Lääkkeet ja lisäravinteet

Lääkkeiden kehitystyö vaatii nykyisellään valtavasti eläinkokeita – väistämättömien sairauksien lisäksi myös ihmisten ns. elintasosairauksien hoitamiseksi. Kaikkien kannalta paras tie olisi ehkäistä elintasosairauksia nykyistä paremmin, esimerkiksi terveellisempien elintapojen avulla.

Huolehdi terveydestäsi

Lääkehoidon kehittämisessä voimavaroja käytetään yhä kasvavassa määrin sairauksiin, joiden syntyyn ihmisten elintavoilla ja -ympäristöllä on suuri merkitys ja joiden ennaltaehkäisy ja lääkkeetön hoito olisivat siten mahdollisia. Lääkkeiden myyntitilastojen kärjessä ovat jatkuvasti mm. verenpaine-, vatsahaava-, sydäntauti-, masennus- ja kipulääkkeet.

Lääkkeiden ja sairaanhoidon käytön paras välttämiskeino on huolehtia omasta terveydestä, jotta lääkkeitä ei tarvittaisi. Siihen pohjaa luovat mm. terveellinen ravinto ja riittävä liikunta – itsestä huolehtiminen eri tavoin.

Hyvin toteutettu kasvisruokavalio on terveydelle edullinen mm. siksi, että se sisältää enemmän kuituja, kivennäisaineita ja vitamiineja sekä vähemmän tyydyttynyttä rasvaa kuin sekaruokavalio. Kasvisruokavalio on osoittautunut hyödylliseksi myös diabeteksen, reuman ja eräiden syöpätyyppien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä.

Katso myös: Helppoon alkuun – tutustu kasvissyöntiin!

Silloin, kun ihmisen terveys on uhattuna, ei määrättyjä lääkkeitä pidä jättää ottamatta. Tärkeintä on yrittää omilla elintavoillaan ehkäistä sairauksien syntyä ja vaikuttaa nykyisten tutkimuskäytäntöjen muuttamiseen eläinkokeiden vaihtoehtoja hyödyntäviksi.


Lääkkeissäkin on valinnanvaraa

Vaikka tarvitsisitkin lääkkeitä, on niissäkin olemassa vaihtoehtoja. Samasta lääkkeestä voi olla saatavilla eläinperäisiä ja synteettisiä rinnakkaisvalmisteita. Esim. insuliinista (jonka eläinperäinen versio tuotetaan sioissa) ja kortisonista (jota tuotetaan naudoissa) on alkuperältään erilaisia versioita.

Hyvä nyrkkisääntö on pyrkiä käyttämään vanhempia lääkevalmisteita, sillä niitä ei enää testata eläinkokeilla kuten vasta markkinoille tuotavia valmisteita. Pitkään markkinoilla olleista lääkeaineista on myös kertynyt runsaasti käyttötietoa, mikä luo turvallisuutta.

Vaikka myös luontaistuotteet on EU:n vaikutuksesta sisällytetty lääkelainsäädäntöön, kaikkia luontaistuotteita ei tarvitse testata eläinkokeilla. Esimerkiksi pitkään käytössä olleet ja vaarattomiksi havaitut luontaistuotteet on ainakin toistaiseksi vapautettu testausvelvollisuudesta.

Keskustele lääkärisi kanssa terveyteen ja sairauteen liittyvistä asioista, kysele erilaisista hoitovaihtoehdoista ja, jos mahdollista, valitse niistä eläinten kannalta eettisin. Ilmaise mielipiteesi eläinkokeista myös lääkärillesi. Asiaan kiinnitetään huomiota ja eläineettisempien vaihtoehtojen kehittäminen helpottuu ja lisääntyy, vain jos kuluttajat tuovat toiveitaan näkyvästi esille.


Anna palautetta

Jotta lääkeaineiden rekisteröintiin ja uusien lääkkeiden testaukseen liittyviä vaatimuksia saadaan muutettua eläineettisempään suuntaan ja eläinkokeettomien vaihtoehtomenetelmien kehittämiselle saadaan lisää resursseja, kuluttajien palaute ja paine on erittäin tärkeää.

Kysele eläinten käyttöön liittyviä tietoja tuotteen myyjiltä ja valmistajilta. Tee tiettäväksi, ettet halua ostaa eläinten kärsimystä vaatineita tuotteita. Ilmaise toiveesi, herätä asiasta keskustelua sekä vaadi lääkäreiltä, lääketeollisuuden edustajilta, lainsäätäjiltä ja viranomaisilta tietoa ja toimia eläinkokeiden vaihtoehtojen edistämiseksi. Mitä useammat kuluttajat tekevät niin, sitä suurempi on paine ja tarve muuttaa tilannetta nykyistä eläineettisemmäksi.

Lue aihepiiristä lisää alla olevien linkkien kautta.
 

Vaihtoehtoiset tutkimusmenetelmät

Eläinkokeen käyttö tai käyttämättä jättäminen ei koskaan ole suora valinta ihmisen ja eläimen hyvinvoinnin välillä. Todellinen valinta tapahtuu tieteen eri menetelmien välillä. Usein olisi mahdollista käyttää eläinkokeita inhimillisempiä ja luotettavampia tutkimuskeinoja.

Eläinperäiset ainesosat

Lääkkeissä ja lisäravinteissa on runsaasti eläinperäisiä raaka-aineita, joita on usein vaikea eritellä. Myös luontaistuotteissa käytetään paljon eläinperäisiä aineita: esimerkiksi kalaöljyyn ja mehiläisiin perustuvia tuotteita, kuten siitepölyvalmisteita, propolista ja kuningatarhyytelöä.

Eläinkokeilla testatut lääkkeet

Viranomaisten vaatimuksesta jokaisen uuden lääkkeen on käytävä läpi tietyt eläinkokeet ennen kuin lääke voi päästä markkinoille. Farmakologisissa testeissä selvitetään lääkkeen lääkkeellistä vaikutusta ja toksikologisissa testeissä sen aiheuttamia riskejä. Pakollisten testien lisäksi lääkeyhtiöt tekevät tai teettävät muitakin kokeita.