Tutustu kalojen oikeuksia koskevaan videosarjaamme!

Suomessa kasvatetaan noin 14 miljoonaa kiloa kalaa ja pyydetään merestä noin 150 miljoonaa kiloa. Suomessa syötäväksi kasvatetusta kalasta yli 90 % on kirjolohta. Norjassa, josta suuri osa Suomessa syötävästä kalasta tulee, kasvatettiin samana vuonna jopa 1 382 800 000 kiloa lohta, eli yli miljardi kiloa. Globaalisti noin puolet ”pyydetystä” kalasta on peräisin kalankasvattamoista.

Ihmisen ravinnokseen hyödyntämä kala jakautuu kalastusmenetelmillä pyydettyyn kalaan ja kasvatettuun kalaan. Nämä kaksi kategoriaa vastaavat maalla elävien lajien kohdalla riistaa (pyydetty kala) ja teollista eläintuotantoa (kasvatettu kala).

Sekä kalastuksessa että kalankasvatuksessa kalojen tappamismenetelmät ovat usein julmia. Useissa maissa on säädetty pakollinen tainnutus ennen teurastusta, mutta Suomessa yleisesti käytetty hiilidioksiditainnutus on eläimelle pitkä ja tuskallinen. Kalankasvatuksessa korkeat yksilömäärät pienessä tilassa aiheuttavat muun muassa stressiä ja kalojen fyysistä vaurioitumista.

Kalojen heikko eläinoikeudellinen asema näkyy usein eri tavoin. Kalojen kykyyn tuntea liittyy ennakkoluuloja, ja niiden kognitiivisia kykyjä ei tunneta samalla tavoin kuin muiden tuotannossa käytettävien eläinten. Kaloja tarkastellaan herkästi pelkkänä biologisena resurssina tuntevan olennon sijaan. Esimerkiksi kalankasvatuksesta puhutaan yleensä kalanviljelynä ja itse kaloista vain painokiloina yksilöiden sijaan.

Eläinsuojelulainsäädännössä kalat saavat tyypillisesti osakseen pelkkiä sivuhuomioita. Suomessa kaloja ei käsitellä erikseen eläinsuojelulaissa ollenkaan. Myös esimerkiksi kalankasvatusta koskevassa asetuksessa jätetään määrittelemättä, kuinka monta kalaa on sallittua pitää samassa tilassa. Säätely on kalojen oikeuksien näkökulmasta vähäistä ja painottuu ekologisiin tekijöihin.

Syitä kalojen heikkoon asemaan on helppo löytää ihmiskeskeisestä ajattelutavasta. Kalat ovat laaja eläinten kategoria, joiden moninaisia ominaisuuksia tunnetaan huonosti. Emme osaa riittävästi tulkita kalojen kokemuksia emmekä aina ymmärrä niiden fysiologiaa ja tarpeita. Niinpä kalat on ollut helppo kategorisoida ”eettisemmäksi lihaksi”, jonka syöminen ei olisi eläinpoliittisesti yhtä suuri kysymys kuin muiden tuotantoeläinten.

Kaloilla ei ole ollut erityisen vahvaa asemaa myöskään eläinoikeusliikkeessä. Siinä missä maatilojen tehotuotantoa on kritisoitu laajalti, kalankasvatus ja kalastus ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Ympäristöjärjestöt ovat kiinnittäneet huomiota kalastukseen, mutta vain ”kestävien” kalakantojen näkökulmasta, jolloin huomio ei varsinaisesti ole kalojen vaan kalastajien oikeuksissa ja ekologiassa.

On tullut aika nostaa kalat osaksi eläinoikeuskeskustelua.