Eläintuotannon ympäristövaikutukset

Kotieläinten kasvattaminen kuormittaa huomattavasti ympäristöä. Vaihtamalla kasvisperäiseen ruokaan voi jokainen keventää ympäristökuormitustaan merkittävästi.

FAO:n arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä maapallon väkiluku tulee olemaan 9,1 miljardia ihmistä. Väestönkasvun sekä erityisesti kehitysmaiden talouskasvun ohella myös kotieläintuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan. Tällaisessa väestönkasvun tahdissa eläintuotteille perustuva ruokavalio on kestämätön. Suurimmat lihantuotannon ongelmat liittyvät maan ja veden käyttöön, sekä tuotantoeläinten jätteiden ja rehulannoitteiden ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin.

Maatalouden käytössä on tällä hetkellä noin 5 miljardia hehtaaria maa-alueita, ja näistä lähes ¾ (3,2 miljardia hehtaaria) on pysyvästi laidun- ja rehukäytössä. Myös Suomen pelloista 80 % on valjastettuna rehuntuotantoon. Suuressa osassa maapallon viljelyalasta tuotetaan proteiinipitoista soijaa, josta 90 % syötetään tuotantoeläimille rehuna.

Suurille yhtenäisille peltoaloille keskitetty monokulttuuri vähentää vuorovaikuttavien kasvi- ja eläinlajien elinympäristöjä. Laidunnus poistaa kasvikerrosta, joka suojaa maan pintaa eroosiolta. Tämä puolestaan edesauttaa ravinteiden valumista vesistöihin rehevöittämään. Metsien raivaaminen laidunalueiksi tai rehuntuotantoon tuhoaa maapallolle välttämättömän arvokkaita hiilinieluja, trooppisten sademetsien alueilla myös suuria turvealueita. Ruohoalueiden laidunnus puolestaan estää nurmea kasvamasta siemenvaiheeseen, jolloin uusiutumisen puutteessa nurmialueita autioituu.

Maatalouden vedenkäytön osuus on 70 % ihmiskunnan makean veden käytöstä: tästä eläimille tuotettavan rehun kastelu vie ylivoimaisesti suurimman osan. Kasvintuotannossa vedenkäyttö on keskimäärin 1000-5000 l/kg kuiva-ainetta. Yhden lihakilon tuottamiseen puolestaan kuluu noin 15 000 litraa vettä.

Ympäristöä ja ilmastoa eniten kuormittavat päästöt syntyvät typen yhdisteistä, fosforista, metaanista ja hiilidioksidista. Voimakkaasti lannoitetun rehun typpi ja fosfori siirtyvät eläimen lantaan. Lannasta ja lannoitteista haihtuvalla ammoniakilla on rehevöittävä vaikutus ja kemiallisen prosessin sivutuotteena syntyvä dityppioksidi lämmittää ilmastoa erittäin tehokkaasti. Lannasta ja lannoitteista myös aiheutuu fosforipäästöjä vesistöihin. Koska rehevöityminen saa aikaan myös hajottajien lisääntymisen, hajottajat kuluttavat suuren osan veden pohjanläheisten kerrosten happimäärästä. Mikäli vesi muuttuu rehevöitymisen seurauksena hapettomaksi, fosfori pääsee vapautumaan veteen takaisin eliöiden hyödynnettäväksi ja jää tällä tavoin kiertämään vedessä rehevöittävänä ravinteena – puhutaan vesistön sisäisestä kuormituksesta. Esimerkiksi Itämeren pohjasedimentissä on ravinnepäästöjen seurauksena suuri fosforivaranto, josta sitä vapautuu vesikerroksiin edesauttamaan rehevöitymistä.

Metaanipäästöongelma on kärjistynyt teolliseen eläintuotantomalliin siirtymisen jälkeen. FAO:n mukaan 35 % ihmisen tuottamista metaanipäästöistä on peräisin karjaeläimistä. Jo pelkästään Yhdysvalloissa karjaeläimet tuottavat vuosittain 1,6 miljardia tonnia lantaa. Metaanipäästöjä nousee myös luonnonvesistöistä. Tämä vääristää lukuja lihatalouden tuottamista päästöosuuksista, sillä rehevöityneistä luonnonvesistä mitatut päästöt kategorisoidaan kuuluvaksi luonnollisiksi päästöiksi – olkoonkin, että ne ovat ihmisen aikaansaannosta.

Eläintuotannon tarkkoja hiilidioksidipäästöjä on vaikea mitata, sillä vaikutukset ovat suureksi osaksi välillisiä, ja laskennoissa käytetään erilaisia kriteereitä. Maataloudessa ja kotieläintuotannossa suurimmat hiilidioksidipäästöt aiheutuvat maankäytöstä. Metsien raivaaminen laidunmaaksi ja rehuntuotantoon tuhoaa ympäri maailmaa metsäalueita, jotka tähän asti ovat toimineet maapallolla hiilinieluina yhdessä meren kanssa. Merien rooli hiilinieluina on kuitenkin ongelmallinen, sillä hiilidioksidin sitoutuminen veteen happamoittaa meriä, ja tämä puolestaan tuhoaa elinmahdollisuuksia useilta tärkeiltä meriorganismeilta. Metsäalueiden tuhoaminen kiihdyttää hiilidioksidin sitoutumista meriin ja sitä kautta edesauttaa merten happamoitumista.

Erityisesti Euroopan ulkopuolisessa lihateollisuudessa tuotantoeläimet saavat jatkuvasti pieniä määriä antibiootteja ennaltaehkäisevänä hoitona sairauksia vastaan, sillä se mahdollistaa eläinten pidon terveinä pienemmällä vaivalla ja siten laskee lihan hintaa. Suomessa antibioottien käyttö on maltillista.

Mitä korkeammalta ravintoketjusta haluamme syödä, sitä enemmän tarvitsemme myös luonnonvaroja. Myös torjunta-aineiden ja muiden kemiallisten aineiden osuus ruoassa kasvaa, mitä korkeammalta ravintoketjusta syödään. Eläin tarvitsee noin 10 kg ruokaa yhden oman lihakilon tuottamiseen. Syödessämme kilon lihaa syömme siis samalla moninkertaisen määrän kertyneitä ympäristömyrkkyjä kasvikiloon verrattuna. Samasta syystä kasvisruoka myös kuluttaa eläintuotteita vähemmän resursseja.

Mitä voit tehdä?

  • Vaihtamalla jauhelihan soija- tai härkäpapurouheeseen tai vaikkapa nyhtökauraan tehostat maankäyttöä ja säästät juotavaksi kelpaavaa vettä.
  • Syömällä monipuolisesti kasviksia ja suosimalla kausituotteita edistät luonnon monimuotoisuutta ja ekosysteemien toimintaa.
  • Kokeile papuja! Palkokasvit ovat luontaisia typensitojia, jotka parantavat viljelymaata ja vähentävät ravinnepäästöjä luontoon. Katso lisätietoja kasvissyönnistä sekä monipuolisia reseptejä täältä.

Lisätietoa:

Maatalouden kasvihuonepäästöt ja niiden vähentäminen. MTT Raportti 127.

Aterioiden ja asumisen valinnat kulutuksen ympäristövaikutusten ytimessä. Suomen Ympäristö 14.

Naudanlihatuotannon ympäristövaikutukset – kirjallisuusselvitys. MTT-Raportti 156.