Koe-eläinten hyvinvointiongelmat

Eläinkokeet aiheuttavat eläimille ennen kaikkea kipua ja kärsimystä mitä moninaisimmilla tavoilla. Tämän lisäksi koe-eläimet elävät olosuhteissa, joissa ne eivät voi elää lajilleen ominaista elämää. Monissa kokeissa eläimet myös eristetään lajitovereistaan, jolloin sosiaalinen kanssakäyminen ei ole mahdollista.

Pienet ja virikkeettömät tilat

Laitosolosuhteet vievät eläimiltä mahdollisuuden toteuttaa suurta osaa lajityypillisistä käyttäytymistarpeista: hiiret eivät pääse kiipeilemään, rotat eivät pääse kaivamaan, eivätkä koirat pääse ulkoilemaan.

Koe-eläinten elintila on erittäin rajattu. Esimerkiksi täysikasvuista rottaa kohden on oltava tilaa 450 cm2, mikä on vähemmän kuin A4-paperiarkki. Vertailun vuoksi lemmikkirotalle on tarjottava tilaa vähintään 600 cm2 rottaa kohden siten, että häkin on kuitenkin oltava aina vähintään 1800 cm2 suuruinen. Koerotille riittää 800 cm2:n häkki. Rotta on eläin, joka haluaa kurkotella ja kiipeillä. Koerottaa saa pitää häkissä, jonka korkeus on ainoastaan 18 cm. Aikuinen rotta ei mahdu tässä korkeudessa edes ojentautumaan suoraksi eikä sillä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kiipeilyyn.

Kivuliaat ja tuskalliset kokeet

Itse kokeet aiheuttavat eläimille tuskaa, kipua ja kärsimystä. Pienimmillään eläinkokeen aiheuttama kipu tai haitta on verrattavissa neulanpistoon, mutta pahimmillaan kokeet aiheuttavat eläimille kroonista, pitkäaikaista kipua tai muuta vakavaa haittaa. Suomessa hyväksytään jatkuvasti sellaisten eläinkokeiden lupahakemuksia, joissa eläinten kärsimys on suurta.

Esimerkiksi kivun mekanismeja on tutkittu aiheuttamalla eläimille hermovammoja ja eläimiä on valvotettu pitkiä jaksoja tutkittaessa unen puutteen vaikutuksia. Jopa kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä. Alkoholi- ja huumausainetutkimuksissa eläimistä tehdään alkoholisteja tai narkomaaneja. Urheilulääketieteen kokeissa eläimille on annettu anabolisia steroideja ja muita huippu-urheilussa kiellettyjä hormoneja, minkä jälkeen niitä on rasitettu äärimmilleen.

Kemikaalien myrkyllisyyden arvioinnissa eläimille annetaan tutkittavaa ainetta ja joissakin tapauksissa eläin kuolee myrkytyksestä seuraaviin oireisiin. Hoitajien vähäinen lukumäärä suhteessa hoidettaviin eläimiin aiheuttaa sen, että eläimen oireilua ei aina huomata ajoissa. Myrkytyskuolema on usein erittäin tuskallinen; sitä voi edeltää muun muassa kouristuksia, sisäisiä verenvuotoja ja pahoinvointia.

Tutkijalla tai koe-eläinhoitajalla on suuri rooli koe-eläinten oloihin vaikuttamisessa. Koe-eläinten kokeman kivun määrään vaikuttaa huomattavasti esimerkiksi se, miten tietyt toimenpiteet suoritetaan, käytetäänkö toimenpiteiden yhteydessä kipulääkettä ja kuinka usein kipulääke annostellaan sekä ylipäätään se, miten eläimiä käsitellään.

Kipulääkityksissä lääkkeiden vaikutusajat voivat olla venyviä. Esimerkiksi yleisen kipulääkkeen buprenorfiinin antoväli on 8-12 tuntia. Suurin osa tutkijoista venyttää lääkitysvälin 12 tuntiin, jona aikana ainakin osalla eläimistä lääkkeen vaikutus on voinut jo lakata tai merkittävästi heiketä. Kipulääkettä olisi myös annettava riittävän monta vuorokautta operaation jälkeen.

Myös lopetuskriteerit, toimenpiteiden toistuvuus, eläinten tarkkailutiheys ja tarkkailuun käytetty aika, eläinten mahdollisuudet sosiaaliseen käyttäytymiseen, eläinkannan ominaisuudet, ruuan tai veden rajoitettu tarjonta sekä eläinten mahdollinen uudelleenkäyttö kokeissa vaikuttavat suoraan eläinten kärsimyksen määrään.

Lähteet:

Valtioneuvoston asetus 564/2013 tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta

Valtioneuvoston asetus koirien, kissojen ja muiden pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten suojelusta

Eläinkoelupahakemusten eettinen arviointi hyöty-haitta-analyysin avulla