Ympäristöongelmat

Turkisten tuotanto vaatii paljon energiaa eli käytännössä fossiilisia polttoaineita, joiden hiilidioksidipäästöt kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Lisäksi turkistarhat tuottavat ilmaa happamoittavia päästöjä sekä vesistöihin niitä rehevöittäviä typpi- ja fosforipäästöjä. Myös turkisten muokkauksessa, värjäyksessä ja muussa teollisessa käsittelyssä käytetään voimakkaita kemikaaleja.

MTT:n tekemän tutkimuksen mukaan turkisten hiilidioksidipäästöt ovat moninkertaiset vastaaviin keinomateriaaleista valmistettuihin takkeihin verrattuna. Samoin turkikset aiheuttavat huomattavasti suuremmat happamoittavat päästöt kuin keinomateriaalitakit. Rehevöittävien päästöjen osalta turkikset kuormittavat ympäristöä vähemmän kuin keinomateriaalitakit, jos turkisten eduksi lasketaan turkiseläimille syötettävän Itämerestä pyydystetyn kalan ravinteita poistava vaikutus. Toisaalta keinomateriaalien rehevöittävät päästöt olivat hyvin pieniä.

Vesien rehevöittäminen ja ilman happamoituminen

Turkiseläinten ulosteet valuvat tarhoilla verkkopohjaisten häkkien alle. Ne sisältävät huomattavat määrät typpeä ja fosforia, jotka molemmat rehevöittävät vesistöjä niihin huuhtoutuessaan. Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Tämä merkitsee sitä, että Suomen turkiseläinten tuottama lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Vesistöjen rehevöityminen aiheuttaa muun muassa kalalajiston köyhtymistä ja myrkyllisten sinilevälauttojen yleistymistä.

Suomen vesistöjä rehevöittävistä kokonaispäästöistä turkistarhojen osuus on varsin pieni: fosforista noin 1,4 % ja typestä noin 0,7 % on peräisin turkistarhoilta. Ongelma on kuitenkin usein paikallisesti erittäin merkittävä: turkistarhat ovat keskittyneet tiettyyn osaan Suomea, jolloin kokonaiskuormituksen merkitys alueen vesistöille korostuu. Lisäksi yksittäisten tarhojen eläinmäärät kasvavat voimakkaasti, jolloin myös paikallinen kuormitus ja sen riskit kasvavat.

Turkiseläinten lannasta ja virtsasta vapautuu myös happamoittavia päästöjä eli pääasiassa ammoniakkia, joka kohoaa ilmaan ja leviää tarhan lähiympäristöön. Ammoniakki aiheuttaa tarhojen lähellä puustovaurioita, erityisesti havupuiden vahingoittumista.

Turkistuotannossa eri tuotantovaiheet vaativat paljon energiaa: esimerkiksi rehun kuljetukset, pakastaminen, kuumentaminen, jauhaminen ja valmistus sekä nahkojen kuivaus, nahkojen muokkaus ja muu käsittely ovat työvaiheita, jotka kukin antavat oman lisänsä turkistuotannon yhteenlaskettuun sähkön- ja polttoaineenkulutukseen. Turkistarhaus aiheuttaakin välillisesti ympäristökuormitusta suuren energiankulutuksensa takia. Sekä öljynkulutuksen että kokonaisenergiankulutuksen vertailu osoittaa, että tarhakasvatetun aidon turkiksen tuotanto aiheuttaa moninkertaisesti suuremman ympäristörasituksen kuin esimerkiksi tekoturkin tai muun keinokuituvaatteen valmistus.

Turkiksia ei saa markkinoida ympäristöystävällisinä

Vuonna 2012 Euroopan turkistuottajien kustantama, turkistuotteiden ympäristöystävällisyyttä korostanut mainos tuomittiin harhaanjohtavaksi. Iso-Britanniassa mainonnan totuudenmukaisuutta sekä eettisyyttä tarkkaileva mainosalan itsesäätelyelin ASA totesi, että mainos, jonka mukaan ”turkistuotteiden käyttö on ympäristöystävällistä” (it’s eco-friendly to wear fur), on väitteessään sekä harhaanjohtava että perusteeton. Asa kielsi turkistuottajien ympäristömainoksen käytön. Myös Suomen kuluttaja-asiamies on kieltänyt turkisten mainostamisen ympäristöystävällisempinä kuin keinoturkikset jo vuonna 1993.