Muut eläimet 

Animalia toimii myös lemmikkieläinten, Aasian sappikarhujen sekä  viihdekäytössä olevien eläinten puolesta. Otamme kantaa myös metsästykseen ja kalastukseen liittyviin kysymyksiin.

Animalian päätoimintakohteita ovat tuotantoeläimet, turkiseläimet ja koe-eläimet. Otamme kuitenkin kantaa myös muihin tärkeisiin eläimiä koskeviin kysymyksiin. Näitä ovat muun muassa lemmikkieläimet, metsästys ja kalastus sekä eläinten viihdekäyttö.

Myös luonnonvaraisiin eläimiin tulee suhtautua itseisarvoisina yksilöinä, eikä niiden kohtelua ei tule käsitellä ainoastaan kannan säätelyä koskevista näkökulmista. Animalia suhtautuukin kriittisesti metsästykseen, kalastukseen sekä kalankasvatukseen.

Monet eläinten viihdekäytön muodot aiheuttavat eläimille kärsimystä. Eläimiä käytetään esimerkiksi sirkuksissa, delfinaarioissa, erilaisissa eläinnäytöksissä, eläintarhoissa ja muissa viihdetarkoituksissa niin Suomessa kuin muualla maailmassa.  Suomessa tulisi kieltää villieläinten käyttö sirkuksissa ja delfinaarioissa.

Animalian karhuryhmä tekee työtä Aasian sappikarhujen hyväksi. Aasiassa tarhataan sepelkarhuja julmalla tavalla kansanlääkinnässä käytettävän sapen takia. Karhuryhmä tiedottaa Aasian karhutarhauksesta ja kerää varoja karhujen hyväksi Animals Asia Foundation -järjestön kautta.

Animalian koiraryhmä keskittyy erityisesti koiriin liittyviin eläinsuojeluasioihin. Ryhmä toimii Suomessa ja lähialueilla kuten Venäjällä erityisesti kulkukoiraongelman ratkaisemiseksi ja tekee yhteistyötä samaa päämäärää edistävien yhdistysten kanssa.