Lausunto eläinlaista

Animalian lausunto luonnoksesta laiksi eläinten hyvinvoinnista

Yleiset kommentit lakiehdotuksesta

Lakiehdotus on sisällöllisesti hyvin ristiriitainen. Myös eri eläinryhmiä koskevat vaatimukset ovat keskenään ristiriitaisia. Tämä on huolestuttavaa, sillä eläinten aito kunnioittaminen vaatii, että eettiset periaatteet eivät jää pelkäksi maininnaksi, vaan että niitä toteutetaan myös käytännön tasolla.

Ristiriita näkyy voimakkaana esimerkiksi eläinten lajityypillisten tarpeiden kohdalla. Vastoin lähtökohtiaan esitys ei huomioi monia eläimille hyvin keskeisiä käyttäytymistarpeita, eikä siten ota lukuun riittävällä tavalla eläinten hyvinvointia koskevaa tutkimusta. Esityksessä todetaan, että eläimillä tulisi olla mahdollisuus ”toteuttaa liikkumiseen, lepoon, kehon huoltoon, ravinnon etsintään tai muuhun vastaavaan toimintaan sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyviä olennaisia käyttäytymistarpeitaan”. Perusteluissa mainitaan myös, että: ”Riittävällä liikunnalla on merkittävä vaikutus eläimen terveydelle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Eläimillä on sisäsyntyinen tarve liikkua”. Näitä voidaan pitää aivan keskeisinä vähimmäisvaatimuksina. Poikkeuspykälien avulla lakiehdotus kuitenkin sallii myös tulevaisuudessa muun muassa emakoiden pitämisen kääntymisen estävissä porsitushäkeissä ja lypsylehmien pitämisen päästä parteen sidottuna. Lajityypillisten tarpeiden, kuten liikkumisen, kunnioittamista pidetään siis yhtäältä tärkeänä, ja toisaalta se evätään suurilta eläinryhmiltä, emakoilta sekä lypsylehmiltä, joiden liikkumista nykytuotannossa nimenomaan rajoitetaan.

Lain taustalla piilee selkeästi ajatus siitä, että mitä hyödyllisempi eläin taloudellisesta näkökulmasta ihmiselle on, sitä enemmän sille voidaan tuottaa kipua ja kärsimystä ja sitä enemmän niiden lajityypillisiä tarpeita voidaan rajoittaa. Tämän vuoksi eri eläimet asettuvat lain silmissä hyvin eriarvoiseen asemaan, vaikka näin ei saisi olla.

Eläinten hyvinvoinnin kokonaisvaltainen kunnioittaminen tuo usein kustannuksia. Mikäli tätä ei hyväksytä, ja mikäli taloudellisen voiton maksimointi on aina ensisijaista eläinten hyvinvointiin nähden, ei eläinten hyvinvointia ole mahdollista taata. Esitystä uudeksi eläinsuojelulaiksi olisikin syytä rakentaa uudestaan tavalla, joka ottaa vakavasti huomioon eläinten tarpeita ja hyvinvointia koskevan tutkimuksen sekä yleisen, nopeasti muuttuvan kansalaismielipiteen. Jo tälläkin hetkellä suomalaisista 90 % ajattelee, että tuotantoeläimiä pitäisi suojella nykyistä paremmin.

Kokonaisuudessaan esityksessä on huomioitavaa se, että moniin merkittäviin epäkohtiin, kuten liikkumatilan vähäisyyteen eläintuotannossa, ei puututa, kun taas joitakin hyvin marginaalisia kysymyksiä nostetaan esille. Myös isoja eläinryhmiä jätetään kokonaan käsittelemättä, kun esimerkiksi kaloja, hyönteisiä tai turkiseläimiä ei mainita lakiesityksessä lainkaan.

Turkiseläinten olosuhteisiin luvattiin puuttua jo vuonna 2013, kun turkistarhauksen kieltoa koskeva kansalaisaloite käsiteltiin eduskunnassa. Sen jälkeen turkiseläinten hyvinvoinnin parantamiseksi ei ole kuitenkaan tehty mitään. Tämä on erittäin suuri puute ja jättää täysin huomiotta aiemmat lupaukset turkiseläinten hyvinvointiongelmiin puuttumisesta. Vähimmäisvaatimuksena pidämme, että eläinten kasvattaminen verkkopohjilla on kiellettävä. Turkistarhaus kokonaisuudessaan olisi kiellettävä siirtymäajalla.

Olisi tärkeää, että laki eläinten hyvinvoinnista puuttuisi laajoihin ja akuutteihin ongelmakohtiin eläintuotannossa, lemmikkien pidossa sekä luonnonvaraisten eläinten kohtelussa. Pienten ongelmien ensisijaistaminen suuntaa huomion pois niistä varsinaisista puutteista, joita eläinsuojelun tasoon liittyy. Puuttuvaksi isoksi asiaksi katsomme myös sen, ettei lakiehdotus sisällä eläinsuojeluasiamiehen virkaa eläinsuojelua edistävänä puolueettomana tahona.

Lakiesityksen puutteiden vuoksi katsomme, että laki eläinten hyvinvoinnista tulee palauttaa valmisteluun ja korjata siinä olevat ristiriitaisuudet ja puutteet.

1 Luku

Yleiset säännökset

1 § Lain tarkoitus

On hyvä, että lain tarkoitukseksi on ensisijaisesti kirjattu eläinten hyvinvoinnin edistäminen sekä eläimen kunnioituksen lisääminen.

Lain perusteluissa täsmennetään, mitä hyvinvoinnilla tarkoitetaan. On hyvä, että perusteluissa mainitaan myös ”mahdollisuus positiivisten tunnetilojen kokemiseen” eläinten hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä. Myös leikki tulisi mainita tärkeänä eläinten hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä.

Lain perusteluissa eläimen itseisarvo mainitaan ”eläinten kunnioittamisen taustalla olevaksi ajatukseksi”. Perusteluissa pohditaan itseisarvon ajatusta ja soveltamista monipuolisesti. Tämän pohdinnan pohjalta olisi loogista, että eläimen itseisarvo mainittaisiin myös lakipykälässä. Kirjauksen puolesta puhuvat myös kansainväliset esimerkit. EU-lainsäädäntöön ja monen verrokkimaan lainsäädäntöön on kirjattu maininta eläimen itseisarvosta. Suomen eläinsuojelulainsäädäntöä tulisikin päivittää vastaamaan eurooppalaista lainsäädännöllistä viitekehystä. Pykälään voitaisiin esimerkiksi EU:n koe-eläindirektiivin mukaisesti kirjata, että ”[e]läimillä on itseisarvo, jota on kunnioitettava.” Eläimen itseisarvon kirjaaminen lakiin oli myös yksi uutta eläinsuojelulakia valmistelleen työryhmän periaatteista. Eläimen itseisarvon tunnustaminen lakipykälässä antaisi eläinsuojelulainsäädännölle sille kuuluvaa painoarvoa.

4 § Suhde muuhun lainsäädäntöön

Ehdotuksessa ei ole kirjausta kalasta tuotantoeläimenä. Pykälässä tulisi mainita myös viljeltävien kalojen hyvinvoinnin turvaamisesta. Kasvatettavat kalalajit tulisi listata § 8 mukaisesti.

Ehdotuksessa ei ole kirjausta hyönteisistä tuotantoeläiminä. Hyönteisten kasvatusta elintarvikekäyttöön tuodaan Suomeen määrätietoisesti. 2. pykälän mukaisesti laki eläinten hyvinvoinnista koskisi myös hyönteisiä. Pykälässä tulisi mainita tuotantoeläiminä kasvatettavien hyönteisten hyvinvoinnin turvaamisesta. Nykylainsäädännössä tulisi määritellä ne hyönteislajit, joita saa kasvattaa elintarvikekäyttöön sekä ne kasvatusolot ja lopetusmenetelmät, joita eri hyönteislajeihin tulee soveltaa. Hyönteisiä koskien tulisikin säätää asetus ja tuotantotarkoituksessa kasvatettavat hyönteislajit tulisi listata pykälä 8:n mukaisesti.

2 luku

Yleiset periaatteet ja vastuu eläimistä

6 § Yleiset periaatteet

On hyvä, että lakiin ollaan kirjaamassa, ettei eläimen hyvinvointia saa tarpeettomasti vaarantaa. Kärsimyksen määritelmää tulisi kuitenkin täsmentää niin, että sillä tarkoitetaan mitä tahansa pientä ohimenevää epämukavuutta aiheuttavaa haittaa. Esimerkkeihin tulisi lisätä, että eläimen lajityypilliset käyttäytymistarpeet (kuten liikkumisen tarve) patoutuvat, jos eläin ei saa niitä toteuttaa. Yleisiin periaatteisiin tulisi myös lisätä, että eläinten pidossa tulisi noudattaa varovaisuusperiaatetta eläimen hyväksi, jos on syytä epäillä jonkin eläinten pidon aiheuttavan haittaa eläimen hyvinvoinnille eikä asiasta ole tieteellistä tutkimusta.

7 § Sairaan ja vahingoittuneen eläimen auttaminen

On hyvä, että lakiin ollaan kirjaamassa maakunnan vastuulle velvollisuus huolehtia maakunnan järjestämälle eläinlääkärin vastaanotolle tuotujen sairaiden ja vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten lopettamisesta. Velvollisuus tulisi kuitenkin ulottaa koskemaan vähintään ensiavun tasoista hoitoa sekä kaikkia eläinlääkärivastaanottoja niin, että kohtuulliset kustannukset voidaan periä eläimestä vastaavalta taholta eli luonnonvaraisten eläinten kohdalla maakunnalta.

Lakiin tulisi myös kirjata, että maakunnan tulee järjestää loukkaantuneen luonnonvaraisen eläimen kuljetus eläinlääkärin vastaanotolle, sillä useinkaan yksityisellä ihmisellä ei ole tähän mahdollisuutta.

Lakiin olisi myös kirjattava, että jokaisen maakunnan alueelle tulee määrittää hoitola, joka vastaa alueen avun tarpeessa olevien luonnonvaraisten eläinten hoidosta. Valtion tulisi rahoittaa toimintaa.

8 § Eläinlajien ja eläintenpitoa koskevat rajoitukset

On hyvä, että lakiin ollaan kirjaamassa listat eri tarkoituksiin pidettävistä eläinlajeista.

Lain perusteluissa täsmennetään, että eri tarkoituksiin voi pitää vain sellaisia eläinlajeja, joille ”olisi voitava järjestää käytännössä sellainen hoito, pitopaikka ja olosuhteet, että se voi toteuttaa liikkumiseen, lepoon, kehon huoltoon, ravinnon etsintään tai muuhun vastaavaan toimintaan sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyviä olennaisia käyttäytymistarpeitaan ja joissa myös eläimen fysiologiset tarpeet voidaan tyydyttää”. Koska luonnonvaraisiin eläinlajeihin kuuluvien, ei-domestikoituneiden eläinlajien minkin, hillerin, soopelin, ketun ja supikoiran pitoa ei voida järjestää pykälän 1 momentissa edellytetyllä tavalla, tulisi nämä lajit poistaa Liitteen 1 kohdasta 1. (tuotantoeläiminä pidettävät lajit). Supikoiran poistamisen puolesta puhuu myös se, että supikoira kuuluu EU:n vieraslajilistalle. Myös minkki on useissa Euroopan maissa jo määritelty vieraslajiksi ja on erittäin mahdollista, että se tullaan määrittelemään lähiaikoina vieraslajiksi koko EU:ssa.

On hyvä, että Liitteen 1 kohtaan 2. ei ole sisällytetty enää merileijonia. Selkeää ja eläinten kunnioittamisen edistämisen kannalta perusteltua olisi kuitenkin kieltää kaikkien eläinten käyttö sirkuksissa ja kiertävissä eläinnäyttelyissä.

Kuten olemme kommentoineet pykälän 4 kohdalla, liitteessä tulisi listata myös tuotantotarkoituksiin kasvatettavaksi sallitut kala- ja hyönteislajit.

§ 9 Eläinlajilistojen muuttaminen

Uusien eläinlajien lisääminen eläinlajilistoille tulisi tapahtua vain poikkeuksellisista ja erittäin hyvin perustelluista syistä. Eläinlajilistojen muuttamista varten laadittujen hakemusten käsittelylle on laadittava tarkka ohjeistus. Pykälän perusteluissa mainitaan, että hakemuksia arvioidessa huomioidaan kokemusperäinen tieto eläinten pidosta. Tämän ei tule tarkoittaa sitä, että mikäli hakijalla on jo hoidossaan kyseessä olevan lajin eläimiä, se katsotaan hakemusta puoltavaksi seikaksi.

§ 10 Eläinlajilistasta poikkeaminen

Ehdotamme tämän pykälän poistamista.

§ 11 Vastuu eläinten hyvinvoinnista

On hyvä, että lakiin ollaan kirjaamassa, että vastuu eläinten hyvinvoinnista kuuluu kaikille ja että alle kuusitoistavuotias lapsi ei voi olla yksin vastuussa eläimen hyvinvoinnista.

On hyvä, että lakiin ollaan kirjaamassa viranomaisen neuvontavelvollisuus ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä.

Pykälään tulisi kuitenkin lisätä, että jokaisella on velvollisuus ilmoittaa viranomaiselle toiminnasta, joka vaarantaa eläinten hyvinvointia ja on todennäköisesti lainsäädännön vastaista.

3 luku

Eläinten kohtelu

12 § Kohtelun yleiset vaatimukset

Nyt voimassa olevassa eläinsuojeluasetuksessa on muotoilu: “Eläintä on kohdeltava rauhallisesti eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.” Ehdotamme, että sama muotoilu säilytetään tämän pykälän ensimmäisessä lauseessa. Mielestämme on tarpeellista korostaa pelottelun ja kiihdyttämisen olevan kiellettyä jo lakitekstissä eikä pelkästään perusteluissa.

Pykälässä on erittäin hyvää se, että siihen on lisätty vaatimus eläimen totuttamisesta käsittelyyn ja pito-olosuhteisiin.

Pykälään tulisi lisätä momentti, jossa korostetaan, että eläimen kouluttamisessa tulee pyrkiä palkitsemaan eläintä halutusta käytöksestä ja välttämään eläimen rankaisemista. Pykälään tulee myös lisätä, että eläimen käsittelyssä ja koulutuksessa on pyrittävä ensisijaisesti hyödyntämään eläimen lajityypillisiä käyttäytymistapoja.

Pykälään tulisi myös lisätä, että vieroitettaessa jälkeläisiä emostaan, olisi se tehtävä niin ja sellaisena ajankohtana, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa molemmille osapuolille.

13 § Kielletty kohtelu

Pykälään tulisi lisätä, että eläinten käyttäminen kohde-eläiminä sellaisissa harrastuksissa, jotka voivat aiheuttaa kohde-eläimelle huomattavaa haittaa, on kiellettyä. Tällaista on esimerkiksi luolakoirakokeet, joissa koirat pääsevät ajamaan tarhattuja kettuja.

Mikäli kieltoa ei kirjata lakiin, tulisi lakiin lisätä, että varsinaisten kilpailuiden lisäksi tällaisen lajin harjoituksissa on oltava paikalla valvova eläinlääkäri ja lain on määrättävä siitä, kuinka monta kertaa samaa eläintä voidaan tietyn ajanjakson aikana käyttää. Harjoitusten, kilpailujen ja kohde-eläinten pidon tulee olla ilmoituksenvaraista toimintaa, jotta sitä on mahdollista valvoa. Kohde-eläimille on myös lailla taattava sellaiset elinolosuhteet, joissa niiden elämä on kokeiden ja harjoitusten välissä niin laadukasta, että eläimen kokonaishyvinvoinnin voidaan ajatella olevan hyvällä tasolla.

Pidämme hyvänä, että kielletty kohtelu on määritelty varsin tarkasti perusteluissa. Perusteluihin tulisi kuitenkin lisätä esimerkkejä kielletystä kohtelusta. Tällaiseksi olisi määriteltävä esimerkiksi koiran ns. hapettaminen, jossa kiristyvä kaulapanta asetetaan koiran hengitysteiden kohdalle niin, että koiralle aiheutetaan tukehtumisen tunne sekä muut vastaavat eläimille tarpeetonta kärsimystä aiheuttavat kohtelutavat.

Kannatamme eläinten värjäämisen kieltoa pykälässä.

14 § Sukupuoliyhteys eläimen kanssa

Kannatamme sukupuoliyhteyden eläimen kanssa kieltämistä laissa.

15 § Eläimille tehtävät toimenpiteet

Pykälän perusteluihin tulisi mielestämme lisätä esimerkeiksi kielletyistä toimenpiteistä myös lemmikkieläinten tunnistusmerkitseminen tatuoimalla ilman rauhoitusta sekä koirien kannusvarpaiden poisto vahingoittumista ehkäisevänä toimenpiteenä. Pykälään olisi myös lisättävä, että eläinten, joille kiellettyjä toimenpiteitä on suoritettu, kilpailu- ja näyttelykäyttö sekä myyminen on kielletty.

16 § Toimenpiteiden tekijä ja kivunlievityksen käyttö

Kannatamme, että kaikkien kivuliaiden toimenpiteiden yhteydessä vaaditaan kivunhoitoa. Katsomme, ettei porsaiden kastraation yhteydessä annettava kipulääke ole kuitenkaan riittävä kipulääkitys. Porsaiden kastraatio tulisi tehdä vastaavassa kivunlievityksessä kuin muut samankaltaiset kivuliaat toimenpiteet. Perusteluihin tulisi lisäksi kirjata, että porsaiden kastraatiosta tulisi päästä eroon kokonaan.

18 § Välineet, laitteet ja aineet

Kannatamme pykälässä esitettyjä vaatimuksia. Ehdotamme pykälän perusteluissa mainittuihin esimerkkeihin lisättäväksi, että vaatimukset koskevat myös eläinten koulutukseen tarkoitettuja välineitä ja laitteita. Perusteluihin tulisi myös lisätä, että välineen myyjän on opastettava välineen ostajaa sen oikeasta käytöstä, jos on vaarana, että välinettä väärin käytettäessä sillä voidaan vaarantaa eläimen hyvinvointi. Perusteluihin tulisi myös lisätä, että välinettä ei saa myydä ostajalle, jos ostajan aikeista käy ilmi, että hän aikoo käyttää välinettä tavalla, joka voi vaarantaa eläimen hyvinvoinnin.

19 § Kielletyt välineet ja laitteet

Kannatamme pykälään listattujen välineiden ja laitteiden kieltämistä. Mielestämme listaan tulisi lisätä myös sähköpiiskat. Niiden käyttö tulisi sallia korkeintaan rajatulle joukolle suurikokoisten tuotantoeläinten käsittelijöitä, eikä niitä saisi myydä vapaasti kenelle tahansa tai kuka tahansa saisi niitä pitää hallussa. Lisäksi kielletyiksi tulisi määritellä koirilla käytettävät suihkepannat, joiden tarkoituksena on koiran ei-toivotun käytöksen lopettaminen koiraa rankaisemalla. Suihkepannat aiheuttavat koirille tarpeetonta kärsimystä eikä niillä saada puututtua itse käytöksen syyhyn. Lisäksi pykälään olisi kirjattava, että viranomaisella on valtuus tulkita, että mitkä muut vastaavat kuin nyt kielletyiksi määritellyt välineet ja laitteet voidaan katsoa tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä aiheuttaviksi ja siten kielletyiksi.

4 luku

Eläinten hoito

21 § Hoidon yleiset vaatimukset

Pykälän ensimmäiseen momenttiin tulisi lisätä, että nuorilla eläimillä tulee olla mahdollisuus leikkimiseen. Pykälään tulee myös lisätä, että synnyttäneillä emoilla tulee olla mahdollisuus jälkeläisten hoitoon. Pykälään tulee myös lisätä, että eläimellä on oltava mahdollisuus ympäristön tarkkailuun ja tutkimiseen sekä olotilaansa vaikuttamiseen esimerkiksi paikkaa vaihtamalla.

Hoidon yleisiin vaatimuksiin tulisi myös lisätä, että sosiaalisilla eläinlajeilla on oltava päivittäin mahdollisuus riittävään sosiaaliseen kanssakäymiseen. Lain perusteluissa tulisi mainita, että esimerkiksi koirilla tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti silloin, jos koiralla ei ole lajitoveria seuranaan, tulee sillä olla ihmisseuraa päivittäin riittävästi. Tähän ei riitä se, että koiran luona käydään kerran tai kaksi vuorokaudessa. Samoin esimerkkeihin tulisi lisätä, ettei laumaeläimiä, kuten hevosia, nautoja, lampaita ja sikoja, saa pitää yksin tai ilman vähintään näköyhteyttä lajitoveriin. Laumaeläimet tulisi aina pyrkiä pitämään ryhmissä, ellei eläimen terveydentila tai muu vastaava syy sitä estä.

Pykälään olisi lisättävä, että ulkoilua ja ruuan hankintaa ulkoa lajityypillisesti tarvitsevien eläinten, kuten nautojen, on päästävä ulos ja kesäaikaan laiduntamaan. Laiduntaminen on naudalle tärkeä lajityypillinen käyttäytymistarve, joka edistää sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia. Pelkkä tarhassa ulkoilu ei riitä naudoilla korvaamaan laiduntamista kesäaikaan, ja laidunnusvaatimus tulisi koskea kaikkia nautoja niiden pitomuodosta riippumatta.

Pykälään olisi myös lisättävä, että mikäli eläimen pitopaikassa esiintyy käyttäytymishäiriöitä, on niiden syy selvitettävä ja tilanne pyrittävä korjaamaan.

Kautta lain olisi huolehdittava siitä, että tässä pykälässä luetellut vaatimukset toteutuvat kaikkien eläinten kohdalla myös käytännössä, ilman poikkeuksia.

22 § Ruokinta ja juotto

Pykälän ensimmäiseen momenttiin tulisi lisätä, että eläinten pysyvissä pitopaikoissa nisäkkäillä ja linnuilla tulee olla oikeus jatkuvaan sulan juomaveden saantiin. Tämän vaatimuksen kirjaamista myös lain ohjausryhmä suositteli ja pidämme erittäin tärkeänä, että se kirjoitetaan lakiin. Ilman sen kirjaamista on valvontaviranomaisen mahdotonta valvoa, onko eläintä juotettu tarpeeksi. Kerran tai kaksi päivässä veden tarjoaminen ei myöskään ole eläimelle riittävää, vaikka vettä tarjottaisiinkin kerralla sen hetkisen janon sammuttamiseen tarvittava määrä.

Juomavedeksi ei saa myöskään tulkita jäätä tai lunta. Lain perusteluissa annetaan nyt ymmärtää, että esimerkiksi lumen tarjoaminen talvella voidaan katsoa riittäväksi vedensaanniksi. Näin ei missään tapauksessa saa olla, vaan ihmisen hoidossa oleville eläimille tulee kyetä tarjoamaan sulaa juomavettä ympäri vuoden.

24 § Sairas tai vahingoittunut eläin

Pykälässä on hyvä lisäys se, että sairaan eläimen hoidossa tulee pyrkiä turvaamaan eläimen toimintakyky ja elämänlaatu. Muutenkin pykälässä luetellut esimerkit ovat kannatettavia.

26 § Eläinjalostus

Kannatamme kaikkia pykälässä lueteltuja jalostuksen rajoituksia.

Perusteluissa sanotaan: “Hyvinvointihaittaa aiheuttavia ääripiirteitä omaavia eläimiä ei tulisi käyttää jalostukseen, ellei tarkoituksena ole jälkeläisten ominaisuuksien parantaminen tältä osin.” Tätä perustelua tulisi mielestämme täydentää niin, että jos ääripiirteitä omaavaa eläintä käytetään jalostukseen, tulee jalostusyhdistelmän toisen yksilön olla merkittävästi terveempi näiden haitallisten ääripiirteiden osalta – pelkästään hieman vähemmän ääripiirteistä yksilöä ei saisi siis käyttää lisääntymiskumppanina. Jälkeläisten tulee siis odotettavasti olla selvästi ääripiirteistä kärsivää vanhempaansa terveempiä.

Pykälään tulee lisätä, että eläinlääkäreiden tulee ilmoittaa erikseen määritellylle viranomaistaholle tekemistään keisarinleikkauksista. Näin viranomaisille tulee mahdolliseksi valvoa sitä, ettei luonnolliseen synnyttämiseen kykenemättömiä eläimiä käytetä kiellosta huolimatta jalostukseen. Sama ilmoitusvelvollisuus tulee määrätä leikkauksista, joiden tarkoituksena on korjata eläimelle hyvinvointihaittaa aiheuttavia piirteitä, kuten liian ahtaita hengitysteitä, liian roikkuvaa nahkaa tai sisäänpäin kääntyneitä silmäluomia.

Pykälässä tulee myös kieltää eläinten pakkoastuttaminen. Jos naaras ei suostu astumiseen ilman voimakasta kiinnipitämistä, ei eläinten parittamisen tulisi olla sallittua.

Jo voimassa olevan lain mukaan viranomaisilla on ollut mahdollisuus puuttua jalostukseen, josta voi aiheutua eläimelle kärsimystä taikka merkittävää haittaa eläimen terveydelle tai hyvinvoinnille. Tästä huolimatta eläinten hyvinvointia vaarantavaan jalostukseen ei tiettävästi ole puututtu. Sen vuoksi tässä yhteydessä tulee säätää eläinten hyvinvointia valvoville viranhaltijoille nimenomainen velvollisuus käyttää lain 12 luvussa säädettyjä hallinnollisia pakkokeinoja, jos eläinjalostus vaarantaa tai on omiaan vaarantamaan eläimen tai sen jälkeläisten hyvinvointia.

Lisäksi pykälässä tulisi määrätä, että valvonnasta vastaavan keskusviranomaisen tulisi tehdä yhtenäinen ohjeistus jalostukseen liittyvien pykälien valvonnasta käytännön valvontatyötä tekevien viranomaisten käyttöön. Näin valvonnasta saadaan yhtenäistä koko Suomen kattavasti.

27 § Löytöeläimet

Pykälässä on erityisen hyvää, että löytöeläinten kuljettaminen talteenottopaikkaan määrätään maakunnalle tehtäväksi. Hyvää on myös löytöeläinmäärien tilastointivelvollisuus sekä velvollisuus tunnistusmerkinnän tarkistamiseen ja eläimestä ilmoittamiseen esimerkiksi internetsivuilla. Iso puute on kuitenkin se, ettei koirien ja kissojen tunnistusmerkintää ja rekisteröintiä säädetä pakolliseksi. Tämä tulisi lisätä lakiin, tai vähintään valmistella pian asetus, jossa asiasta määrätään.

Erittäin suuri heikennys on löytöeläinten säilytysajan laskeminen 15 vuorokaudesta 10 vuorokauteen. Mielestämme tälle ei ole mitään perusteita nyt, kun kissojen ja koirien tunnistusmerkintää ei säädetä pakolliseksi. Säilytysajan lyhentäminen tulee heikentämään erityisesti kissojen asemaa, sillä vapaasti ulkoilevaa kissaa ei omistaja välttämättä ala etsiä vielä kymmenen poissaolopäivän kohdalla. Jos tunnistusmerkintäpakko koirille ja kissoilla tulisi voimaan samaan aikaan lain voimaantulon kanssa, voisi säilytysajan lyhennys olla perusteltua, mutta nykyisessä tilanteessa ei näin ole. Siksi katsomme, että säilytysaika tulisi palauttaa nykyiseen 15 vuorokauteen, kunnes koirien ja kissojen tunnistusmerkitseminen ja rekisteröinti on pakollista ja mahdollinen siirtymäaika päättynyt.

Pykälään olisi lisättävä, että löytöeläinten talteenottopaikan tulisi ensi sijassa pyrkiä etsimään uusi koti löydetylle eläimelle, ellei edellistä omistajaa löydy ja eläimen terveydentila ja luonne sen sallii. Lisäksi olisi kirjattava, että löytöeläinten talteenottopaikasta uusiin koteihin luovutettavat eläimet on tunnistusmerkittävä, rokotettava ja mahdollisuuksien mukaan kastroitava ja steriloitava.

Pykälään olisi myös kirjattava, että maakunnan tulee huolehtia siitä, että löytöeläintoiminta on alueella laadukasta.

28 § Luonnonvaraisen eläimen elätettäväksi ottaminen

Pykälässä tulisi kieltää luonnonvaraisten eläinten, kuten kettujen ja naalien, sekä niistä jalostettujen muunnosten kasvatus ja käyttö metsästyskoirien koulutus- ja koetarkoitukseen.

Pykälän kielto luonnonvaraisten eläinten ottamisesta elätiksi tulisi ulottaa koskemaan myös ulkomailta Suomeen tuotuja, luonnonvaraisina syntyneitä eläimiä.

29 § Avuttomassa tilassa olevan luonnonvaraisen eläimen hoito

Pykälä on muutoin kannatettava, mutta siinä tulisi huomioida myös ne lajit, jotka voivat olla joko luonnonvaraisia tai karanneita. Esimerkkejä näistä lajeista ovat mm. villisiat sekä kaniinit. Näiden lajien kohdalla ei ole välttämättä yksinkertaista näyttää toteen, onko kyse karkurista vai villiksi katsottavasta yksilöstä. Jos yksilö voidaan katsoa kesyksi tai kesytettäväksi, tulee sen pitkäaikainen hoito ilman tavoitetta eläimen vapauttamisesta tai eläintarhaan siirtämisestä sallia.

30 § Eläinten hoitajien pätevyys ja riittävyys

Pidämme erittäin hyvänä, että pätevyysvaatimukset ulotetaan koskemaan kaikkea eläinten ammattimaista tai muuten laajamittaista pitämistä. Pykälä tulisi kuitenkin ulottaa koskemaan myös ammattimaisia eläinten kouluttajia ja muita vastaavia ammatteja, joissa vaikutetaan suoraan eläinyksilöiden hyvinvointiin. Pykälään tulisi myös lisätä vaatimus eläintenpitäjien ammattitaidon päivittämisestä.  Pykälän perusteluihin tulisi lisätä esimerkkejä siitä, millaisia eläinmääriä yhtä hoitajaa kohden voidaan pitää.

32 § Ammattimaisesti tai muuten laajassa mitassa eläimiä pitävän velvollisuus varautua häiriötilanteisiin

Perusteluihin tulisi lisätä, että eläinten hyvinvoinnille välttämättömien laitteiden toimintahäiriöistä sekä tulipalosta tulee olla olemassa hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa viasta tai vaarasta välittömästi eläinten pitäjälle tai hoitajalle. Pykälään tulee kirjata, että suuria eläinmääriä käsittävissä tiloissa tulee olla automaattiset sammutusjärjestelmät.

5 luku

Eläinten pitopaikka

34 § Pitopaikan yleiset vaatimukset

Pykälän 34 esittämät pitopaikan vaatimukset ovat tarkennuksiltaan oleelliset, mutta riittämättömät. Eläimen mahdollisuudet seistä, levätä ja vaihtaa asentoa ovat tärkeitä minimivaatimuksia, mutta niiden rinnalla pitäisi taata eläimelle mahdollisuus liikkumiseen. Viime vuosien eläintutkimus on osoittanut, että eläinten liikkumisen tarve patoutuu ja purkautuu ylimääräisenä liikkeenä, kun eläin päästetään vapaaksi pitkän kytkettynä pitämisen jälkeen. Kun liikkumiseen annetaan mahdollisuus vain harvoin, liikkuvat eläimet silloin enemmän kuin liikkumisen ollessa mahdollista päivittäin. Esimerkiksi parsinavetoissa eläviä lehmiä tutkittaessa todettiin, että vain kerran tai kaksi viikossa ulkoilemaan päässeet lehmät liikkuvat kerralla enemmän kuin päivittäin ulkoilevat lehmät.

Laissa määritelty eläinten hyvinvoinnin toteutuminen ei ole käytännössä mahdollista ilman jatkuvan jaloittelun takaamista ja täten pykälään tulisi lisätä muotoilu: ”Eläimellä on oltava jatkuva mahdollisuus jaloitella ja tutkia ympäristöään.”

Pykälään tulee lisätä, että eläimen kasvatus verkko- tai ritiläpohjalla on kiellettävä. Pykälään on myös lisättävä, että eläimellä on oltava aina käytössä kuiva, tarvittaessa pehmeä, lajinomainen makuupaikka. Mikäli eläimen lajityypillisiin tarpeisiin kuuluu pesä- tai muussa piilopaikassa lepääminen, tulee eläimellä olla sellaisen käyttöön mahdollisuus.

Pykälässä tulee kieltää eläinten poikasten ja nuorten yksilöiden pitäminen yksittäiskarsinoissa tai -häkeissä, ellei siihen ole lääketieteellistä tai lajin sosiaalisiin piirteisiin liittyvää syytä.

Pykälään tulee lisätä, että eläimillä tulee olla mahdollisuus luonnonvaloon niiden pysyvissä pitopaikoissa. Tämä voidaan toteuttaa ulkoilulla tai riittävällä ikkunapinta-alalla.

36 § Pitopaikan olosuhteet

Pykälän 36 esittämät vaatimukset pitopaikalle sisältävät jatkuvan eläintä häiritsevän tai haittaavan melun kiellon. Käytännössä kuitenkin yhä suurempiin eläinyksilömääriin kasvavat tuotantotilat ovat erittäin meluisia, tästä esimerkkeinä sikalat, navetat ja broilerihallit. Näiden suuria eläinmääriä sisältävien tilojen laillisuus tulee ennen lain säätämistä selvittää melunäkökulmasta ja eläinmäärän rajoituksia on säädettävä tulosten mukaisesti. Jos laki tulee tällaisenaan voimaan, sen pykälät ovat mahdollisesti keskenään ristiriitaisia.

38 § Pysyvän pitopaikan yleiset vaatimukset

Pykälässä esitetyt yleiset vaatimukset pitopaikalle ovat kannatettavia.

39 § Poikkeukset pysyvän pitopaikan vaatimuksiin

Pykälän sisältämät poikkeukset pitopaikan vaatimuksiin ovat koko lain hengen kanssa ristiriidassa, sillä ne rajoittavat eläinten liikkumista tavalla, joka on lain kokonaisuuden vastainen. Poikkeuspykälä tulee poistaa kokonaan. Parsinavetoista ja porsitushäkeistä luopumiselle tulee säätää riittävä siirtymäaika. Uusien parsinavetoiden ja porsitushäkkien rakentamista ei voida perustella tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä kuten lain perusteluosassa tehdään. Uusien häkkiosastojen ja navetoiden rakentaminen on kuluerä kasvattajalle, eikä voida yksiselitteisesti osoittaa, että se olisi taloudellisesti tuottavaa.

Parteen kytkeminen rajoittaa naudan liikkumista ja mahdollisuuksia laumaeläimelle tärkeään kanssakäymiseen lajitovereiden kanssa. Jatkuva paikallaan olo heikentää lihaskuntoa. Parret ovat monessa vanhassa navetassa liian pieniä nykynaudoille, sillä nautojen koko on kasvanut ja rodut ovat osin vaihtuneet vuosien saatossa. Huonot parsirakenteet ja liian pienet parret aiheuttavat myös vammoja lehmien utareisiin. Luonnossa nautaeläimet liikkuvat esimerkiksi ruuan, veden, seuran, suojan, kehonhoidon, lisääntymisvietin ja tilan tarpeen ohjaamina. Liikunta parantaa nautojen sorkkien ja jalkojen terveyttä sekä helpottaa makuulle käynnin ja ylösnousun liikkeitä. Parressa lehmä ei voi puhdistaa kunnolla kehoaan nuolemalla ja rapsuttamalla.

Kytkeminen tekee makuullaolosta epämukavaa, jolloin makuullaoloaika vähenee. Lehmät ovat haluttomampia nousemaan tai käymään makuulle, koska asennon muuttaminen on työlästä. Parsinavetassa kytkyet estävät eläintä kääntymästä ja liikkumasta enempää kuin pari askelta eteen ja taakse. Myös kytkyttyypin valinnalla vaikutetaan siihen, miten rajoittuneita naudan liikkeet ovat. Kytkyt rajoittavat makuulle käyvän ja ylös nousevan eläimen liikesarjaa sekä muita keskeisiä käyttäytymistarpeita, kuten laumakäyttäytymistä. Laumaeläimenä nauta pyrkii toimimaan yhtäaikaisesti toisten nautojen kanssa, jos tähän vain on mahdollisuus. Kytkemisen aiheuttaman turhautumisen arvellaan lisäävän epänormaaleja käyttäytymismuotoja, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä. Epänormaalia käyttäytymistä on esimerkiksi pakonomainen kielen pyörittely, johon voi liittyä myös ruokinnallisia ongelmia.

Tiineenä olevien ja imettävien emakoiden pitäminen häkissä rajoittaa niiden liikkumismahdollisuudet hyvin olemattomiksi. Tämä muun muassa pienentää emakon lihasmassaa. Liikkumisen rajoittaminen on ongelmallista myös muista syistä. Kyse on myös emakon mahdollisuuksista olla vuorovaikutuksessa porsaiden kanssa (porsimishäkki), tutkia ympäristöään (molemmat häkit), toteuttaa tarvettaan rakentaa pesää (porsimishäkki) ja niin edelleen. Kaikkien häkkien keskeinen ongelma on, että ne estävät eläimen liikkumisen lähes kokonaan, minkä seurauksena esiintyy muun muassa ihovaurioita, ahdistusta, jalkaongelmia, kohtu- ja virtsatientulehduksia sekä niin kutsuttua stereotyyppistä käytöstä.

Pykälän 118 tiineytyshäkkejä koskeva siirtymäaika on säädetty kohtuuttoman pitkäksi ja mahdollistaa pykälän uudelleenavaamisen ja kiellon perumisen ennen sen voimaantuloa. Kohtuullinen siirtymäaika on 1. päivä tammikuuta 2026 saakka.

40 § Eläinten hoitoon ja tarkastamiseen tarvittavat tilat

Pykälän vaatimukset luovutuksen yhteydessä annettavista pakollisista hoidollisista sekä vahingoittumista ja sairautta koskevista tiedoista ovat tärkeitä ja tarpeellisia kirjauksia, jotka edesauttavat eläinten arvokkaan kohtelun toteutumista.

6 luku

Eläinten luovutus

41 § Eläimen luovutuksen yhteydessä annettavat tiedot

Pykälässä kirjatut säädökset ovat kannatettavia. Lisäksi pykälään olisi kirjattava, että eläintä luovutettaessa eteenpäin on sen mukana annettava kirjalliset hoito-ohjeet.

42 § Eläinten luovutukseen liittyvät rajoitukset

Pykälässä asetetut rajoitukset ovat pääosin kannatettavia. Pykälän toisen momentin ensimmäinen lause tulee muuttaa muotoon: ”Elävän eläimen pitäminen myynnissä eläinkaupassa on kielletty”.

7 luku

Eläinkilpailut ja -näyttelyt

43 § Yleiset periaatteet eläinkilpailussa ja -näyttelyssä

Yleisenä huomiona toteamme, että eläinkilpailuiden ja -näyttelyiden lisäksi laki tulisi ulottaa koskemaan eläinten käyttöä esityksissä, elokuvissa ja valokuvauksessa. Myös näissä eläin voi altistua vastaavasti hyvinvoinnin vaarantumiselle kuin kilpailuissa tai näyttelyissä, ja siksi nämä tulisi mainita laissa erikseen, esimerkiksi tässä pykälässä.

44 § Eläinkilpailun ja -näyttelyn järjestäjän pätevyys

Pidämme erittäin hyvänä, että laissa määritellään nyt pätevyysvaatimukset eläinkilpailuiden ja -näyttelyiden järjestäjille.

45 § Eläinkilpailun ja -näyttelyn järjestäminen

Pykälään tulisi lisätä, että eläinkilpailu tai -näyttely tulee keskeyttää, mikäli eläinten hyvinvointia vaarantavaa syytä ei saada poistettua. Pelkkä perusteluissa mainitseminen ei ole riittävää.

Pykälään olisi lisättävä, että eläinkilpailuihin tai -näyttelyihin ei saa osallistua eläin, jolle tapahtumassa oleminen aiheuttaa selvää psyykkistä kärsimystä esimerkiksi hermostuneisuuden tai pelokkuuden vuoksi.

46 § Ilmoituksenvarainen eläinkilpailujen järjestäminen

Mielestämme ilmoituksenvaraiseksi kilpailuksi olisi aina tulkittava sellaiset kilpailut ja testit, joissa käytetään kohde-eläintä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kaikkia metsästyskokeita, joissa ajetaan vapaana olevilla koirilla toisia eläimiä, luolametsästyskokeita sekä paimennuskokeita. Myös kalastuskilpailut olisi tulkittava ilmoituksenvaraisiksi kilpailuiksi.

47 § Ilmoituksenvaraisen eläinkilpailun järjestämistä koskevan ilmoituksen sisältö

Ilmoitukseen on merkittävä kilpailujen ajankohdat niiden valvomisen mahdollistamiseksi. Ilman tätä tietoa ei kilpailujen valvontaa saada hoidettua siten, kuten olisi tarpeellista.

48 § Kilpailueläinlääkärin tehtävät ja pätevyys

Kilpailueläinlääkärillä tulee jatkossakin säilyttää oikeus ja velvollisuus puuttua eläimen hyvinvoinnin vaarantavaan toimintaan kilpailuissa. Tätä ei voi jättää kilpailun järjestäjän vastuulle, sillä järjestäjällä ei välttämättä ole ensisijaisesti intresseissä eläinten hyvinvoinnin turvaaminen, vaan kilpailun loppuun saattaminen. Jos kilpailueläinlääkärille ei enää anneta valtaa eläimen välittömään poistamiseen kilpailusta sen hyvinvoinnin vaarannuttua, voi eläimen poistaminen kilpailusta myös hidastua merkittävästi ja eläimen hyvinvointi vaarantua entistä vakavammin. Tämän vuoksi pykälää tulee muuttaa ja jättää kilpailueläinlääkärille oikeus eläimen poistamiseen kilpailusta hyvinvointisyistä.

8 luku

Luvan- ja ilmoituksenvarainen eläinten pito

50 § Eläintarha, pysyvä ja kiertävä eläinnäyttely sekä sirkus

On kannatettavaa, että lakiin kirjataan kielto eläintarhassa tai pysyvässä eläinnäyttelyssä pidettävien luonnonvaraisten eläinten käyttämisestä esityksissä, joissa eläimet esittävät yleisölle muita kuin eläimen hoitoon liittyviä opetettuja taitoja. Käytännössä tämä tarkoittaa delfinaarioiden kieltämistä Suomessa. Lakiin tulisi kuitenkin myös kirjata, että delfiinien maahantuonti on kiellettyä.

Vaadimme lisäksi, että kielto käyttää eläimiä esityksissä ulotetaan koskemaan kaikkien eläinten käyttöä sirkuksissa. Sirkukset eivät edistä mitään sellaista eläinten pitoa, joka antaisi yleisölle tarpeellisia tietoja esityksissä käytetyistä eläimistä tai edistäisi jollain tapaa näiden eläinlajien hyvinvointia ja hyvää kohtelua. Koska liikkuva elämä aiheuttaa hyvin todennäköisesti suurelle osalle sirkuseläimistä huomattavaa stressiä, on mielestämme täysin perusteltua kieltää kaikkien eläinten käyttö sirkuksissa. Kaikkien eläinten sirkuskäytön kieltäminen yleistyy myös muissa maissa.

Laista tulee lisäksi poistaa kiertävät eläinnäyttelyt. Nämä tulee kokonaisuudessaan kieltää Suomessa.

51 § Eläintarhan eräät tehtävät

Pykälään tulee kirjata, että eläintarhan tulee ottaa vastaan ja hoitaa avuntarpeessa olevia luonnonvaraisia eläimiä niiden lajien osalta kuin eläintarhalla on riittävää osaamista.

53 § Eläintarhaa, pysyvää ja kiertävää eläinnäyttelyä sekä sirkusta koskeva lupahakemus

On hyvä, että lakiin on lisätty, että lupahakemuksen tulee sisältää toiminnan kohteena olevien eläinlajien ja -määrien, pitopaikkaselvityksen ja hoitoselvityksen lisäksi myös selvityksen eläintenpitäjän tai -pitäjien pätevyydestä.

Esitysluonnoksen 53 §:ssä määritellään, että sirkusta koskevaan lupahakemukseen tulee liittää ”yksityiskohtainen kuvaus niistä taidoista, joita eläinten on tarkoitus esittää näytöksissä”. Voimassa olevassa laissa puhutaan temppujen suorittamisesta (20 b § 13.3.2003/220). Koska esitysluonnoksessa ei ole sirkuseläinten kohdalle lisätty 50 §:ssä eläintarhojen ja pysyvien eläinnäyttelyihin yhteyteen kirjattua määritelmää siitä, mitä taidoilla tässä yhteydessä tarkoitetaan ja vaikka eläinten kohtelua koskevat 12–13 § otetaan huomioon, voidaan olettaa, että laki sallii jatkossakin eläinten suorittavan sirkuksissa hoitoon liittymättömiä ja viihteellisiä temppuja yleisölle. Jos tätä ei tulla kokonaisuudessaan kieltämään, tulee lakiin kirjata, että toimijan on selvitettävä ne hyvinvointiriskit, joille eläin voi altistua näytöskäytössä. Toimijan on ennakolta pyrittävä ehkäisemään näiden riskien toteutuminen.

54 § Eläintarhaa, pysyvää ja kiertävää eläinnäyttelyä sekä sirkusta koskevan luvan myöntäminen

Hyvä lisäys on eläintenpitäjälle määritelty 30 §:ssä säädetty pätevyysvaatimus, joka esitysluonnoksessa ulottuu kaikkeen ammattimaiseen eläintenpitoon. Toimijoilta tulisi myös edellyttää, että ne luovat eläinten hyvinvoinnin omavalvontajärjestelmän.

55 § Toiminnan tarkastaminen ja valvonta

Esitysluonnoksen pykälä velvoittaa maakunnan valvomaan toimintaa säännöllisesti, mikä on hyvä lisäys. On kuitenkin varmistettava, että maakunnalla on riittävästi resursseja myös toteuttaa lain vaatimaa säännöllistä valvontaa sekä tieto siitä, missä eläimiä käyttävät sirkukset tai eläinnäyttelyt milloinkin ovat, mikäli nämä Suomessa yhä sallitaan. Lisäksi jotta lain vaatiman valvonnan noudattaminen on mahdollisimman tarkoituksenmukaista, tulisi valvontatiheys myös määritellä erikseen esimerkiksi kerran vuodessa tapahtuvaksi.

58 § Broilerikasvattamot

Pidämme moitittavana, että lakitekstissä broilereista ei varsinaisesti puhuta kuin eläimistä, vaan enemmänkin kuin raaka-aineesta. Broileriyksilöistä ei puhuta edes yksilömääränä vaan elopainokiloina. Lakitekstissä korostuu ajatus, että broilerit eivät ansaitse mahdollisuutta yksilölliseen hoivaan, vaan ne ovat ”tuotantojärjestelmän” käyttövoimaa ja olemassa ainoastaan välinearvonsa kautta. Pykälän sisältö on räikeässä ristiriidassa lain perusteluosuudessa esitetyn eläimen kunnioittamisen vaateen kanssa.

Pykälästä on poistettava kokonaan neljäs momentti, joka sallii 39-42 elopainokilon kasvattamisen neliömetriä kohden. Näin tiheälle eläinten kasvattamiselle ei ole eläinten hyvinvoinnin kannalta mitään perusteita.

59 § Ammattimainen tai muutoin laajassa mitassa tapahtuva seura- ja harrastuseläinten pito

On hyvä asia, että ammattimaisen seura- ja harraste-eläinten pidon määritelmä on siirretty asetustasolta lakiin liitteen muodossa ja määritelty rajat ammattimaiseksi katsottavalle seura- ja harrastuseläinten pidolle.

Liitteen vaatimuksia tulee kuitenkin selventää ja tiukentaa. Liitteen kohdassa 1. luetellut eläinmäärät tulisi voida määritellä myös siten, että ne voidaan keskenään laskea yhteen. Eli jos henkilö esimerkiksi kasvattaa ja myy yhden pentueen koiria sekä lisäksi myy muutamia muita koiria tai kissoja sekä kasvattaa pienikokoisia seuraeläimiä, tulee toiminta kokonaisuudessaan voida määrittää ammattimaiseksi. Lisäksi pienikokoisten seuraeläinten määrä tulee laissa määritellä yksilömääräisesti, ei häkkien, terraarioiden tai akvaarioiden määrien perusteella sekä kohdassa 1. että kohdassa 2.

Kohdassa 2. olisi laskettava laajamittaiseksi katsottavan eläinten pidon yksilömääriä sekä laskettava eläinten ikärajaa 12 kuukaudesta esimerkiksi neljään kuukauteen. Kohdassa 2. eläinmäärät olisi myös esitettävä niin, että valvontaviranomaisen on mahdollisimman helppo laskea ne yhteen, jos eläinten pitäjällä on useita eri tyyppisiä eläimiä hallussaan ja viranomaisen on määriteltävä, täyttääkö pito laajamittaisen eläinten pidon määritelmän.

60 § Avuttomassa tilassa olevien luonnonvaraisten eläinten hoitolatoiminnan harjoittaminen

Koska pykälässä mainitut asiat ovat ainoastaan ilmoituksella hoidettavia, eivät luvanvaraisia, valvonnan toteutuminen jää maakunnan vastuulle. Kuten esitämme myös 55 §:n kohdalla, tulisi valvontatiheys myös määritellä erikseen esimerkiksi kerran vuodessa tapahtuvaksi, jotta valvontavelvollisuus tulee määritellyksi täsmällisesti ja tarkoituksenmukaisesti.

9 luku

Eläinten lopetus

63 § Lopetusta koskevat yleiset vaatimukset

Kannatamme kieltoa eläinten lopetuksesta viihdetarkoituksessa. Kielletyksi olisi määrättävä myös eläinten tappaminen kilpailumielessä, kuten kalastuskilpailuissa.

Teurastuksen kansallisia vaatimuksia määrittelevä asetus olisi valmisteltava viipymättä lain hyväksymisen jälkeen.

64 § Eläinten teurastus

Kannatamme sitä, että eläin on aina tainnutettava ennen verenlaskun aloittamista ilman poikkeuksia. Tämän tulisi koskea myös luonnonvaraisia eläimiä.

66 § Eläinten lopetukseen liittyvästä toiminnasta ilmoittaminen

Pidämme tarpeellisena, että myös lopetus- ja teurastustoimintaa koskeviin ilmoituksiin sisällytetään selvitysvelvollisuus koskien teurastamotyöntekijöiden pätevyyttä käsitellä eläimiä. Teurastamotyöntekijöiden pätevyys on keskeinen eläinten hyvinvointiin vaikuttava tekijä, ja on tärkeää pystyä takaamaan eläimille mahdollisimman kivuton ja stressitön kohtelu niiden kuolemaan asti. Pykälään on myös kirjattava, että teurastamon on seurattava eläinten lopetusmenetelmien kehittymistä ja valittava käyttöön kulloisetkin teurastusmenetelmät, jotka on todettu eläimille vähiten kärsimystä aiheuttaviksi.

10 luku

Viranomaiset ja niiden tehtävät

72 § Maakunta

Lakiluonnoksessa eläinten hyvinvoinnin valvonta on siirretty maakunnan tehtäväksi. Pykälän 1 momentissa todetaan, että ”Maakunta — sekä ohjaa ja valvoo eläinten hyvinvointimääräysten valvontaa toimialueellaan”. Pykälässä tulisi yksiselitteisemmin ilmaista, että ”maakunta valvoo eläinten hyvinvointimääräysten noudattamista toimialueellaan”.

Lakiluonnos esittää maakuntaa eläinsuojelun valvontaviranomaiseksi määrittelemättä riittävästi itse valvojien pätevyyttä. Tämä muodostaa riskin eläinsuojeluvalvonnan laadulle ja muutoksen seurauksista voivat kärsiä niin eläimet kuin eläinten pitäjät. Eläinten hyvinvointilaissa tulisi määrätä ehdotettua tarkemmin valvojan pätevyydestä ja varmistaa, että eläimiä ja eläinten pitäjiä kohdellaan tasapuolisesti asuinalueesta riippumatta. Aina kun käynnillä on arvioitava eläimen hyvinvointia, valvonnan tekijän tulisi olla eläinlääkäri. Valvonnan yhteydessä tehtävä eläinten hyvinvoinnin arviointi ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet edellyttävät usein eläinlääketieteen erityisosaamista. Eläinlääkärillä on paras asiantuntemus näissä kysymyksissä. Kun valvotaan vain esimerkiksi mitattavia rakenteita, valvontaa voisi tehdä myös jonkin muun pätevyyden omaava henkilö. Esimerkiksi epäilyyn perustuvien käyntien tulisi olla sellaisia, jotka vaativat aina eläinlääkärin pätevyyden. Valvontakäytäntöjen ja oikeusturvan yhdenmukaisuuden takia pätevyysvaatimus tulisi kirjata lain tasolle.

Alueellisen eläinten hyvinvointia valvovan viranomaisen rooli tulisi keskittää yhdelle viranomaiselle – nimenomaan valvontaeläinlääkärille – jotta vastuu valvonnasta olisi selkeää. Näin poistettaisiin riski siitä, että jokin eläinten hyvinvointiin liittyvä asia jää hoitamatta, jos yksi virkamies ajattelee asian hoidon kuuluvan toiselle virkamiehelle. Samalla on helpompi pitää huolta siitä, että valvontaa suorittavien eläinlääkäreiden tietotaito eläinten hyvinvointisäännöksistä ja hallintomenettelystä on hyvää ja ajantasaista.

Eläinten hyvinvoinnin valvontaan liittyvien kiireellisten tehtävien hoitaminen on esityksessä ulotettu myös virka-ajan ulkopuolelle. Kannatamme tätä uudistusta, sillä eläinten hyvinvoinnin kiireellinen arviointi edellyttää usein eläinlääketieteellistä osaamista eikä rajoitu vain virka-aikaan. EU:n valvonta-asetuksen mukaisesti eläinten hyvinvoinnin valvonnassa tulee huolehtia valvontaa tekevien virkamiesten riittävästä määrästä.

73 § Poliisi

Pykälässä säädetään, että poliisi valvoo eläinten hyvinvointimääräysten noudattamista toimialueellaan. Perustelutekstissä todetaan, että poliisin tehtävät tai asema valvontaviranomaisena pysyisivät nykyisen kaltaisena. Poliisilla olisi siis jatkossakin kaksoisrooli eläinten hyvinvointia valvovana viranomaisena sekä esitutkintaviranomaisena. Lisäksi poliisi toimisi virka-apua antavana viranomaisena. Poliisin kaksoisroolia ei voida pitää tyydyttävänä, ja siksi valvontarooli tulisi keskittää valvontaeläinlääkärille.

Poliisin tarvetta toimia eläinten hyvinvointia valvovana viranomaisena on aikaisemmin perusteltu sillä, että valvontatehtäviä voi tulla myös virka-ajan ulkopuolella, jolloin virkaeläinlääkärit eivät olisi olleet käytettävissä kiireellisissä eläinsuojeluvalvontatehtävissä. Koska valvonta § 72 mukaisesti ulotetaan myös virka-ajan ulkopuolelle, peruste ei enää ole relevantti.

Käytännössä poliisi toimii eläinten hyvinvointiin liittyvissä asioissa eläinlääkärille virka-apua antavana viranomaisena ja esitutkintaviranomaisena. Myös apulaisoikeusasiamies on katsonut, että poliisin rooli on eläinsuojeluasioissa lähinnä avustava (AOA 1035/4/01, kohta 2.2.2).

Poliisin rajalliset resurssit pitäisikin keskittää eläimiin kohdistuvien rikosten esitutkintatehtäviin ja virka-apuun liittyviin tehtäviin. Tämä kuuluu poliisin erityisosaamisalueelle, toisin kuin eläinten hyvinvoinnin valvonta. Poliisin peruskoulutukseen ei tällä hetkellä edes sisälly eläinten hyvinvointisäännösten opetusta. Mikäli poliisilta vaaditaan tällaista osaamista, pitäisi opetus vastaavasti sisällyttää poliisin peruskoulutukseen. Samoin poliiseille pitäisi tarjota mahdollisuus erikoistua eläinsuojelukysymyksiin ja suorittaa laajemmat opinnot eläinsuojeluasioista. Myös EU:n valvonta-asetus edellyttää valvontaa suorittavilta viranomaisilta soveltuvaa pätevyyttä ja koulutusta. Samoin valvonta-asetus edellyttää valvonnan koordinointia, mikäli valvonta on hajautettu eri viranomaisille. Esityksessä tällainen valvonnan koordinointi maakunnan ja poliisin kesken puuttuu.

Luku 11

Valvonta ja tietojen julkisuus

75 § Valvonnan yleiset edellytykset

Eläinten hyvinvoinnin valvonta on esityksen mukaan oltava laadukasta ja tehokasta. Perustelutekstin mukaan valvonnan tehokkuus liittyy muun muassa siihen, että lainsäädännön noudattamatta jättämiseen puututaan viipymättä. Toisin kuin esityksen 11 pykälässä, tässä kohdassa toimimisvelvollisuuden ei ole todettu olevan julkistuksenomainen maininta. Vaikka toimimisvelvollisuus on perustelutekstissä mainittu, asia on jäänyt pelkästään mainintojen varaan. Tätä ei voi pitää riittävänä, koska ainakaan nykyisinkin voimassa olevan toimimisvelvollisuuden rikkominen ei johda seuraamuksiin. Perusteluteksti yksinään ei todennäköisesti riitä tätä muuttamaan, etenkin kun 11 pykälän perusteluissa on todettu, että maininta ei toimi rikosoikeudellisen vastuun perustana.

Tähän tai muuhun sopivaan pykälään tulisi kirjata viranomaisille toimimisvelvollisuus.

77 § Tarkastus- ja näytteenotto-oikeus

On kannatettavaa, että esityksen mukaan valvontaa voitaisiin jatkossa suorittaa myös ilman epäilyä. Kannatamme myös eläintenpitokiellon noudattamisen valvontaa koskevaa kirjausta, sillä eläintenpitokiellon valvonnan sääntelyn puuttuminen nykyisestä eläinsuojelulaista on ollut omiaan heikentämään valvonnan tehokkuutta. Viranomaisen keskuudessa on esimerkiksi ollut epätietoisuutta siitä, kenen tehtävänä eläintenpitokieltojen valvonta on.

Pykälän toiseen momenttiin tulisi kuitenkin kirjata, että valvontaviranomaisilla on oikeus tehdä ilman epäilyä tarkastus myös tuotantoeläintiloille sekä laitoksiin, joissa kasvatetaan ja pidetään eläimiä käytettäväksi tieteellisiin hankkeisiin. Ilman epäilyä tehtävä tarkastus tulisi voida tehdä kaikkiin paikkoihin, joissa eläimiä pidetään laajamittaisesti tai ammattimaisesti. Kaikkein suurimpia eläinmääriä koskevan eläintenpitäjäryhmän eli tuotantoeläintilojen pois sulkeminen ilman epäilyä tehtävän valvonnan piiristä ei ole tasa-arvoista, varsinkin kun tuotantoeläintiloilla jatkuvasti todetaan eläinsuojelulain rikkomuksia.

Lisäksi valvontaa tulisi voida tehdä ilman epäilystä myös pysyväisluoteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin, joissa pidetään seura- tai harrastuseläimiä ammattimaisesti tai muutoin laajassa mitassa. Lemmikkieläimiä pidetään pääsääntöisesti kodeissa, vaikka kyse olisikin laajamittaisena pidettävästä kasvatuksesta. Noin 53 % eläinsuojelurikoksista kohdistuu lemmikkieläimiin. Eläintenpitokielloista 24 prosenttia koskee tuotantoeläimiä ja 14 prosenttia koiria tai kissoja. Lemmikkieläimiä koskevan eläintenpitokiellon valvonta jäisi edelleen sen varaan, että viranomaisen tietoon tulee epäily eläintenpitokiellon rikkomisesta. Tilannetta ei voi pitää eläinten hyvinvoinnin eli lain tarkoituksen ja tavoitteiden eikä rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuuden näkökulmista hyväksyttävänä.

Lisäksi lakiin tulee kirjata, että tilat, joissa eläimiä pidetään laajamittaisesti, tulisi tarkastaa säännöllisesti eläinten hyvinvoinnin osalta.

Lisäksi lakiin tulee myös kirjata, että teurastamon tarkastuseläinlääkärillä tulisi olla oikeus tarkastaa myös teurastamon sopimustilat.

78 § Teurastamojen kameravalvonta

Kameravalvonta teurastamoissa voi tehostaa valvontaa. Esityksen mukaan valvonnassa voidaan käyttää apuna tallentavaa kameravalvontaa, mutta sitä ei edellytetä, vaan Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) voi ottaa kamerat käyttöön, jos se arvioi ne valvonnan kannalta perustelluksi toimenpiteeksi. Kameravalvonta tarkoittaisi sitä, että Evira huolehtisi omalla kustannuksellaan kameroiden asentamisesta ja ylläpidosta sekä seuraisi tallenteita. Esitetyn kaltaisen valvonnan toteuttaminen vaatisi sekä varoja kameroiden hankkimiseksi että resursseja tallenteiden seuraamiseen. Varojen ja resurssien puuttuessa käy käytännössä helposti siten, että kameravalvontaa ei pidetä perusteltuna toimenpiteenä. Kameravalvonta tulisikin säätää pakolliseksi teurastamoihin sekä eläintuotantotiloille, joissa eläinmäärät ovat merkittäviä. Lakiin tulisi myös kirjata viranomaisille velvollisuus tarkastella videomateriaalia satunnaisotannoin.

81 § Asiantuntijan ja avustajan käyttäminen

Kannatamme sitä, että valvontaviranomainen saisi käyttää apunaan avustajia ja asiantuntijoita.

87 § Eräiden viranomaisten ja muiden tahojen ilmoitusvelvollisuus

Kannatamme pykälän 1 momentissa säädettävää ilmoitusvelvollisuutta eri viranomaisille.

1 momentissa mainituilla henkilöiltä ei edellytetä juridista koulutusta, minkä vuoksi ei ole perusteltua edellyttää heitä pykälän 3 momentin mukaisesti arvioimaan eläinsuojelurikoksen tai törkeän eläinsuojelurikoksen kriteerien täyttymistä. Säännös pitäisikin muotoilla siten, että ilmoitusvelvollisuus poliisille olisi silloin, kun 1 momentissa mainitut henkilöt epäilevät eläimen hyvinvointisäännöksiä rikottavan. Teon arvottaminen on toisinaan vaikeaa myös juridisen koulutuksen saaneille syyttäjille ja tuomareille, joten maallikoilta ei voida edellyttää rikostunnusmerkistön tuntemista.

90 § Ilmoitusvelvollisuus poliisille

Emme kannata pykälään kirjattua muutosta, joka jättää valvontaviranomaiselle harkintavaltaa teon vähäisyyden arvioinnin perusteella. Tällä hetkellä valvontaviranomaisilla ei ole harkintavaltaa siinä, tekevätkö he epäillyistä eläimiin kohdistuvista rikoksista ilmoituksen poliisille vai eivät.

Samoin kuin esitetyn 87 §:n osalta, teon arvottaminen on toisinaan vaikeaa myös juridisen koulutuksen saaneille syyttäjille ja tuomareille, joten valvontaviranomaisilta ei voida edellyttää rikostunnusmerkistön tarkkaa tuntemista. Teon arvottaminen tulee jättää rikosprosessissa arvioitavaksi. Valvontaviranomaiselle jätetty arviointivelvollisuus teon vähäisyyden suhteen ei ole hyväksyttävää. Tällä tavoin säädettynä on olemassa ilmeinen vaara siitä, että käytäntö voi muodostua erilaiseksi eri alueilla ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu kärsii. Ilmoitusvelvollisuus tulisikin jättää entiselleen.

Luku 12

Hallinnolliset pakkokeinot

91 § Viranomaisen toimen lainvastaisen menettelyn johdosta

Kannatamme pykälään kirjattua velvollisuutta ryhtyä viipymättä toimenpiteisiin, mikäli eläinten hyvinvointimääräyksiä ei ole noudatettu. Valvontaviranomaiselle erikseen säädetty velvollisuus valvoa antamansa kehotuksen tai hallintopakkoasiassa annetun päätöksen noudattamista on myös kannatettava. Perusteluissa toteamus virkavelvollisuudesta, myös hallintopaikkoasian vireille saattamiseksi, on kannatettava uudistus. Sitä tukee vielä perusteluissa lausuttu toteamus, jonka mukaan eläinten hyvinvoinnin valvonta on lähtökohtaisesti aina luonteeltaan kiireellistä.

Samoin hyvä uudistus on se, että valvontaviranomaiselle on säädetty toimimisvelvollisuus ryhtyä viipymättä uusiin, tehostettuihin toimiin ellei kehotusta tai hallintopäätöstä ole noudatettu.

93 § Määräys korjaavista toimenpiteistä tai kasvatustiheyden alentamisesta broilereiden tuotannossa

Pykälässä ja sen perusteluissa tulisi selkeästi tuoda esiin, milloin valvontaviranomaisen on määrättävä kasvatustiheys alennettavaksi. Nyt lakiluonnos kertoo vain sen, milloin viranomainen voi ryhtyä näihin toimiin. Kasvatustiheyttä olisi alennettava esimerkiksi aina, kun toisiaan seuraavissa kolmessa parvessa vähintään kahdesti on todettu broilereiden hyvinvoinnin heikentyneen.

96 § Kiireellisen hoidon hankkiminen

Kannatamme valvontaviranomaiselle kirjattua velvollisuutta ryhtyä välittömiin toimenpiteisiin esimerkiksi ravinnon, juotavan tai muun hoidon hankkimiseksi. Pykälään tulisi myös kirjata, että kiireellisiin toimiin voidaan ryhtyä myös kuulematta eläimen omistajaa tai eläimen pitäjää. Eläimen hyvinvointi on voitava turvata, vaikkei eläimen omistaja tai pitäjä ole tavoitettavissa.

97 § Eläimen myyminen, muu luovuttaminen tai lopettaminen

Pykälään tulisi kirjata, että toimenpiteisiin voidaan ryhtyä myös ilman sitä edellytystä, että eläimen hyvinvoinnille aiheutetaan vakavaa vaaraa. Mikäli eläimen omistaja tai haltija rikkoo eläinten hyvinvointilakia, eikä noudata hänelle jo annettua määräystä, viranomaisen tulee voida ryhtyä tämän pykälän mukaisiin toimenpiteisiin, mikäli se on eläimen edun mukaista. Muuten vaarana on nykytilanteen jatkuminen, jolloin eläimen pitäjä voi vuodesta toiseen jatkaa eläinten pitämistä eläinsuojelulaista piittaamatta.

Pykälään tulisi lisäksi kirjata, että toimenpiteeseen voidaan ryhtyä myös sellaisessa tilanteessa, kun henkilö ei ole noudattanut eläintenpitokieltoa.

13 luku

Muutoksenhaku ja päätöksen täytäntöönpano

104 § Muutoksenhaku

Kannatamme 4 momenttiin tehtyä lisäystä väliaikaisista kielloista.

14 luku

Maksut ja palkkiot

108 § Asiantuntijoille ja avustajille maksettavat palkkiot ja korvaukset

Olisi huolehdittava, että kun avustajien käyttäminen eläinsuojelutarkastuksissa mahdollistetaan, varataan myös määrärahat avustajille maksettaviin palkkioihin ja korvauksiin. Muuten on vaarana, ettei kulujen pelossa avustajia käytetä. Tästä tulisi kirjata vähintään lain perusteluihin.

Luku 15

Rekisterit

111 § Luvan ja ilmoituksenvaraista toimintaa koskevat rekisterit

Kuten 53 pykälässä määrätään sirkuksen kohdalla selvitettäväksi, mihin ohjelmanumeroihin eläimet osallistuvat ja mitä taitoja eläimet esittävät, vastaava tieto tulisi lisätä tähän pykälään talletettavaksi tiedoksi.

Lupahakemusten yhteydessä olisi vaadittava toimijalta selvitys myös siitä, minkälaisille hyvinvointihaitoille eläimet voivat toiminnassa altistua. Tämä tieto tulisi tallettaa.

Luku 16

Rangaistussäännökset

114 § Eläinsuojelurikkomus

Pykälässä on nykyistä viittaussäätelyä paremmin kirjoitettu auki kunkin kohdan osalta, mitä se koskee. Näin pykälä on aikaisempaa helppolukuisempi.

14 pykälässä kriminalisoitu sukupuoliyhteys eläimen kanssa katsotaan tässä pykälässä eläinsuojelurikkomukseksi, josta rangaistuksena on sakkoa. Rangaistusasteikkoa tulisi selkeyttää, sillä teon katsominen eläinsuojelurikkomukseksi on ristiriidassa sen kanssa, että sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan (eläimeen sekaantumisesta) levittämisestä (RL 17:18) tuomitaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Rangaistusasteikko on toisin sanoen sama kuin eläinsuojelurikoksessa (RL 17:14). Ei ole hyväksyttävää, että itse teosta voidaan tuomita lievempi rangaistus kuin teosta otetun kuvan levittämisestä. Tämä on ristiriidassa eläinten kunnioituksen ja hyvinvoinnin edistämisen, eli lain keskeisten tavoitteiden kanssa.

Kannatamme lakiin uutena kirjattuja kriminalisointeja, etenkin eläinten hallitsemattoman lisääntymisen kriminalisointia.

Pykälän 4 momentissa mahdollistettaisiin tekijän jättäminen tuomitsematta rangaistukseen eläinsuojelurikkomuksesta, jos teosta on myös tuomittu uhkasakko maksettavaksi. Esitysluonnoksen perusteluissa on tämän osalta mainittu RL 6 luvun 12 §:n 4 kohta, jonka nojalla tuomioistuin voi jättää seuraamuksen kasaantumisen vuoksi rangaistuksen tuomitsematta. Perusteluissa katsotaan, että jos samasta laiminlyönnistä tuomittaisiin sekä uhkasakko että rangaistus, kyseessä olisi monissa tapauksissa kohtuuton sanktiokumulaatio. Tämä peruste on kuitenkin rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan hallituksen esityksen (HE 44/2002 vp, s. 200) mukaisesti tarkoitettu poikkeussäännökseksi tapauksissa, joissa sanktiokumulaatio on ”keskimääräistä huomattavasti tuntuvampaa. Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oikeuta soveltamaan säännöstä.” Uhkasakko on normaali seuraamus, joten sitä ei tulisi käyttää perusteena jättää tuomitsematta eläinsuojelurikoksessa.

Ehdotettu muotoilu saattaisi johtaa esimerkiksi siihen, että määräyksen tehosteeksi asetettua uhkasakkoa ei voisi laittaa täytäntöön sillä uhalla, että varsinainen teko saattaisi tällöin jäädä rankaisematta. Jos tekijä toistuvasti rikkoo eläinten hyvinvointia turvaavia säännöksiä uhkasakonkin uhalla, tulisi se pikemminkin voida katsoa osoitukseksi ilmeisestä piittaamattomuudesta lain kielloista ja käskyistä. Tällöin kyseessä voisi olla jopa rangaistuksen koventamisperuste.

115 § Eläintenpitokielto

Pykälään tulisi kirjata toimenpiteitä, joiden avulla varmistetaan tiedonkulku eläintenpitokielloista kaikille asiaankuuluville viranomaisille (myös muut kuin eläinsuojeluviranomaiset) siten, että viranomaisen mennessä syystä tai toisesta kotikäynnille on hänellä tieto mahdollisesta eläintenpitokiellosta.

17 luku

Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

118 § Siirtymäsäännökset

Tiineytyshäkkejä koskeva siirtymäaika on säädetty kohtuuttoman pitkäksi ja mahdollistaa pykälän uudelleenavaamisen ja kiellon perumisen ennen sen voimaantuloa. Kohtuullinen siirtymäaika on 1. päivä tammikuuta 2026 saakka.

Hallituksen esitys laiksi eläinten hyvinvoinnista sekä kaikki lausunnot ovat luettavissa Lausuntopalvelu-sivustolla.