Lemmikkieläimet

Lemmikeistä huolehtimiseen kuuluu eläimen tarpeiden mukainen hyvä hoito ja kohtelu. Lemmikinpito vaikuttaa eläimen itsensä lisäksi usein myös muiden eläinten hyvinvointiin.

Lemmikin hankinta

Lemmikkien pitoon liittyy aina eläineettisiä kysymyksiä. Lemmikki on sen hoidosta vastaavan ihmisen armoilla ja niiden ratkaisujen varassa, joita ihminen tekee sen hyvinvointia edistääkseen tai sen hyvinvoinnin kustannuksella. Syystä tai toisesta uutta kotia etsiviä lemmikkejä löytyy myös Suomesta, joten eläineettisesti paras ratkaisu on tarjota tällaiselle eläimelle koti.

Lemmikin hankinta tulee suunnitella niin, että lemmikille pystyy tarjoamaan hyvän, sen tarpeisiin sopivan elämän. Siihen kuuluu tutustuminen eläinlajin tarpeiden lisäksi hankittavan yksilön kasvatusolosuhteisiin ja muuhun taustaan. Lemmikkiä etsivän vastuuseen kuuluu myös varmistua siitä, ettei hän tue eläinten hyvinvoinnin kustannuksella tapahtuvaa lemmikkien kasvatusta eli ns. pentutehtailua. Lemmikin hankintaa suunnitellessa tulee pohtia myös sitä, onko harkinnassa oleva rotu sellainen, joka todennäköisesti kykenee elämään normaalia, tervettä elämää. Valitettavan moni koirarotu on jo tilanteessa, jossa koiran rakenteelliset ongelmat tai perinnölliset sairaudet heikentävät koiran hyvinvointia merkittävästi.

Rahan vuoksi ja eläinten hyvinvoinnista välittämättä tapahtuva lemmikintuotanto on valitettavan yleistä. Jopa yleensä pentunsa rekisteröivän rotukoirien kasvattajan ns. vahinkopentue saattaa olla emolle liian pian edellisen pentueen jälkeen syntynyt pentue, joka on teetetty tarkoituksella rahan ansaitsemiseksi. Yleistä on myös erilaisten, erityisesti pienikokoisten, sekarotuisten koiranpentujen kasvatus ansaitsemismielessä. Varansa kannattaa pitää myös muita eläimiä hankittaessa.

Erityisesti pitää välttää hankkimasta eläintä, jonka kotia tai emoa ei pääse näkemään tai jonka hankintapäätös pitäisi tehdä heti, ilman miettimisaikaa. Hälytyskellojen tulisi myös soida, jos pennulla ei ole asiaankuuluvia rokotuksia tai papereita tai jos pentu on selvästi hoitamaton, alle luovutusikäinen tai huonossa kunnossa – nämä ovat merkkejä pentutehtailusta tai muusta epärehellisestä toiminnasta. Vaikka tällaisia eläimiä tulee helposti sääli, ei eläintä saisi ostaa: jokainen eläimen ostaminen tällaiselta kasvattajalta tai eläimen myyjältä mahdollistaa toiminnan jatkumista.

Eettisin vaihtoehto on tarjota koti kodittomaksi jääneelle eläimelle. Jos sinulla on mahdollisuus tarjota eläimelle hyvä koti ja haluat hankkia eläimen seuraksesi, kannattaa etsiä uutta perheenjäsentä vastuullisten eläinsuojeluyhdistysten tai muiden kodittomien eläinten hyväksi toimivien tahojen kautta. Jokaisen kunnan on myös velvollisuus huolehtia alueensa löytöeläimistä, joten ota selvää, mika taho vastaa kuntasi löytöeläinten hoidosta ja tiedustele sieltä sopivaa lemmikkiä.

Lue lisää:
- Mitä on pentutehtailu
- Lista kuntien löytöeläintarhoista
- Eläinsuojeluyhdistysten kodittomia eläimiä Suomessa
- Lista ulkomailta Suomeen löytökoiria tuovista eläinsuojelujärjestöistä

 

Lemmikin ruokinta tarpeiden mukaan

Lemmikistä vastuussa olevan henkilön tulee huolehtia siitä, että lemmikki saa ravintoaineita riittävästi sen mukaan, mitä se lajinsa edustajana tarvitsee. Koska ainakin kissat tarvitsevat myös lihasta saatavia ravintoaineita, vaatii eläineettinen ruokinta usein kompromisseja ja voi olla ongelmallista. Eri vaihtoehtoihin tutustumalla voi kuitenkin valita eettisempiä ruokintatapoja.

Kissojen on saatava ravinnostaan mm. tauriinia, jota ne saavat vain lihasta. Koirat ovat sen sijaan sekasyöjiä, jotka tarkalla ruokavalion suunnittelulla voivat saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet myös kasvisperäisestä ruuasta. Vegetarismin toteuttaminen koirankaan kohdalla ei kuitenkaan ole kovin yksinkertaista. Koiran ravintotietouteen tutustumalla on mahdollista ainakin vähentää eläinperäisten ainesten osuutta koiran ruokavaliossa. Saatavilla on esimerkiksi koiranruokakeittokirjoja, joiden avulla voi varmistaa ruoan oikeanlaisen ravintoainekoostumuksen.

- Artikkeleita koiran ravitsemuksesta kasvisravinnon kannalta
- Tietoa koiran kasvisruokavaliosta saa esim. kirjasta Vegetarian Dogs – Toward a World Without Exploitation, ReBow & Dune


Valmisruoassa ongelmia

Lemmikkienkin kohdalla kannattaa suosia ruokia, joiden sisällön alkuperästä saa tarkkaa tietoa. Valmisruokien sisällön alkuperä jää usein hämärän peittoon.

Suuret eläinruokien valmistajat tekevät kissoilla ja koirilla eläinkokeita, joissa eläimiä pidetään jatkuvasti pienissä yksittäishäkeissä. Osa yhtiöistä myös rahoittaa muitakin eläinkokeita. Brittiläisen BUAV-eläinsuojelujärjestön mukaan ainakin seuraavat yhtiöt ovat tehneet tai rahoittaneet eläinkokeita: Alpo Pet Foods (Nestlé), Pedigree Pet Foods (Mars), Hill’s Pet Nutrition (Colgate-Palmolive), Ralston Purina ja Iams (Procter & Gamble). Lisätietoja on saatavilla BUAV:n nettisivuilta.

Puolueetonta tutkimustietoa eläinten ravitsemuksesta on vaikea löytää, sillä useimpia tutkimuksia sponsoroivat eläinruokia valmistavat yhtiöt. Lisääntynyt tietoisuus teollisesti tuotetun ruoan ongelmista on saanut monet lemmikinomistajat etsimään vaihtoehtoja kotiruokinnasta ja erilaisista raakaruokinnan muodoista.


Luomu- ja kotiruokaa

Jos tarjoat lemmikillesi eläinperäistä ruokaa, on suositeltavaa valita luomuruokaa ja pyrkiä löytämään eläimillä testaamatonta ruokaa. Jos ruokit lemmikkiäsi valmisruoilla, kannattaa etsiä pienehköjen valmistajien tuotteita, jotka eivät sisällä säilöntäaineita. Lemmikeille on tarjolla myös esimerkiksi teollisia luomukuivamuonia.

Kohtuullisen hyvä ratkaisu on tehdä ruokaa itse esimerkiksi kotimaisesta viljasta sekä lampaan- ja naudanlihasta, sillä näiden lajien yksilöt ovat todennäköisesti saaneet elää hieman paremmin kuin esimerkiksi siat tai broilerit. Pyri suosimaan luomutuotettua lihaa.

Sopivista eläinruoka- tai elintarvikeliikkeistä sekä suoraan lihantuottajilta voi kysellä lemmikeille ruuaksi ruhonosia, joita ei käytetä ihmisravinnoksi, kuten sisäelimiä, ruokatorvia ja rustoja. Ympäristösyistä voi myös tarkastaa, ettei tuotetta ole kuljetettu pitkiä matkoja.

Barffaus eli Barf (Bones And Raw Food tai Biologically Appropriate Raw Food) tarkoittaa luonnonmukaista raakaruokintaa – lemmikin ruokintaa kypsentämättömällä lihalla, lihaisilla luilla sekä sisäelimillä. Barffaaja voi pyrkiä eettisempään ruokintaan hankkimalla luomulihaa ja -luita sekä riistaa ja käyttämällä ruhonosia, joille ei ole muuta ravintokäyttöä. Eläinruokaliikkeiden barf-tuotteet ovat usein pakastettuja, ja niitä voi ostaa isoissakin erissä omaan pakastimeen erissä käytettäviksi. Yksinomaan BARF-ruokintaa käyttävän lemmikin omistajan pitää olla tarkka, että lemmikki saa oikeat määrät ravintoaineita.