Hollanti sulkee turkistarhat lopullisesti koronan takia – Suomen varauduttava turkisalan romahdukseen

Animalian saamien tietojen mukaan Hollannin maatalousministeri Carola Schouten vahvistaa myöhemmin tänään, että minkkien tarhaus loppuu kokonaan Hollannissa ensi vuoden alussa. Asiasta uutisoi belgialainen HLN-sanomalehti. Kaikkien tarhojen täytyy olla tyhjiä ensi maaliskuussa. Tarhaus lopetetaan, koska Hollannissa on löytynyt koronavirustartuntoja jo ainakin 40 minkkitilalla. 

”Hollannin tapaus on osoitus siitä, miten nopeasti ja odottamattomasti turkisalan lopullinen romahdus voi tapahtua. Koronatilanne pahentaa turkistarhauksen alamäkeä niin meillä Suomessa kuin kansainvälisesti. Marinin hallituksen on nyt pikaisesti laadittava ohjelma turkistarhauksen alasajolle, jottei Suomessa jouduta samaan tilanteeseen kuin Hollannissa”, sanoo Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs.

Hollannin terveysministeriö sekä maatalousministeriö ovat tiedottaneet pelkästään elokuun aikana 13 uudesta tilasta, jonka eläimissä on havaittu koronavirusta.

Hollannin ensimmäiset koronavirusta kantaneet minkit löydettiin huhtikuussa kahdelta tilalta, jonka jälkeen kaikki tarhat päätettiin tarkastaa. Maassa on koronavirustartuntojen takia tapettu jo noin 1,8 miljoonaa minkkiä. Vuonna 2018 Hollannissa kasvatettiin noin 4,5 miljoonaa minkkiä. 

Suomessa ei ole tehty yhtään tarkastusta minkkitiloille

Animalia vaatii, että myös Suomessa minkkitilat tulee ensi tilassa tarkastaa.

”Tarhaolosuhteet edistävät mahdollisen viruksen leviämistä. Suomi ei voi olettaa turkistarhojen olevan viruksesta vapaita, kun tarhoille ei tietojemme mukaan ole tehty yhtäkään tarkastusta. Viranomaisten pitää pikaisesti ryhtyä toimiin suomalaisten minkkitilojen tarkastamiseksi”, Kivekäs sanoo.

Hollannissa turkistarhaus on jo aiemmin eettisistä syistä kielletty, mutta siirtymäajalla. Kiellon siirtymäaika päättyy 31.12.2023. Koronatilanteesta johtuen Hollannin parlamentti äänesti kesäkuussa 2020 minkkitilojen aikaisemman sulkemisen puolesta.  

Hollanti ei ole ainoa maa, missä koronavirusta on löydetty turkistarhoilta. Yhdysvaltain maatalousministeriö ilmoitti 17. elokuuta, että maan ensimmäiset koronavirustapaukset on todettu kahdella minkkitilalla Utahissa. Virustapauksia on raportoitu aiemmin myös Tanskan ja Espanjan turkistarhoilla. Tanskassa on todettu koronavirusta neljällä tarhalla ja Espanjassa yhdellä tarhalla. 

Lisätietoja
Heidi Kivekäs
toiminnanjohtaja, Animalia
puh. 050 384 5072
heidi.kivekas@animalia.fi

Lähteet Hollantiin liittyen:

HLN 27.8.2020: Nederlandse nertsenhouders moeten begin 2021 de deuren sluiten

Hollannin hallituksen kaikki minkkitilojen koronavirustartuntoja koskevat tiedotteet.

Yhdysvaltojen tilanteesta:

USDA 17.8.2020: USDA Confirms SARS-CoV-2 in Mink in Utah

Tanskan eläinlääkintä- ja elintarvikeviraston tiedote neljännestä tilasta:

Fødevarestyrelsen 14.8.2020: Fjerde minkfarm smittet med COVID-19

Espanjan tilanteesta:

ABC Aragon 16.7.2020:
Sanidad ordena exterminar una granja de 92.700 visones invadida por el Covid en Teruel

Animalian tiedotteet ja artikkelit aiheeseen liittyen:

Animalia-media 24.6.2020: Hollannin parlamentti kannattaa minkkitarhojen sulkemista koronan vuoksi

Animalia.fi 5.6.2020: Koronavirusta jo yhdeksällä minkkitilalla Hollannissa – Suomen tarhojen tilanne on selvitettävä

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Sinua saattaisi kiinnostaa myös