Eläinkokeilla testatut lääkkeet
Viranomaisten vaatimuksesta jokaisen uuden lääkkeen on käytävä läpi tietyt eläinkokeet ennen kuin lääke voi päästä markkinoille. Farmakologisissa testeissä selvitetään lääkkeen lääkkeellistä vaikutusta ja toksikologisissa testeissä sen aiheuttamia riskejä. Pakollisten testien lisäksi lääkeyhtiöt tekevät tai teettävät muitakin kokeita.
Eniten eläinkokeita tehdään kokonaan uusien lääkkeiden kehittämistyössä. Rinnakkaislääkkeitä valmistettaessa ei eläinkokeita aina enää tarvita. Jatkuvasti lisääntyvä määrä eläinkokeita tehdään lääkehoidon kehittämiseksi elintasosairauksiin: esimerkiksi laihdutuslääkkeet ovat huomattava uusi lääkehoidon ala, jota varten tehdään runsaasti eläinkokeita.
Ihmisten ja eläinlajien biologiset erot ovat niin suuria, ettei koe-eläimillä saatuja tuloksia voida juuri koskaan soveltaa suoraan ihmisiin. Eläinkokeiden tulokset voivat myös usein johtaa harhaan. Kokeiden tuloksia ei raportoida niin, että jo tehdyt testit olisivat juurikaan muiden hyödynnettävissä, vaan samoja testejä voidaan tehdä eri tahoilla yhä uudelleen.
Eläinkokeiden luotettavuutta lääketutkimuksessa on selvitetty useissa tutkimuksissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on saatu tulos, että vain 8 % eläinkokeissa turvallisiksi ja tehokkaiksi todetuista lääkeaineista läpäisee myöhemmät ihmisillä tehtävät kliiniset tutkimukset, loput aineista todetaan ihmisillä mahdollisesti myrkyllisiksi tai tehottomiksi. Myös jo markkinoille hyväksytyistä lääkkeistä joudutaan aina osa vetämään myöhemmin pois, kun vasta käytössä havaitaan niiden aiheuttamat vakavat ja pahimmillaan hengenvaaralliset sivuvaikutukset.
EU:n vaikutuksesta myös luontaistuotteet on sisällytetty lääkelainsäädäntöön. Lääkkeiksi hyväksytyt määritellään luontaislääkkeiksi ja muut ravintolisiksi. Kaikkia luontaistuotteita ei tarvitse testata eläinkokeilla, vaan erityisesti pitkään käytössä olleet ja hyviksi havaitut luontaistuotteet on ainakin toistaiseksi vapautettu testausvelvollisuudesta.
Geenitekniikan avulla on muutamissa tapauksissa onnistuttu korvaamaan eläinten käyttö lääketeollisuuden tutkimustyössä, mutta geenitekniikan takia tehdään jatkuvasti yhä enemmän eläinkokeita. Kokeilla myös tähdätään mm. tekemään eläimistä eläviä "lääketehtaita", jotka geenimanipulaation tuloksena tuottaisivat haluttuja lääkeaineita maidossaan.







