tiistaina 8.9. tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin luonnos uudeksi eläinsuojelulaiksi. Lakiehdotus kieltäisi muun muassa turkistarhauksen, uskonnollisen teurastuksen ja sirkuseläimet.

Turkisala on ollut kriisissä maailmanlaajuisesti pitkään. Puolassa on tämän vuoden aikana lopettanut jo ainakin 40 turkistilaa. Neljän viime vuoden ajan maassa on lopettanut 192 turkistarhaa, kolmannes maan kaikista tarhoista. Turkisten hinnat ovat laskussa ja niitä jää myymättä, samanlainen tilanne on Suomessa.

”Eläinten kokeman kärsimyksen tulos on se, että Suomessa makaa nyt miljoonia nahkoja varastossa, kun ne eivät mene kaupaksi. Koronakriisi on pahentanut alan surkeaa taloustilannetta entisestään, ja moni tarha lopettaa. Alan kestävän alasajon valmistelu olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Puolan parlamentin alahuone äänesti asiasta torstain ja perjantain välisenä yönä. Kansanedustajista 77 prosenttia kannatti lakiehdotusta.

”On merkittävää, että juuri Puolassa ollaan kieltämässä tarhaus, sillä se on ollut merkittävä tarhausmaa. Aiemmin isot turkismaat Norja ja Hollanti ovat myös kieltäneet turkistarhauksen. Kohta Suomen turkistarhaus on koko Euroopan häpeäpilkku”, Kiveäs sanoo.

Seuraavaksi laki tarvitsee ylähuoneen, eli senaatin, sekä presidentin hyväksynnän. Senaatin edustajista noin puolet on Laki ja oikeus -puolueesta ja myös maan pääministeri puoltaa ehdotusta.

Lisätietoja:

Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas(at)animalia.fi

Gazeta Prawna: Otwarte Klatki o noweli ustawy o ochronie zwierząt: bardzo się cieszymy i liczymy, że jak najszybciej wejdzie w życie

TVP Poznan: Sejm uchwalił nowelę zakazującą m.in. hodowli zwierząt na futra i ograniczającą ubój rytualny

Otwarte klatki: Sejm przegłosował zakaz hodowli zwierząt na futro!

Anima International: Week of fighting for fur ban in Poland

Anima International: The Polish fur industry is in crisis

Animalia-media: Puolan turkistarhat vähenevät huimaa tahtia

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Sinua saattaisi kiinnostaa myös